Maisemanhoito- ja käyttösuunnitelmaa laaditaan Suomussalmen Yli-Vuokissa
Kainuun ELY-keskus kokoaa uutta maisemanhoito- ja käyttösuunnitelmaa Suomussalmen Yli-Vuokissa. Viime kesänä aloitetut maastotyöt jatkuvat 10.6.2024. Lisäksi suunnittelualueelle tai sen osa-alueelle on mahdollista esittää valtakunnallisen maisemanhoitoalueen perustamista.

Maisemanhoito- ja käyttösuunnitelma on ajantasainen koonti alueen arvoista sekä niitä tukevista toimenpidesuosituksista. Suunnittelutyön taustalla on tarve päivittää hoito- ja käyttösuunnitelma, joka on laadittu 20 vuotta sitten Suomussalmen vienalaiskylien maakunnalliselle maisemanhoitoalueelle (Tauriainen, S., Vienan veräjillä. 2004). Kyseisen alueen lisäksi suunnittelualue kattaa nyt Murhisalon sekä alueet Viiangista Vängänkylälle ja Malahviaan.
Suunnittelun aikana selvitetään, millainen maisemanhoito ja maisemankäytön kehittäminen koetaan tarpeelliseksi. Tähän mennessä esiin tulleet aiheet liittyvät kylämaisemien hoitoon, vesienhoitoon sekä virkistysreittien kehittämiseen. Esitettävät suositukset perustuvat vapaaehtoisuuteen eivätkä velvoita maanomistajia.
Kainuun ELY-keskuksen maastotyöt alkavat 10.6.2024 ja painottuvat kesäkuulle sekä heinä-elokuun taitteeseen (10.6.–3.7. sekä 29.7–3.8.2024). Maastotöihin liittyy dronella toteutettavia ilmakuvauksia, jotka on suunniteltu tehtäväksi 27.-28.6.2024. Ajankohtiin voi tulla muutoksia sään tai muiden syiden vuoksi.
Maisemanhoito- ja käyttösuunnitelmaan liittyen alueella tehdään myös perinnebiotooppien kartoitusta. Perinnebiotoopit ovat syntyneet perinteisen maankäytön, kuten niiton tai laidunnuksen seurauksena. Niitä hoitamalla säilytetään monimuotoisia elinympäristöjä, joilla voi esiintyä arvokasta lajistoa. Perinnebiotooppien inventoinnin toteuttaa ProAgria Itä-Suomen MKN Maisemapalvelut, ja siihen liittyvät maastotyöt ajoittuvat kesäkuun lopulta elokuun alkupuolelle. ProAgrian toimijat ovat yhteydessä maanomistajiin, joiden kiinteistöillä inventoitavaksi ajatellut kohteet sijaitsevat. Inventointiin osallistuminen on vapaaehtoista.
Maanomistajat ja muut paikalliset toimijat voivat osallistua suunnitteluun yleisötilaisuuksissa sekä ottamalla yhteyttä Kainuun ELY-keskuksen yhteyshenkilöihin. Ensimmäinen yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 2.7.2024 kello 17 Hietajärven perinnetalossa (Hietajärventie 29, Suomussalmi). Yleisötilaisuuden tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.
Lisäksi maisemanhoito- ja käyttösuunnitelmassa esitettävistä toimenpidesuosituksista sekä maisemanhoitoalueen perustamisesityksen tekemisestä kuullaan kirjallisesti maanomistajia ja muita alueellisia toimijoita.
Mahdollisuus valtakunnallisen maisemanhoitoalueen perustamiseen
Maisemanhoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen lisäksi suunnittelualueelle tai sen osa-alueelle on mahdollista esittää luonnonsuojelulain § 91 mukaisen valtakunnallisen maisemanhoitoalueen perustamista. On olennaista, että hankkeella on maanomistajien kannatus. Jos esitys valtakunnallisen maisemanhoitoalueen perustamisesta halutaan tehdä, käytetään päätöksenteossa aineistona nyt laadittavaa maisemanhoito- ja käyttösuunnitelmaa. Esitykset valtakunnallisten maisemanhoitoalueiden perustamisesta käsittelee ympäristöministeriö.
Luonnonsuojelulain mukaan maisemanhoitoalue voidaan perustaa luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Tähän mennessä Suomeen on perustettu seitsemän valtakunnallista ja kaksi maakunnallista maisemanhoitoaluetta. Kainuussa näistä sijaitsevat Naapurivaaran maisemanhoitoalue sekä edellä mainittu Suomussalmen vienalaiskylien maisemanhoitoalue.
Maisemanhoitoalueilla metsätaloutta harjoitetaan metsälain mukaisesti, ja rakentaminen tapahtuu voimassa olevan kaavan, kunnan rakennusjärjestyksen sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Olemassa olevilla maisemanhoitoalueilla on nähtävissä perustamisesta koituvia hyötyjä. Alueilla on esimerkiksi kohennettu vesistöjen tilaa, parannettu virkistyskäytön puitteita, avattu umpeenkasvaneita näkymiä sekä koottu tietoa kulttuurihistoriallista kohteista. Maisemanhoidon toimenpiteisiin tarvitaan aina maanomistajan lupa.
Maisemanhoitoalueen perustamispäätökseen voidaan ottaa mukaan maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä, jotka eivät saa aiheuttaa kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa. Tällaisia määräyksiä ei kuitenkaan ole annettu tähän mennessä perustetuille valtakunnallisille maisemanhoitoalueille. Tavallista on esittää perustamispäätöksessä maanomistajien kannan mukaan suosituksia, joiden toteuttaminen on vapaaehtoista. Vapaaehtoisuus on suunnittelun lähtökohtana myös Yli-Vuokin alueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
luonnonsuojeluasiantuntija Reeta Juvani
p. 0295 023 096, reeta.juvani@ely-keskus.fi
luonnonsuojeluasiantuntija Jouko Saastamoinen
p. 0295 023 889, jouko.saastamoinen@ely-keskus.fi
ProAgria Itä-Suomi ry, MKN Maisemapalvelut
ympäristöasiantuntija Tuuli Mäkinen
p. 043 827 2308, tuuli.makinen@proagria.fi
ruoka- ja luonnontuoteasiantuntija Kirsi Sahrman-Hauhia
p. 0505703039, kirsi.sahrman-hauhia@maajakotitalousnaiset.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

