Keskuskauppakamari: Britannian ja Suomen kahdenvälisissä suhteissa vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia – edellytykset kasvattaa kaupallista yhteistyötä ovat mittavat
Brexitistä huolimatta Britannia, erityisesti Lontoo, pysyy yhtenä maailmanlaajuisen liiketoiminnan päätöksenteon keskuksena. Suomen edellytykset kasvattaa kaupallista yhteistyötä ovat mittavat, ja sitä pitäisi osata käyttää hyödyksi, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
![Keskuskauppakamarin johtaja (kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari). Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari](/data/images/public/25106402/70294049/3628333e-1284-466b-84f7-dd9771ba618a-w_720.jpg)
Keskuskauppakamarin Pohjanheimo muistuttaa, että vaikka Britannia ei kuulu enää Euroopan unioniin, se on yksi Suomen tärkeimmistä EU-maiden ulkopuolisista kumppaneista.
”Kun yhdysvaltalainen teknologiajätti investoi datakeskukseen Suomeen tai kun intialainen systeemi-integraattori perustaa innovaatiolaboratorion Suomeen, molemmat päätökset kierrätetään Lontoon kautta. Kansainvälisen murroksen haasteisiin vastaaminen sekä asemamme vahvistaminen maailmantaloudessa edellyttää sitä, että Britannian ja EU:n yhteistyö ja varsinkin kahdenvälinen yhteistyö Suomen kanssa tiivistyy,” sanoo Pohjanheimo.
Britannian irtautuminen EU:sta vaikutti osapuolten kauppa- ja taloussuhteisiin, kansainväliseen vaikutusvaltaan ja yhteistyöhön laajalla kirjoilla eri aloja. Hiljakseen alkanutta uuden kumppanuuden rakentamista alkoivat jouduttaa geopoliittiset jännitteet, eritoten Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa.
”Vastikään annettiin Suomen ja Britannian julkilausuma kahdenvälisestä strategisesta kumppanuudesta. Geotalous ja kyvykkyys teknologiaturvallisuudessa luovat globalisaation uusjakoa, jolloin on tärkeätä, että kilpailukyvyn vahvistamiseen hyödynnetään käyttämätöntä potentiaalia. Edellytykset kasvattaa Suomen ja Britannian välistä kaupallista yhteistyötä ovat mittavat,” toteaa Pohjanheimo.
Keskuskauppakamarin maakatsaus Britanniasta sisältää kirjoituksia, joissa käydään läpi Britannian ja Suomen välisiä suhteita sekä niiden kehittymistä tulevaisuudessa. Keskiössä ovat eritoten kauppasuhteet sekä vientimahdollisuuksien vahvistaminen.
Katsauksen voit lukea Täältä
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoKeskuskauppakamari
Puh:0505738494paivi.pohjanheimo@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat ratkaisevat ilmastopolitiikan kannalta27.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentinvaalit vaikuttavat ilmastoon enemmän kuin mitkään muut vaalit lähitulevaisuudessa, sillä erot ehdokkaiden välillä ovat niin suuret. Vaalit ajoittuvat kriittiseen hetkeen, sillä ilmastonmuutoksen hillintä 1,5 asteeseen edellyttää maailman päästöjen kääntämistä tiukkaan laskuun 2020-luvun aikana, arvioi Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Teppo Säkkinen kirjoituksessaan linkki.
Keskuskauppakamari: Kuljetuskustannusten kasvu heikentää yritysten kilpailukykyä23.7.2024 06:55:00 EEST | Tiedote
Osana Kauppakamarien viimeisintä talouskyselyä selvitettiin yritysten näkemyksiä logistiikan kilpailukykytekijöiden viimeaikaisista muutoksista. Logistista kilpailukykyä uhkaa tällä hetkellä eniten logistiikkakustannusten kasvu.
Keskuskauppakamari: Von der Leyenin painotus kilpailukykyyn ja toimeenpanoon oikea suunta EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi18.7.2024 14:04:43 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää jatkokautta EU:n komission puheenjohtajana hakevan Ursula von der Leyenin linjapuheen ja poliittisen ohjelman painotuksia oikeina. Euroopan kilpailukyvyn korostaminen on perusta myös ilmastotavoitteiden saavuttamiselle, toteaa Keskuskauppakamarin johtava elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen.
Keskuskauppakamari: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä säilyi ennätystasolla – pienissä pörssiyhtiöissä naisten osuus nousi ensimmäisen kerran 30 prosenttiin16.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä on 33 prosenttia. Kuudessa pörssiyhtiössä kymmenestä hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen. Jotta tasapuolinen sukupuolijakauma täyttyisi kaikissa pörssiyhtiöissä, pörssiyhtiöiden hallituksiin tarvittaisiin yhteensä noin 60 naista lisää. First North -yhtiöissä naisten osuus hallituksen jäsenistä on 25 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Keskuskauppakamari: Väärin asennettu aurinkopaneeli voi vaurioittaa kattoa vakavasti12.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Aurinkopaneelien asentaminen katolle on yhä suositumpi tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa. Asennusprosessissa on kuitenkin sähköturvallisuuden lisäksi huomioitava monia muitakin seikkoja, jotta katon vaurioilta voitaisiin välttyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme