Töölönlahdenpuiston idea- ja konseptisuunnitelmaa voi nyt kommentoida Kerrokantasi-palvelussa
Töölönlahdenpuistoon suunnitellaan näkyvää muutosta. Puiston uutta suuntaa voi kommentoida Kerrokantasi-kyselyssä 30. kesäkuuta asti. Uudistus on syksyllä siirtymässä tarkempaan suunnitteluvaiheeseen.
![Puita ja istutuksia.](/data/images/public/60577852/70303230/dbfacf22-dcf6-40e0-a043-0dc29d914449-w_720.jpg)
Helsingin kaupunki suunnittelee suuria muutoksia Töölönlahdenpuistoon. Haasteet puiston tapahtumanurmen kanssa ovat herättäneet laajasti huomiota ja puistoon on toivottu muun muassa lisää puita. Puiston kunnostuksen suunnittelu on alkanut syksyllä 2023. Puistoon suunnitellaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin parannuksia.
Töölönlahdenpuiston idea- ja konseptisuunnitelma toimii pohjana varsinaiselle puistosuunnitelmalle. Idea- ja konseptisuunnitelmassa hahmotellaan tulevan puiston yleiset suuntaviivat, kuten periaatteita kasvillisuuden ja toimintojen kehittämisen suhteen. Suunnittelun lähtökohtana on nykyiseen puistoon liittyvien kulttuuri- ja luontoarvojen vaaliminen. Suunnitelma on nyt kommentoitavana Kerrokantasi-palvelussa 30. kesäkuuta asti. Saadut kommentit tulevat puistosuunnitelman lähtöaineistoksi.
Puiston kehittämisen tavoitteena vehreyden lisääminen ja virkistyskäytön parantaminen
Idea- ja konseptisuunnitelmassa esitetyt suuntaviivat ja periaatteet puiston kehittämiselle pohjautuvat vahvasti suunnittelun vuorovaikutuksessa asukkailta, yhdistyksiltä ja toimijoilta saatuihin toiveisiin. Vehreyden lisääminen nousi toiveista erityisesti ja luonto tuodaankin entistä vahvemmin osaksi Töölönlahdenpuistoa varsinkin puiston koillis- ja itäosissa. Tavoitteena on lisätä runsaasti uutta puustoa puiston itäosaan ja samalla huomioida merkittävät näkymälinjat ja merkkirakennusten läsnäolo puiston reunalla. Finlandia-talon edusta kytketään luontevasti osaksi puistotilan kokonaisuutta. Kasvillisuutta kehitetään lajistoltaan monimuotoiseen ja kerrokselliseen suuntaan puistotilojen monipuolistamiseksi. Puistossa voi luontoelämysten lisäksi kokea myös kukkivien kasvien loistoa.
Yhtenä selkeänä vuorovaikutuksesta nousseena tavoitteena oli edistää puiston tarjoamin keinoin asukkaiden hyvinvointia ja mahdollisuutta puistosta nauttimiseen kaikille. Nykyinen, suurtapahtumia varten rakennettu laaja tapahtumanurmi muuttuu pienemmiksi puistotapahtuma-alueiksi. Puistoon tulee uusia toiminta-alueita, jotka mahdollistavat alueen monipuolista käyttöä ja innoittavat luomaan elämyksiä puistoon. Uusi puiston kahvila on esitetty Alvar Aallon kadun päähän. Vesi tuodaan kokemukselliseksi osaksi puistoa Töölönlahden ranta-alueen lisäksi myös puiston puolelle. Töölönlahtea kiertävä suosittu rantareitti säilyy jatkossakin, mutta sille annetaan enemmän tilaa ja kytketään osaksi Töölönlahdenpuistoa ja sen kehitettäviä reittejä.
Puistosuunnitelma käynnistyy syksyllä
Idea- ja konseptisuunnitelman pohjalta aloitetaan puistosuunnitelman laatiminen syksyllä 2024. Puistosuunnitelmassa esitetään tarkemmin puiston pidemmän aikavälin kehityskuva. Varsinaisen puistosuunnittelun yhteydessä on edelleen mahdollisuus antaa palautetta puistoluonnoksista.
Nopeiden ja suurelta osin väliaikaisten toimenpiteiden eli niin sanotun Töölönlahden kesäpuistokokeilun rakentaminen on jo alkanut ja puistosta pääsee nauttimaan jo tänä kesänä. Toimenpiteiden onnistumisista voi antaa palautetta ja esittää kehitysehdotuksia kaupungin palautekanavan kautta osoitteessa palautteet.hel.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Idea- ja konseptisuunnitelma:
Anna Böhling
Tiimipäällikkö, maisema- ja yleissuunnittelu
P. 0931037211
anna.bohling@hel.fi
Kaisa Solin
Maisema-arkkitehti
P. 0931034757
kaisa.solin@hel.fi
Puistosuunnitelma sekä nopeat toimenpiteet:
Jere Saarikko
Projektinjohtaja
P. 0931039857
jere.saarikko@hel.fi
Kuvat
![Puita ja istutuksia.](/data/images/public/60577852/70303230/dbfacf22-dcf6-40e0-a043-0dc29d914449-w_240.jpg)
![Karttakuva, jossa esitetty suunnittelu- ja tarkastelualueiden rajat.](/data/images/public/60577852/70303230/f15f1c83-afee-4021-b4be-db0972c9ad5c-w_240.jpg)
![""](/data/images/public/60577852/70303230/f932117d-eba0-4392-b613-72770778e2c4-w_240.jpg)
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mustikkamaalla rakennetaan uutta ulkokuntosalia24.7.2024 14:56:35 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalla alkoi heinäkuun alkupuolella Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä.
Helsinki palauttaa koripallotelineitä kaupunkilaisten käyttöön23.7.2024 16:19:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Haagassa suljetut koripallokorit jälleen pelaamiselle. Pohjois-Haagan ala-asteen sekä Haagan peruskoulun pihoilla sijaitsevien koripallotelineiden sukat suljettiin pelaamisesta aiheutuneen melun vuoksi.
Saukonkanavan rakennustyöt etenevät Jätkäsaaressa23.7.2024 09:43:15 EEST | Tiedote
Urakassa siirrytään rakentamaan Saukonkanavan pohjoisen puolen tukimuuria ja paalulaattoja sekä Bermudan sillan kansirakennetta. Hanke mahdollistaa Jätkäsaaren rakentamisen tulevaisuudessa.
Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle19.7.2024 14:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme