Rauman biovoimalaitoksen automaatiojärjestelmät uudistetaan
12.6.2024 08:30:00 EEST | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
Rauman Biovoiman yhteistuotantolaitoksen automaatiojärjestelmä uudistetaan vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa uusitaan polttoaineiden vastaanottojärjestelmien ohjaukset ja säädöt, ja ne otetaan käyttöön tulevana syksynä. Investoinnin toisessa ja kolmannessa vaiheessa uusitaan biokattiloiden sekä kaukolämpöjärjestelmän osuus automaatiosta. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2026. Prosessihöyryä, lämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen uuteen automaatiojärjestelmään investoiminen on jatkumoa Rauman Biovoiman pitkäjänteiselle kehitystyölle.

”Vuonna 2006 käyttöön otetun yhteistuotantovoimalaitoksen automaatiojärjestelmä on alkuperäinen ja tullut käyttöikänsä päähän. Uudistamme kaikki laitteet, joilla ohjataan ja säädetään voimalaitoksen prosesseja. Sen myötä prosessien hallinta paranee, ja pystymme optimoimaan tuotantomme mahdollisimman energia- ja kustannustehokkaaksi. Samalla hanke lisää laitoksen toimintavarmuutta. Valvomoympäristön uudistaminen ja moderni ohjausjärjestelmä helpottavat myös operaattorien toimintaa ja parantavat prosessien hallintaa. Uusi järjestelmä vahvistaa edelleen kaukolämmön ja höyryn toimitusvarmuutta”, Rauman Biovoiman toimitusjohtaja Timo Pitkänen kertoo.
Rauman Biovoima toimittaa puuperäisillä polttoaineilla tuotettua prosessihöyryä, kaukolämpöä ja sähköä UPM:n paperitehtaalle ja Rauman Energialle. Voimalaitos tuottaa lähes kaiken Rauman kaupungin tarvitseman kaukolämmön. Pääpolttoaineita ovat metsäteollisuuden sivuvirrat, puu- ja hakkuutähteet. Lisäksi käytetään biolietettä sekä erilliskerättyä kierrätyspolttoainetta.
Automaatiojärjestelmien uudistaminen pyritään hoitamaan ilman merkittäviä tuotannon keskeytyksiä. Uuden järjestelmän toimittaa Honeywell Oy.
Rauman Biovoima investoi kestävän tuotannon kehittämiseen
Viime vuosina Rauman Biovoiman yhteistuotantolaitoksen kiertotaloutta tukevaa tuotantoa on kehitetty pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Tämä tarkoittaa kasvavaa kierrätyspolttoaineiden käyttämistä ja tuotannossa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämistä. Myös energiatehokkuutta parannetaan aktiivisesti.
”Olemme voineet lähes kokonaan luopua fossiilisista polttoaineista hiilestä ja turpeesta. Olemme tehneet paljon töitä vastuullisen kiertotalouden kehittämiseksi”, Pitkänen muistuttaa.
Vuonna 2015 tehtiin mittava investointi kierrätyspolttoaineiden vastaanottojärjestelmän uudistamiseen. Kierrätyspolttoaine tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sellaista paperia, pahvia, muovia ja rakennusten purkupuuta, jota ei voida hyödyntää uudelleen materiaalina.
Lisäksi voimalaitoksella syntyvää tuhkaa on hyödynnetty maanrakennuksessa. Voimalaitosten savukaasujen puhdistuksesta syntyy sivutuotteina tuhkaa. Kymmenvuotisessa kiertotaloushankkeessa Sampaanalanlahden allasta on täytetty massalla, jonka sidos- ja täyttöaineena on Rauman Biovoiman voimalaitoksessa syntynyttä tuhkaa. Maaperän lujittamiseen käytetty tuhka korvaa sementtiä, mikä tarkoittaa merkittävästi pienempiä päästöjä.
Lisätietoja:
Timo Pitkänen, toimitusjohtaja, Rauman Biovoima
Puhelin +358 204 143 611
Matkapuhelin +358 204 143 611
Rauman Biovoima Oy:n voimalaitos tuottaa prosessihöyryä UPM Rauman tehtaalle, kaukolämpöä Rauman Energian kaukolämpöverkkoon sekä sähköä. Rauman Biovoiman omistavat Pohjolan Voima Oyj (72 %) ja Rauman Energia (28 %). Voimalaitoksen kunnossapitopalveluja tuottaa UPM Rauma. UPM Rauman tehdasalueella sijaitseva yhteistuotantovoimalaitos kuuluu uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön ja sähkön alkuperätakuujärjestelmiin.
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pohjolan Voima on juureva suomalainen energiayhtiö. Olemme yksi Suomen suurimmista energiantuottajista – osuutemme maan sähköntuotannosta on yli 20 %. Tuottamamme sähkö on lähes hiilineutraalia. Tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Olemme huippuammattilaisten joukko, ja tutkitusti yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Me pohjolanvoimalaiset olemme ylpeitä siitä, että teemme merkityksellistä työtä arvojemme mukaisesti taitavasti, luotettavasti, yhdessä. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Päämäärämme on luoda ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. www.pohjolanvoima.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Porin Prosessivoiman sähkökattila valmistui käyttöön24.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Porin Prosessivoiman sähkökattila on valmistunut osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta. Tuotantokäyttö alkoi elokuun puolivälissä. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila varmistaa ja tehostaa energian tuotantoa sekä vähentää samalla polttoaineen käytön tarvetta ja päästöjä. Investoinnin suuruus on 10,5 miljoonaa euroa.
Byggarbetena för Alholmens Krafts elpannor har inletts18.8.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Energibolaget Alholmens Krafts elpanneprojekt i Jakobstad har gått in i byggskedet. Byggarbetena inleddes i juli med förberedelser på byggplatsen och grundläggningsarbeten. Projektet planeras bli färdigt våren 2027. Elpannorna stärker leveranssäkerheten för el och värme och ökar flexibiliteten i produktionen.
Alholmens Kraftin sähkökattiloiden rakennustyöt ovat alkaneet18.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Alholmens Kraftin sähkökattilahanke Pietarsaaressa on edennyt rakennusvaiheeseen. Rakennustyöt alkoivat heinäkuussa työmaan valmisteluilla ja perustustöillä. Hankkeen on määrä valmistua keväällä 2027. Sähkökattilat vahvistavat sähkön ja lämmön toimitusvarmuutta sekä lisäävät niiden tuotannon joustavuutta.
Kymin Voiman turbiinilla täyshuolto kesän aikana11.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kymin Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksen höyryturbiini ja generaattori täyshuolletaan kesän 2026 aikana. Täyshuolto on valmistajan edellyttämä määräaikaishuolto, joka tehtiin edellisen kerran vuonna 2018. Työt aloitettiin kesäkuun alussa, ja niiden odotetaan valmistuvan elokuussa. Laitos pääsee aloittamaan tuotannon normaalisti syksyllä.
PVO-Vesivoimalle mittava investointiohjelma – vesivoimatuotantoa vahvistetaan seuraavan kolmen vuoden ajan19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
PVO-Vesivoima Oy on hyväksynyt investointiohjelman, joka käsittää peruskunnostustöitä Isohaaran, Kierikin ja Raasakan vesivoimalaitoksilla. Samalla myös voimalaitosten turvallisuutta parannetaan. Investointi on osa yhtiön pitkäjänteistä investointi- ja peruskunnostusohjelmaa vesivoimalaitostensa elinkaaren vahvistamiseksi ja sähköntuotannon varmistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme