Kansanedustajat Jenni Pitko ja Tiina Elo esittävät metsästyslain muutosta – salametsästys johtaisi kannanhoidollisen metsästyksen keskeytykseen määräajaksi
Vihreiden kansanedustajat, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo esittävät salametsästyksen ehkäisyn ja suurpetokantojen suunnitelmallisen ylläpidon ratkaisuksi lakimuutosta, jonka mukaan salametsästys vaikuttaisi kannanhoidollisen metsästyksen mahdollisuuksiin alueilla, joilla salametsästystä on tapahtunut.

– Olemme viime vuosina nähneet, että salametsästys on Suomessa räikeä ongelma, josta vain jäävuoren huippu tulee esiin. Tarvitsemme uusia, tehokkaita työkaluja tämän rikollismuodon kitkemiseen ja ennaltaehkäisyyn, Jenni Pitko korostaa.
– Metsästäjäyhteisöllä on suuri merkitys salametsästyksen kitkemisessä. Salametsästys haittaa monella tavalla paitsi luonnonsuojelutyötä, myös laillista metsästystä. Valitettavasti metsästäjäyhteisöjen reaktiot salametsästykseen ovat hyvin kirjavia. Jotkut metsästysseurat suhtautuvat salametsästykseen todella tiukasti, toiset taas hyvin leväperäisesti. Tällä lakimuutoksella halutaan antaa sekä viranomaiselle että metsästäjäyhteisölle lisää vipuvoimaa estää salametsästystä ja kehittää metsästäjäyhteisön omaa puuttumista metsästysrikoksiin, Tiina Elo perustelee.
Lakialoitteessa metsästyslain 41 a pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntäminen voidaan lopettaa korkeintaan kolmeksi vuodeksi sellaisen riistanhoitoyhdistyksen alueella, jolla todistetusti on tapahtunut suteen, karhuun tai ilvekseen kohdistettua salametsästystä. Rajoitus koskisi sitä lajia, jonka salametsästystä alueella on todettu. Muutoksella ei olisi vaikutusta vahinko- ja vaaraperusteella myönnettäviin poikkeuslupiin.
– Suurpetokantojen kannanhoidollisten metsästyslupien taustalla täytyy aina olla paras mahdollinen kanta-arvio. Salametsästys muuttaa alueen kantaa hallitsemattomasti, jolloin tarvitaan toimia, joilla kantaan kohdistuvaa metsästyspainetta saadaan tasattua, Jenni Pitko linjaa.
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoKansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiTiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo vastaa ministeri Essayahille: “Tässä taloustilanteessa ei tarvita tehottomia metsäteollisuuden tukia, vaan uskottavaa hiilinielupolitiikkaa”16.4.2025 15:24:32 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaluokunnan jäsen pitää vääränä ja kestämättömänä hallituksen ja metsäteollisuuden yhteistä linjaa, jossa hakkuutasoihin ei haluta puuttua millään lailla, vaan osoitetaan uusia tukia metsäteollisuudelle.
Vihreiden Krista Mikkoselta kova vaatimus: Kaivosvero täytyy kymmenkertaistaa16.4.2025 11:15:34 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja entinen ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen esittää painavan huolensa Viiankiaavan suojellulle suolle suunnitellusta kaivoksesta. Samalla hän tarttuu elinkeinoministeri Wille Rydmanin lupaukseen tarkastella kaivosveron tasoa osana hallituksen puoliväliriihtä.
Vihreiden Fatim Diarra: Käännytyslaki on yhä perusoikeuksien vastainen11.4.2025 12:18:36 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa niin kutsutun käännytyslain voimassaolon jatkamista koskevasta esityksestä. Vihreiden Fatim Diarra, vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho sekä SDP:n Elisa Gebhard jättivät lausuntoon yhteisen eriävän mielipiteen.
Vihreiden Tynkkynen: Suomi on nyt uudelleen teollistettava9.4.2025 14:08:34 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen arvosteli hallitusta teollisia investointeja jarruttavasta politiikasta. Hän myös muistutti, että vihreän siirtymän teollisten investointien pitää olla oikeasti vihreitä.
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Korkea nuorisotyöttömyys on hallituksen valinta, toisinkin voisi tehdä7.4.2025 11:42:02 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustajat Hanna Holopainen sekä Inka Hopsu kritisoivat kovin sanoin hallituksen politiikkaa, joka työntää nuoria entistä vaikeampaan asemaan. He esittävätkin 16 keinon toimenpidepakettia tilanteen korjaamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme