Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä
Ilmatar Virrat Oy:n Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on edennyt selostusvaiheeseen. Yleisötilaisuus arviointiselostuksesta järjestetään tiistaina 18. kesäkuuta kello 17−19 Virroilla Kurjenkylän kylätalossa.

Ilmatar Virrat Oy on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (Pirkanmaan ELY-keskus) Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä arviointiselostuksen. Arviointiselostuksessa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä arvio todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajalle sijoittuisi 16 tuulivoimalaa ja vajaan 400 hehtaarin aurinkovoimakenttä
Ilmatar Virrat Oy suunnittelee Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimavoimahanketta Virtain kaupungin luoteisrajalle Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien rajalle. Hankealueen luoteisosa rajautuu Seinäjoen kaupungin rajaan. Hankkeen kokonaispinta-ala on noin 3 450 hehtaaria.
Hankealueelle suunnitellaan enintään 16 uuden tuulivoimalan rakentamista. Yhden voimalan korkeus olisi korkeimmillaan 320 metriä ja kaikkien voimaloiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 112–160 MW.
Lisäksi hankkeeseen suunnitellaan enimmillään 387 hehtaarin ja 310 MWp aurinkoenergian tuotantoalueen sijoittamista tuulivoimahankealueen länsi- ja luoteisosiin.
Sähkönsiirron liityntää varten rakennetaan uusi noin 32–33 kilometriä pitkä 110 kV tai 400 kV ilmajohto hankealueelta lounaaseen, joka liittyy Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevan Kristiinankaupunki-Nokia-voimajohdon tuleviin sähköasemiin. Sähköverkkoliityntä on ensisijaisesti suunniteltu toteutettavaksi yhteistyössä Ilmatar Lylyharju Oy:n Lylyharjun tuulivoimahankkeen kanssa.
Tarkasteltavina olevat vaihtoehdot
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:
Ensimmäisessä vaihtoehdossa hanketta ei toteutettaisi.
Seuraavassa vaihtoehdossa hankealueelle rakennettaisiin enintään 16 uutta tuulivoimalaa. Tässä vaihtoehdossa tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 320 metriä ja yksikköteho noin 7–10 MW. Aurinkovoima-alueen kokonaispinta-ala on noin 387 hehtaaria ja nimellisteho noin 310 MWp.
Viimeisessä vaihtoehdossa hankealueelle rakennettaisiin enintään 13 uutta tuulivoimalaa. Tässä vaihtoehdossa tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 320 metriä ja yksikköteho noin 7–10 MW. Aurinkovoima-alueen kokonaispinta-ala on noin 105 hehtaaria ja nimellisteho 85 MWp.
Tuulivoimapuiston liittämiseksi valtakunnan sähköverkkoon tarkastellaan alustavasti kahta toteutusvaihtoehtoa:
Vaihtoehto A (SVEA): Hankkeen sähkönsiirtoa varten hankealueen keskivaiheille Seinäjärventien läheisyyteen rakennetaan sähköasema. Sähköasemalta rakennetaan uusi 110 tai 400 kV ilmajohto länteen Madesjärvelle, josta reitti kääntyy etelään kohti Parkanoa. Rakennettavan voimajohdon pituus on noin 33,1 kilometriä. Liityntä kantaverkkoon tulee tapahtumaan Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevaan Kristiinankaupunki-Nokia-voimajohtolinjaan Parkanon pohjoisille suunnittelualueille rakennettavalle sähköasemalle.
Vaihtoehto B (SVEB): Hankkeen sähkönsiirtoa varten hankealueen keskivaiheille Seinäjärventien läheisyyteen rakennetaan sähköasema. Sähköasemalta rakennetaan uusi 110 tai 400 kV ilmajohto lounaaseen kohti Kuivasjärveä. Rakennettavan voimajohdon pituus on noin 31,7 kilometriä. Liityntä kantaverkkoon tulee tapahtumaan Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevaan Kristiinankaupunki-Nokia voimajohtolinjaan Parkanon pohjoisille suunnittelualueille rakennettavalle sähköasemalle.
Vaikuta hankkeeseen esittämällä mielipiteesi
Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 16.8.2024 Pirkanmaan ELY-keskuksen sähköpostiosoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/14582/2022).
Arviointiselostukseen liittyvä yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 18.6. klo 17−19 Virroilla Kurjenkylän kylätalossa (Kurjenkyläntie 232, 34770 Kurjenkylä). Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä tästä linkistä.
Yhteysviranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta tulee myöhemmin nähtäville hankkeen verkkosivulle.
Arviointiselostukseen liitteineen voi tutustua ympäristöhallinnon verkkopalvelussa osoitteessa www.ymparisto.fi/TuuramaentuulijaaurinkovoimahankeYVA
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankekehityspäällikkö Ilmatar Virrat Oy
Kirsi Kyllönen
kirsi.kyllonen(at)ilmatar.fi p. 040 151 1677
Projektipäällikkö FCG Finnish Consulting Group Oy
Antti Tilamaa
etunimi.sukunim(at)fcg.fi, p. 040 507 3432
Yhteysviranomainen Pirkanmaan ELY-keskus,
ylitarkastaja Marcus Nykopp,
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, p. 0295 036 252
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme