HUS ottaa lisäsäästötoimenpiteet käyttöön
13.6.2024 16:03:29 EEST | HUS | Tiedote
Rekrytointikielto ja muut henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet astuivat voimaan torstaina 13.6.
HUSin yhtymähallitus hyväksyi 3.6. osaltaan vuoden 2024 taloudellisen tilanteen edellyttämät välittömästi käynnistettävät uudet säästötoimenpiteet.
HUSin tammi-huhtikuun talouden toteuma poikkeaa 24,1 miljoonaa euroa talousarviossa asetetusta tulostavoitteesta, vaikka tulos on neljän kuukauden jälkeen 14 miljoonaa euroa positiivinen. Koko vuoden ennuste on 38,6 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Rekrytointikielto ja palkkojen tarkistusten sekä tehtävä- ja nimikemuutosten jäädyttäminen astuivat toimitusjohtajan päätöksellä voimaan 13.6.
Vuoden 2024 budjetista säästetty jo useaan kertaan
HUS on säästänyt vuoden 2024 talousarviostaan tähän mennessä jo noin 130 miljoonaa euroa. Säästöjä on haettu erittäin laajasti karsimalla kuluja, mutta myös lisätuottavuustavoitteilla sekä tuottojen lisäämisellä. Kuluja on karsittu muun muassa tietohallinnosta, aineista ja tarvikkeista, palveluostoista, lääkekustannuksista, koulutusmenoista, matkakuluista sekä lisä- ja ylitöistä. Lisätuloja on saatu asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Omaisuuden myynnistä HUS tavoittelee 15 miljoonan euron tuloja.
Henkilöstöön, palveluihin ja palveluverkkoon kohdistuvia toimenpiteitä on pyritty viimeiseen asti välttämään.
HUSin henkilöstötilanne alkuvuonna hyvä
Rekrytointikielto astuu voimaan tilanteessa, jossa henkilöstötilanne on kokonaisuutena hyvä. Henkilötyövuosien määrä on tammi-huhtikuussa kasvanut viime vuodesta ja toteutunut talousarviota suurempana, minkä vuoksi rekrytointia on taloussyistä jarrutettava.
Henkilötyövuosien määrä on kasvanut eniten hoitohenkilöstön (+4,2 prosenttia) ja lääkärien (+3,4 prosenttia) osalta. Kasvua on käytännössä kaikilla ydinpalvelujen tulosalueilla, vaikka yksiköiden tilanteet vaihtelevat. Myös lähtövaihtuvuus ja sairauspoissaolot ovat kehittyneet suotuisasti eli laskeneet edellisiin vuosiin verrattuna.
Potilasturvallisuudesta huolehditaan myös rekrytointikiellon aikana
Rekrytointikielto koskee vakinaista ja määräaikaista henkilöstöä sekä sijaisia ja on voimassa vuoden loppuun saakka. HUSissa on käytössä menettely, jolla poikkeuslupa voidaan myöntää, jos rekrytoimatta jättäminen vaarantaisi välttämätöntä potilasturvallisuutta tai lakisääteisten hoitoon pääsyn määräaikojen täyttymistä.
Kuluvan vuoden talousarviokehys ei mahdollista hoitojonojen purkamista
HUSin vuoden 2024 talousarviokehys on erittäin tiukka.
”On ollut alusta lähtien selvää, että rahoittajiltamme eli Uudenmaan hyvinvointialueilta ja Helsingin kaupungilta saamamme kehys ei mahdollista hoitojonojen purkamista. Parhaimmillaan voimme tavoitella korkeintaan hoitojonojen kasvun pysäyttämistä”, sanoo toimitusjohtaja Matti Bergendahl.
HUS on ainut hyvinvointialue, joka ei saa yhtään suoraa rahoitusta valtiolta. Kaikki ulkoinen rahoitus tulee Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kautta.
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo p. 050 427 9861 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 20264.9.2026 15:47:05 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 2026 för att behandla bland annat den oberoende utredningen som Oy Apotti Ab:s ägare har beställt om kund- och patientdatasystemlösningen på lång sikt. Sammanslutningens styrelse behandlar dessutom de ändringar som föreslås i HUS Fastigheter Ab:s och HUS Säkerhetstjänster Ab:s verksamhet. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.20264.9.2026 15:47:05 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.2026 käsittelemään mm. Oy Apotti Ab:n omistajien tilaamaa riippumatonta selvitystä pitkän aikavälin asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisusta. Lisäksi yhtymähallitus käsittelee päätösasiana HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitettäviä muutoksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa samlar tillförlitlig information om munhälsa på ett och samma ställe4.9.2026 13:05:32 EEST | Pressmeddelande
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa erbjuder information som tagits fram av vårdpersonal om munhälsa, munsjukdomar, tandvård och egenvård av munnen för alla åldersgrupper.
Uusi Suun terveyden talo kokoaa luotettavan tiedon suun terveydestä yhteen paikkaan4.9.2026 13:05:32 EEST | Tiedote
Terveyskylän uusi Suun terveyden talo tarjoaa ammattilaisten tuottamaa tietoa suun terveydestä, suun sairauksista, hammashoidosta sekä suun omahoidosta kaiken ikäisille.
Onödig uteslutningsdiet kan öka allergirisken för barn3.9.2026 08:25:48 EEST | Pressmeddelande
Inkludering av allergener i barnets kost redan i spädbarnsåldern kan minska risken betydligt att allergier bryter ut. Behandlingen av födoämnesallergier är också på väg att ändra från uteslutningsdiet till att stärka toleransen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme