Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: T&K-rahoituksessa tulee tunnistaa luovien ja taidealojen merkitys
Taideyliopisto lausui valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen käytön monivuotisesta suunnitelmasta. Lausunnossaan yliopisto katsoo, että suunnitelman tulisi tunnistaa nykyistä laajemmin luovien ja taidealojen merkitys T&K-rahoituksessa. Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén korostaa, että luovilla ja taidealoilla on merkittävää potentiaalia synnyttää uusia ideoita ja lisätä aineetonta arvonluontia sekä tuottavuutta.
![Rehtori Kaarlo Hildén, kuvaaja Veikko Kähkönen/Taideyliopisto](/data/images/public/69817792/70292455/41a0646b-62c1-4425-809d-f53049cbfb1e-w_720.jpg)
“Nykyinen TKI-politiikka, sekä Suomessa että EU-tasolla, on vahvasti teknologiapainotteista, ja innovaatiot nähdään usein kapeasti teknistaloudellisina. Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen vaatii teknologian lisäksi panostuksia aineettomaan arvonluontiin ja luoviin lähestymistapoihin pohjautuvaan t&k-toimintaan. TKI-järjestelmän ja rahoitusinstrumenttien tulisi huomioida nykyistä vahvemmin luovien ja taidealojen potentiaali sosiaalisten ja kulttuuristen innovaatioiden kehittäjänä”, Hildén summaa.
Hildénin mukaan luovien ja taidealojen tutkimustoiminnan ja yritysten välistä yhteistyötä tulee tukea.
“Jaamme suunnitelman näkemyksen siitä, että kulttuurin tulee olla yksi Business Finlandin rahoituksen strategisista painopisteistä. On tärkeää, että Business Finlandin rahoitusta kohdennetaan taiteen ja kulttuurin aloilta syntyviin tutkimuspohjaisiin innovaatioihin”, Hildén sanoo.
Luovien alojen T&K-potentiaali tulee hyödyntää täysipainoisesti
Taideyliopisto toteaa lausunnossaan, että rahoituksen jako ohjaa sektorirajat ylittävän yhteistyön rakentumista vahvasti. Esimerkiksi valtakunnallisissa tohtorikoulutuspiloteissa rahoitusta suunnattiin sellaisille tutkimusaloille, joille yritysyhteistyö on jo luonteenomaista, kun taas luovat ja taidealat jätettiin rahoituksen ulkopuolelle.
“Tulevissa toimenpiteissä tulee varmistaa, että kaikkien alojen T&K-potentiaali hyödynnetään täysipainoisesti. Myös globaalien haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan luovien ja taidealojen tutkijakoulutuksen saaneita osaajia tutkijoiksi, kehittäjiksi ja asiantuntijoiksi kansainväliseen yhteistyöhön. Luovien ja taidealojen tutkimuksen resursointi on siten nähtävä osana T&K-panostuksia kansainvälisessä yhteistyössä”, Hildén sanoo.
Muista lausunnon antaneista tahoista esimerkiksi valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artis on yhtynyt Taideyliopiston lausuntoon.
Lue lausuntopyyntö ja vastaukset kokonaisuudessaan lausuntopalvelu.fi-verkkosivulla: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=5db46d75-7b25-4099-8b7b-0acabd7c3a47
Yhteyshenkilöt
Liisa KontunenViestinnän asiantuntija
Puh:050 349 7678liisa.kontunen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
World music educators gather in Helsinki to discuss sustainability issues in the arts22.7.2024 16:24:00 EEST | Tiedote
The University of the Arts Helsinki is hosting the 36th World Conference of the International Society for Music Education (ISME) from July 28 to August 2, 2024. The event is expected to bring together over 1300 participants from around the world. This year’s conference theme, “Advocacy for Sustainability in Music Education,” is also closely linked to recent research projects at the University of the Arts Helsinki.
Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat loppukesällä Helsinkiin taiteen kestävyyskysymysten äärelle22.7.2024 16:12:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto isännöi kansainvälisen musiikkikasvatusjärjestö ISME:n 36. maailmankonferenssia 28.7.—2.8.2024. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 1300 osallistujaa kaikkialta maailmasta. Konferenssin tämänvuotinen teema, Advocacy for Sustainability in Music Education, kytkeytyy läheisesti myös Taideyliopiston viimeaikaisiin tutkimushankkeisiin.
Lisäpanostus soittoharrastustaan aloittelevien lasten instrumenttiopetukseen tukee heidän musiikillista kehitystään18.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian aloitteesta käynnistynyt uudenlainen musiikkioppilaitosten yhteistyömalli on saanut kuluneena keväänä osallistujia myös Pirkanmaalta.
Festivaalivuosi 2022 toi alalle ylikuumenemista, uusien festivaalien ryntäyksen, tapahtumien peruuntumisia ja konkursseja12.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
LiveFIN toteutti tutkimuskyselyn vuoden 2022 suomalaisten rytmimusiikkifestivaalien tilanteesta. Kyselyyn vastasi 64 festivaalia, joiden kävijämäärä vastasi lähes puolta koko Suomen festivaalikäynneistä. Lähes puolelle vastanneista vuosi 2022 oli taloudellisesti tavanomainen, mutta noin neljäsosalle edelleen tavanomaista huonompi.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonarahoitus Sibelius-Akatemialle kulttuurisen moninaisuuden vahvistamiseen musiikkikoulutuksessa11.6.2024 12:47:00 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt miljoona euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian hankkeelle, joka edistää kansainvälisen yhteistyön avulla musiikin ja musiikkikoulutuksen monimuotoisuutta sekä laajemmin kulttuurista oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme