Mehiläisen rannikkolääkäri palvelee jälleen Kotkan saaristossa – päivystää myös kesän tapahtumissa
Mehiläinen tarjoaa myös tänä kesänä yleislääkärin palveluita Kotkan rannikkoseudulla. Mehiläisen rannikkolääkäri Markus Holzhäuser kiertää jälleen Kotkan saaristossa pitäen venevastaanottoa Haapasaaren, Pyhtään Kaunissaaren ja Kuutsalon laitureilla kesälauantaisin. Rannikkolääkäri päivystää myös kesän tapahtumissa Kotkassa, Pyhtäällä ja Loviisassa. Rannikkolääkärin vene liikkuu ajanvarauksella 15.6.–20.7. välisenä aikana.

– Rannikkolääkärin ensimmäinen kesä viime vuonna meni todella kivasti ja samaa konseptia haluttiin jatkaa myös tänä vuonna. Rannikkolääkäri rantautuu tuttuun tapaan Haapasaaren osuuskaupan laituriin, Pyhtään Kaunissaaren vierasvenesatamaan sekä Kuutsalon Saarimajan laituriin, sanoo Mehiläisen yksikönjohtaja Anu Jokinen.
– Rannikkolääkärin toiminnan tultua jo tutuksi monelle Kotkan seudulla odotamme viime kesää vilkkaampaa kautta. Kysytyimpiä palveluita viime kesänä vastaanotolla olivat punkkirokotusten lisäksi haavanhoidot, ihoinfektiot sekä esimerkiksi eräät tulehdussairaudet, kuten virtsatietulehdukset. Rannikkolääkärin vastaanotolla saa avun monenlaiseen lomaillessa sattuneeseen haaveriin ja vaivaan, kertoo Mehiläisen rannikkolääkäri Markus Holzhäuser.
Rannikkolääkäri on tavattavissa aikataulun mukaisesti säävarauksella. Ajan venevastaanotolle voi varata ennakkoon OmaMehiläinen-sovelluksen tai Mehiläisen verkkosivujen kautta. Ajanvaraus sulkeutuu edellisenä iltana klo 22.00. Ajantasainen aikataulu löytyy osoitteesta: mehilainen.fi/rannikkolaakari.
Päivystystä myös kesätapahtumissa
Saaristokierroksen lisäksi rannikkolääkäri on tavattavissa myös kesän tapahtumissa. Rannikkolääkärin vene päivystää Kotkan Meripäivillä, Pyhtään Saaristomarkkinoilla ja Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa.
– Viime kesänä Kotkan Meripäiviltä saatujen positiivisten asiakaspalautteiden pohjalta päätimme tänä kesänä olla mukana myös muissa kesän tapahtumissa. Toivotan kaikki tervetulleeksi tutustumaan toimintaamme sekä rannikkolääkärin venevastaanotolle, Holzhäuser sanoo.
Rannikkolääkäri tarjoaa yleislääkäritasoista sairaanhoitoa ja apua muun muassa ihottumiin, punkinpuremiin, virtsatie-, silmä-, ja korvatulehduksiin, hengitystieinfektioihin, nivelkipuoireisiin sekä selkävaivoihin. Venevastaanoton palveluihin kuuluvat myös haavanhoito, tikkaus ja tikkien poisto, kortisoni-injektiohoidot, nivelpunktiot ja pikanäytteet tulehdusarvoista (CRP). Lisäksi punkki- ja jäykkäkouristusrokotukset hoituvat veneessä.
– Rannikkolääkärin palveluita täydentävät mantereella sijaitseva Kotkan Mehiläisen monipuolinen lääkärikeskus sekä 24/7 Digiklinikan palvelumme, Jokinen muistuttaa.
Lääkärikeskus Mehiläinen Kotka on täyden palvelun lääkärikeskus, jossa vastaanottoa pitää noin 70 lääkäriä lähes kaikilta erikoisaloilta. Lääkärikeskuksessa on saatavilla monipuoliset laboratorio-, kuvantamis- ja sairaalapalvelut. Samassa rakennuksessa toimii myös Hammas Mehiläinen. Mehiläinen Kotka sijaitsee osoitteessa Kotkankatu 11.
Lisätietoja:
- Mehiläinen, yleislääkäri Markus Holzhäuser
- Mehiläinen, yksikönjohtaja Anu Jokinen
- Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Salla Tähtisen kautta: salla.tahtinen@mehilainen.fi, p. 050 554 3832
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Mehiläinen
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 114-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon vaikuttavuuteen ja laatuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan.
Mehiläinen palvelee vuosittain 2,1 miljoonaa asiakasta ja sen 840 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluita Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mehiläinen
Mehiläisen yrityskauppaprosessit Regina Marian ja MediGroupin ostoista saatettu päätökseen – myös omistusjärjestely valmis19.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Mehiläinen on saanut tarvittavat viranomaishyväksynnät Romanian ja Serbian johtaviin terveyspalveluyrityksiin kuuluvien Regina Marian ja MediGroupin ostoille, ja kaupat on toteutettu suunnitellusti. Myös kansainvälisen pääomasijoittaja Hellman & Friedmanin tulo Mehiläisen toiseksi pääsijoittajaksi CVC:n rinnalle on saatettu päätökseen.
Mehiläisen palvelut laajenevat Kemissä – uusi kuvantamisyksikkö ja lisää lääkärivastaanottoja Karjalahdenkadulle9.12.2025 10:22:20 EET | Tiedote
Mehiläinen laajentaa palveluitaan Kemissä. Karjalahdenkadun toimipisteeseen rakennetaan uusi kuvantamisyksikkö ja lisävastaanottotiloja erikoislääkäripalveluille. Uudistus parantaa palveluiden saatavuutta ja mahdollistaa entistä sujuvamman hoidon asiakkaille.
Urheilu Mehiläisen tutkimus: Joka neljäs urheilija käyttää päihteitä rentoutumiseen – valmentajat ja urheilijat eri todellisuudessa päihteiden käytön suhteen?2.12.2025 14:22:56 EET | Tiedote
Urheilu Mehiläisen tekemän tutkimuksen mukaan* suomalaisurheilijat käyttävät päihteitä rentoutuakseen ja stressin hallintaan. Tutkimuksen valossa näyttää, että urheiluseurojen ja valmentajien kyky tunnistaa ja puuttua päihteiden käyttöön on riittämätön. Yli puolelta seuroista puuttuu selkeä päihdeohjeistus, ja valmentajien ja urheilijoiden näkemykset päihteiden käytön yleisyydestä eroavat merkittävästi. Urheilu Mehiläisen tutkimukseen vastasi 110 urheilijaa ja 50 valmentajaa.
Mehiläinen Pihtipudas muuttaa Ruukintielle26.11.2025 09:41:01 EET | Tiedote
Mehiläinen Pihtiputaan työterveyspalveluita tarjoava toimipiste muuttaa uusiin tiloihin Ruukintielle. Asiakkaita palvellaan uudessa osoitteessa 1.12.2025 alkaen.
Mehiläiseltä merkittävä investointi Kuopiossa – keskittää palvelunsa uuteen moderniin lääkärikeskukseen Kuopion ydinkeskustaan21.11.2025 10:41:42 EET | Tiedote
Mehiläisen vahva kasvu Pohjois-Savossa jatkuu, kun Mehiläinen Kuopio muuttaa loppuvuodesta 2027 uusiin moderneihin tiloihin Vuorikadulle. Kaikki Mehiläisen Kuopiossa tarjoamat palvelut muuttavat saman katon alle, mikä mahdollistaa entistä kattavammat ja sujuvammat palvelut sekä henkilö- että yritysasiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme