Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui
14.6.2024 09:59:15 EEST | Ilmarinen | Tiedote
Työntekijämäärä laski toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski edelleen joka puolella Suomea.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys hidastui hieman toukokuussa. Työntekijämäärä laski toukokuussa -3,0 prosenttia (huhtikuu -3,2) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.
– Suhdanneindeksin työntekijämäärä on laskenut nyt vuoden ajan. Myös toukokuussa kaikki seuraamamme toimialat laskivat. Suhdanneindeksin lasku kuitenkin hidastui 0,2 prosenttiyksikköä verrattuna huhtikuuhun. Siten nyt on mielestäni aiheellista pohtia, olisiko pohjat nähty, lasku taittumassa ja kääntymässä nousuun vuoden loppua kohden mentäessä. Toki ilmassa on paljon epävarmuutta, eikä vähäisimpänä Euroopan keskuspankin korkopäätösten suunta, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-9,8 %), rakentaminen (-8,8 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,3 %). Vähiten laskivat kauppa (-1,4 %), viestintä- ja tietotekniikka (-1,4 %) sekä terveys- ja sosiaalipalvelut (-1,4 %).
– Suomen Pankki ennustaa taloutemme virkoavan vähitellen taantumasta. Rakennusalan toipumisen suhteen on kuitenkin ilmassa epävarmuutta. Jos korot eivät laske nykyiseltä tasolta, asuntomarkkinat pysynevät vaisuina ainakin tämän vuoden. Rakennusliikkeillä on edelleen paljon myymättömiä asuntoja rasittamassa talouttaan. Jos asuntorakentamisen lama pitkittyy, alan osaavaa työvoimaa voi poistua muille aloille, Jouni Vatanen pohtii.
Laskua läpi Suomen
Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli toukokuussa negatiivista huhtikuun lailla koko Suomessa. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-4,0 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (- 2,0 %).
Toukokuun työntekijämäärien kehitys alueittain:
- Etelä-Suomi (-2,8 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-9,7 %), rakentaminen (-8,1 %) sekä majoitus- ja ravitsemusala (-7,6 %). Vähäisintä lasku oli kaupassa (-1,0 %), viestintä- ja tietotekniikassa (-1,5 %) ja teollisuudessa (-1,7 %).
- Länsi-Suomi (-2,0 %): Kasvua oli vain teollisuudessa (+0,6 %) sekä viestintä- ja tietotekniikassa (+0,4 %). Asiantuntijapalvelut pysyivät samalla tasolla (+0,0 %). Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-9,4 %), rakentaminen (-7,8 %) ja kauppa (-3,6 %).
- Itä-Suomi (-4,0 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-13,0 %), rakentamisessa (-11,4 %) ja asiantuntijapalveluissa (-10,5 %). Pienintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,6 %) sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa (-1,1 %).
- Pohjois-Suomi (-3,3 %): Kasvua oli terveys- ja sosiaalipalveluissa (+7,9 %) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (+0,1 %). Suurimmassa laskussa olivat: rakentaminen (-10,4 %), henkilöstövuokraus (-8,3 %) ja teollisuus (-8,3 %). Pienintä lasku oli kaupassa (-0,2 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Yhtiökokouksissa huomio monimuotoisuuteen22.5.2026 10:04:40 EEST | Tiedote
Ilmarinen osallistui jälleen yli sataan kotimaiseen yhtiökokoukseen. Äänestyksissä yhtiö kiinnitti erityistä huomiota hallituksen monimuotoisuuteen sekä palkitsemiseen.
Työterveyslääkärin vinkit eläkkeelle jäävälle21.5.2026 09:08:02 EEST | Tiedote
Eläkkeelle jääminen on iso elämänmuutosmuutos – paljon suurempi, kuin moni etukäteen osaa ajatella. Lue työterveyslääkäri ja työelämäprofessori Heidi Furun käytännönläheiset vinkit, miten voi ennalta varautua uuteen elämänvaiheeseen.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu jatkuu15.5.2026 08:58:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on toinen lähes kolmen vuoden negatiivisen kehityksen jälkeen.
Water is Ilmarinen’s most important natural resource exposure8.5.2026 08:46:02 EEST | Press release
Water-related ecosystem services are Ilmarinen’s most significant nature dependencies across its investments. Water is also the area where Ilmarinen’s investments have their greatest nature impacts.
Vesi on Ilmarisen sijoituksille tärkein luonnonvara8.5.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Veteen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat merkittävimpiä Ilmarisen sijoitusten luontoriippuvuuksia. Veteen kohdistuvat myös Ilmarisen sijoitusten suurimmat luontovaikutukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme