Sillipurkin muodolla on merkitystä: Juhannussillien uudet pakkaukset mahdollistavat tehokkaamman, tilaa säästävämmän varastoinnin ja kuljetuksen
Uudet Coop-sillipurkit herättävät huomion: Perinteisen pyöreän purkin sijaan Coop-sillit on pakattu kulmikkaisiin kierrätysmuovista valmistettuihin purkkeihin. Uusi sillipurkki mahdollistaa tehokkaamman tilankäytön logistiikassa, myymälässä sekä kotijääkaapissa, sillä purkkien väliin ei jää tyhjää tilaa ja ne voidaan pinota kätevästi päällekkäin. Samaan tilaan voidaan nyt pakata lähes tuplasti silliä.

Sillejä myydään S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) vuodessa yli neljä miljoonaa purkkia. Näistä valtaosa kesä- ja joulukuussa. Kysyntä lähtee voimakkaaseen kasvuun, kun suomalaisen varhaisperunoiden satokausi alkaa ja suurin piikki nähdään juhannusviikolla. Toinen suuri kysyntäpiikki kohdistuu jouluviikolle.
Osana Coop-tuotteiden lanseerausta tänä keväänä on tuotu myyntiin seitsemän eri sillimakua, kaikki uudenlaisissa kulmikkaissa purkeissa. Kaikki S-ryhmän omien merkkien sillituotteet on jo aiemmin vaihdettu lasipurkeista kevyempiin kierrätysmuovista valmistettuihin pakkauksiin.
"Tarkastelemme jatkuvasti tuotepakkauksia pohtien niiden käytettävyyttä sekä eri vastuullisuusnäkökulmia. Sillipurkeissa nähtiin nyt mahdollisuus tehokkaampiin pakkauksiin, joiden avulla lavapaikkaa kohden voidaan lastata 1065 kg silliä, kun ennen samaan tilaan saatiin pakattua 556 kg silliä. Coop-sillit pakataan Tanskassa ja tuodaan Suomeen ja varastolta edelleen myymälöihimme. Samalla pakkaus on käytännöllinen käyttäjälleen: etiketti pysyy kulmikkaassa pakkauksessa aina oikein päin. Lisäksi pakkaus on niin tyylikäs, että sen voi asettaa esille kesän ruokapöytään sellaisenaan", kertoo ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän marketkaupasta.
S-ryhmä on sitoutunut muovin vähentämiseen, kiertotalouden edistämiseen sekä ympäristön kannalta kestävien pakkausratkaisujen käytön edistämiseen. Omien merkkien tuotepakkauksia uudistetaan ympäristöystävällisemmiksi ja kierrätysmuovin käyttöä pyritään lisäämään. Olemme esimerkiksi sitoutuneet minimoimaan turhan muovin käytön, kierrättämään mahdollisimman suuren osan käyttämästämme muovista ja autamme myös asiakkaitamme kierrättämään muovia ja tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja muoville. Käytössä on jo nyt biopohjaisia ja kompostoituvia ratkaisuja.
Kaikki muovi ei kuitenkaan ole pahasta. Muovin suosio sekä pakkausten että tuotteiden raaka-aineena selittyy muovin monilla hyödyllisillä ominaisuuksilla kuten keveydellä, muovautuvuudella ja edullisuudella. Muovilla on korvattu esimerkiksi lasia ja muita raskaampia materiaaleja, mikä pienentää esimerkiksi logistiikan ilmastovaikutuksia ja toisaalta pienentää esimerkiksi lasin rikkoutumiseen liittyviä riskejä. Muovista tulee varsinainen ongelma vasta sitten, jos se päätyy roskana luontoon tai sitä ei kierrätetä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Sari RistaniemiryhmäpäällikköS-ryhmän marketkauppa
Puh:010 768 7364sari.ristaniemi@sok.fiKuvat
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Tänä viikonloppuna on vuoden ensimmäinen Tilipäivä: asiakasomistajien tileille kilahtaa yli 50 miljoonaa euroa9.1.2026 08:03:00 EET | Tiedote
S-ryhmän osuuskaupat maksavat tänään asiakasomistajien pankkitileille Bonusta ja muita rahana maksettavia etuja yhteensä 50,4 miljoonaa euroa. Suomalaiset vaikuttavat aktivoituneen jouluostoksilla, sillä nyt maksettava bonussumma on lähes 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten tammikuussa.
Jussi Tolvanen on nimitetty SOK:n päivittäistavarakaupan tuoteryhmäjohtamisesta vastaavaksi johtajaksi8.1.2026 15:01:00 EET | Tiedote
KTM Jussi Tolvanen on nimitetty vastaamaan SOK:lla päivittäistavarakaupan valikoimista, hankinnasta ja hinnoittelusta tuoteryhmäjohtamisen johtajana. Hän toimii tällä hetkellä Haugen-Gruppen Finland Oy:n toimitusjohtajana ja aloittaa SOK:lla 2.3.2026.
S-ryhmään palkataan 17 000 kesätyöntekijää2.1.2026 08:40:31 EET | Tiedote
S-ryhmän osuuskaupat ja yritykset työllistävät kesällä 2026 ympäri Suomen yhteensä noin 17 000 nuorta. Tavoitteena on tarjota erinomaisia ensimmäisiä työkokemuksia, jotka kannustavat ja sitouttavat työelämään. Monissa osuuskaupoissa kehitetään jatkuvasti toimintamalleja ja käytäntöjä, jotta erilaisten nuorten kohtaaminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.
S-ryhmä tekee yhdessä Vegaanihaasteen kanssa lihattoman ruoan kokeilusta helppoa2.1.2026 07:20:00 EET | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupat (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tekevät tänä vuonna jälleen yhteistyötä Suomen suosituimman ruokahaasteen kanssa. Tammikuussa neljättätoista kertaa järjestettävä kaikille avoin ja maksuton Vegaanihaaste kannustaa kokeilemaan kasviperäistä ruokaa kuukauden ajan. Tuotekampanjat, reseptit sekä S-ryhmän ruokakaupoissa kuvatut kauppavideot tarjoavat asiakkaille konkreettista tukea lihattoman ruoan kokeilussa.
Tammikuu raikastaa kotien ruokaostoksia - muutos näkyy heti vuoden vaihtuessa29.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän datan valossa suomalaiset siirtyvät juhlasta arkeen heti vuoden vaihtuessa. Arjesta halutaan saada nopeasti kiinni ja jo vuoden ensimmäisinä päivinä suomalaisten ostoskoreissa korostuvat hyvinvointia tukevat tuotteet. Tammikuussa herkuttelu vähenee kasvisten kasvattaessa suosiotaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
