Asuntomarkkinakatsaus: kesän helle sulattaa asuntokaupan kohmeen
Danske Bank on muuttanut hieman ennustettaan asuntojen hintojen muutoksesta kuluvalle ja ensi vuodelle. Nyt pankki arvioi, että tälle vuodelle ennakoitu hintojen nousu siirtyy osittain ensi vuoteen. Tänä kesänä moni tekijä tukee asuntomarkkinan vilkastumista.
Danske Bank ennustaa, että asuntojen hinnat ovat tänä vuonna ennallaan (aiempi ennuste +0,5 %). Ensi vuodelle pankki ennustaa, että asuntojen hinnat nousevat 3,5 prosenttia (aiempi ennuste +3,0 prosenttia).
”Uusien asuntojen kauppa on supistunut käytettyjen kauppaa rajummin. Kohonnut korkotaso painaa edelleen asuntomarkkinaa, uusista asunnoista on ylitarjontaa ja kuluttajien asunnonostoaikeet ovat toistaiseksi matalat. Olosuhteet asuntokaupan vilkastumiselle paranevat, kun asuntolainojen viitekorkojen lasku todennäköisesti jatkuu, ja ansiotason nousu kasvattaa ostovaraa. Patoutunut kysyntä voi vähitellen lähteä liikkeelle”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Asuntokauppojen määrä on pysytellyt karkeasti neljänneksen alle edellisten vuosien keskimääräisen tason. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat 5,1 prosenttia vuodentakaisesta ja 1,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Kuukausitasolla asuntokauppa on kuitenkin noussut tammikuun pohjalukemista, ja loppukevään asuntokauppa näyttää jo vilkkaammalta kuin vuotta aikaisemmin.
”Nyt myös sijoittajat vaikuttavat vähitellen palaavan markkinalle. Suomen Pankin mukaan uusia sijoitusasuntolainoja nostettiin 14 prosenttia enemmän maalis-huhtikuussa verrattuna vuodentakaiseen. Nostoja tehtiin silti huomattavasti vähemmän kuin edellisinä vuosina.”
Vaisu kysyntä, kohonneet rakennuskustannukset ja kohonnut korkotaso ovat sysänneet asuntorakentamisen huomattavaan matalasuhdanteeseen, joka kestää vuoden 2024. Myymättömien uusien asuntojen varanto nousee tilapäisesti, mikä painaa hintatasoa ja vähentää kannusteita lisärakentamiseen tänä vuonna.
”Suomen väestö kuitenkin kasvaa edelleen ja kasvukeskuksiin tarvitaan lisää asuntoja, joten vähäinen rakentaminen johtaa ajan kanssa asuntopulaan. Patoutuneen kysynnän purkautuminen lisää uudistuotannon tarvetta 2024 jälkipuoliskolla, mutta lupahakemuksiin ja muihin rakentamisen prosesseihin kuluvan ajan vuoksi asuntotuotanto vilkastuu merkittävästi vasta 2025 aikana.”
”Käänteen merkkejä ilmassa”
Danske Bank muutti toukokuun lopussa ennustettaan EKP:n tulevista koronlaskuista. Kesäkuussa nähdyn koronlaskun jälkeen Danske Bank odottaa EKP:n laskevan korkoja vasta joulukuussa. Vuonna 2025 EKP:n odotetaan toteuttavan kolme koronlaskua. Sitkeä inflaatio voisi viivästyttää korkojen laskua.
Mikäli EKP toimii ennustetusti, vuoden euribor laskisi alle kolmeen prosenttiin aikaisintaan ensi keväänä. Lyhyet euriborkorot laskisivat tätä hitaammin – sitä mukaa, jos ja kun koronlaskut toteutuvat.
”Korkojen nousu tuntui Suomen taloudessa voimakkaasti 2023, ja vaikutus näkyy viiveellä vielä 2024, mutta monien asuntolainojen viitekorkoja päivitetään vähitellen alemmas verrattuna vuodentakaiseen. Korkojen lasku helpottaa velallisten tilannetta ja tukee kulutusmahdollisuuksia ja asuntomarkkinaa tänä ja ensi vuonna. Asuntomarkkinoilla on käänteen merkkejä ilmassa”, Kuoppamäki sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat

Liitteet
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Sijoituskatsaus: Eurooppa on sijoitusmaailman kuuma piste18.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Puolustusteollisuus on noussut sijoitusmaailman megatrendiksi. Danske Bankin suomalaisasiakkaiden netto-ostetuin saksalaisosake viime keväänä oli Rheinmetall.
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kääntyi hienoiseen nousuun17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellisessa mielenrauhassa on tapahtunut käänne parempaan. Suomalaiset luottavat entistä enemmän omaan taloudelliseen tilanteeseensa sekä murehtivat aiempaa vähemmän omista tuloistaan.
Kutsu mediatilaisuuteen: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen tulokset6.6.2025 08:19:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on ollut läpi tutkimushistorian Pohjoismaiden alhaisin. Tuoreet tutkimustulokset kuitenkin väläyttävät valoa tunnelin päässä – onko suomalaisten luotto omaan talouteensa vihdoin vahvistumassa?
Suhdannekatsaus: Suomen taloudessa elpymisen merkkejä4.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan maltillisesti kuluvana vuonna, mutta työttömyyden uhka hillitsee kulutusta. Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,9 prosenttia.
Muistutuskutsu: Elpymisen kivinen tie – Danske Bank julkistaa talousennusteensa28.5.2025 14:17:19 EEST | Tiedote
Danske Bank julkaisee aamulla 4.6.2025 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden kansantalouksien lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme