Kesäinen Viro on täynnä tekemistä ja tapahtumia
Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa kesätekemistä ja -tapahtumaa kirjaimellisesti jokaiseen makuun. Pääkaupungissa piipahtaville risteilymatkailijoille on tarjolla monta mielenkiintoista, ajankohtaista näyttelyä kävelymatkan päässä satamasta. Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 Tartto on varma valinta, jos haluaa nauttia monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ja viehättävän boheemista ilmapiiristä. Maakuntien ruokafestivaaleilta puolestaan löytyy herkuttelijoille kilometrikaupalla herkullista maistettavaa ja koettavaa.

Piipahda näyttelyssä Tallinnassa
Maailmankuulu, mutta salaperäinen Banksy on Bristolissa syntynyt taiteilija, jonka rajoja rikkovat työt ovat herättäneet maailmalla paljon huomiota. Taitelijan uraa esittelevässä "The Mystery of Banksy - A Genius Mind" -näyttelyssä on yli 200 mystisen taiteilijan kuuluisaa teosta.
Telliskivi M-hoone, Telliskivi tn 60/3, 10412 Tallinna, Mystery of Banksy -näyttely avoinna 5.7. alkaen, liput 9-49 euroa. Näyttely jatkuu 27.10. saakka.
Vanhaan voimalaitokseen syntynyt Viron nykytaiteen museo on vuosittain avoinna huhtikuusta joulukuuhun, joten kesä on mainiota aikaa tutustua ajankohtaisiin ja ilmaisiin näyttelyihin. EKKM avaa kesäkuussa kansainvälisen “Down in the Bog – Sporulation” -näyttelyn, jossa taitelijat, designerit ja luonnontieteilijät kertovat turvemaiden tärkeästä roolista ekosysteemissämme. Näyttely on norjalaisen Karolin Tampereen kuratoima.
Contemporary Art Museum of Estonia, Kursi 5, Tallinna, vapaa pääsy
Legendaariseen vesilentokonehangaariin interaktiivisesti toteutettu Lentosataman merimuseo on kevään aikana käynyt läpi mittavan saneerauksen ja avautunut taas yleisölle. Viron suosituin museo sisältää itse asiassa kaksi kohdetta: Vanhankaupungin pohjoisportilla paksun Margaretan tornissa on esillä merenkulun historiaa keskiajalta lähtien ja Lentosatamassa voi kiehtovaan merenkäyntiin tutustua noin 200 aluksen lisäksi myös interaktiivisesti.
Meremuuseum, Lennusadam Vesilennuki 6, Tallinna; Paks Margareeta Pikk 70, Tallinna, liput 20–30 euroa tai Viron museokortilla
Viron arkkitehtuurimuseo sijaitsee D-terminaalin ja Rotermannin välissä vanhassa suolavarastossa, joka on itsessään yksi Tallinnan huomattavimmista teollisuusarkkitehtuurikohteista. Ajankohtaisia näyttelyitä ovat Viron teatterirakennukset (mukana mm. suomalaisarkkitehtien Armas Lindgrenin ja Vivi Lönnin suunnittelema Tallinnan Estonia-konserttitalo ja Tarton Vanemuine) sekä kiinnostava esittely Linnahallin historiasta ja arkkitehtuurista.
Viron arkkitehtuurimuseo, Ahtri 2, Tallinn. Avoinna ti-su 11-18, liput 10 ja 5 euroa tai Viron museokortilla.
Kaikki muut ajankohtaiset tiedot ja ideat Tallinnan museoihin ja näyttelyihin Visit Tallinnan vinkkikalenterista suomeksi.
Maltti on valttia, Tallinnan katutyöt valmistumassa
Tallinnassa on tehty mittavia katu- ja raitiotieverkoston uudistamistöitä. Työt ovat loppusuoralla, sataman alue alkaa olla kunnossa ja ydinkeskustan kadut ovat pääosin taas avoinna autoille. Raitiotielinja satamaan valmistunee kesäkauden aikana ja muiden uuden raitiolinjan rakentamiseen liittyvien rakennustöiden arvioitu valmistumisajankohta on helmikuu 2025. Aina ajan tasalla olevat Tallinnan julkisen liikenteen aikataulut löytyvät osoitteesta transport.tallinn.ee
Musiikkia ja festivaaleja
Vuosittain heinäkuussa Viljandin linnanraunioissa ja sympaattisen pikkukaupungin keskustassa järjestettävä kansanmusiikkifestivaali Viljandi Folk on yksi Pohjoismaiden ja Baltian suurimmista ja arvostetuimmista folk-festivaaleista. Yli 50 virolaisen ja kansainvälisen esiintyjän joukossa on mm. Viroa Euroviisuissa edustanut, jouhikoillaan fanit hurmaava Puuluup, live-esiintymisistään kuuluisa Svjata Vatra ja Viron folkpop-sensaatiot Curly Strings ja Trad.Attack!.
Viljandi Folk, Viljandi, 25.-28.7.2024, liput 1–3 päivää 45-173 €
Tartto on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja sen kattavassa ohjelmassa on myös monta kiinnostavaa ja hauskaa kesätapahtumaa. Tarton keskustan Vapauden puistotie muuttuu yli kuukauden ajaksi autoista vapaaksi, muuttaen keskustan jättimäiseksi kesäfestarialueeksi. Bryan Adams sekä Jacob Collier ja Take 6 konsertoivat kesällä Tartossa.
Tartu2024, Tartto
Itä-Viro ja Myyrä
Itäinen Viro on monelta suomalaiselta vielä näkemättä, vaikka se sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Reissu sinne kuitenkin kannattaa, sillä alue lumoaa kulttuurillaan, historiallaan ja luonnollaan, jollaista ei muualla maassa pääse kokemaan. Uudet, suomalaisia matkailijoita varten luodut teemareitit vievät maakunnan upeisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin Suomenlahden rannalta Peipsijärvelle. Uusia kohteita matkailijalle ovat myös Narvan kunnostettu raatihuone VR-elämyksineen, kiehtova Salaperäinen Sillamäe -näyttely ja toukokuussa avautunut Aidun vesiurheilukeskus. Syksyllä Itä-Viro saapuu suomalaisten olohuoneisiin, kun maailman älykkäin kilpailureality Myyrä palaa MTV:lle neljännen tuotantokauden jaksoin. Tällä kertaa myyrää etsitään Roope Salmisen johdolla Itä-Virossa ja Tallinnassa.
Itä-Virumaan kotisivut tarjoavat inspiraatiota reissulle myös suomeksi.
Foodien suosikkikohteet
175 kilometrin mittaiselta Peipsin ruokakadulta löytyy taatusti jokaiselle jotakin. Vasknarvasta Saaboldaan levittäytyvällä reitillä on kaikkialta Virosta saapuneita pop-up-ravintoloita, jotka tarjoavat perinteisiä ja moderneja herkkuja Peipsin äärellä kasvaneista raaka-aineista.
Peipsin ruokakatu 175 km, Peipsi-järvi 17.-18.7.
Viron kesäpääkaupungin Pärnun vilkkain katu muuttuu streetfood-fanien pyhiinvaelluskohteeksi, kun erilaiset ruokarekat ja -kojut sekä villit ruokabileet valtaavat heinäkuun viimeisenä lauantaina Suppeluse-kadun ja Brackmanin puiston. Pärnu Maitsete Uulits -katuruokajuhlan on laittanut alulle Tallinnan suosittu SALT-ravintola, joka on kutsunut mukaan Viron parhaita streetfood-taitajia. Päivän mittaan musiikista vastaavat katusoittajat ja illalla foodieita viihdyttää Viron suosituin bile-DJ Tom Liljenthal.
Suppeluse Tänav, Pärnu, 27.7.
Viron viehättävimmät sadonkorjuujuhlat vietetään syyskuussa Saarenmaalla. Kymmenpäiväinen Saarenmaan Ruokafestivaali levittäytyy myös Muhulle ja kattaa valtavan määrän herkkuja yhteisiin pöytiin. Paikallisten kasvattamia ja valmistamia raaka-aineita, hilloja, säilykkeitä, ruokia ja mausteita voi festivaalin aikana ostaa Saarenmaan ruokakaupoista, yksityiskodit avaavat oviaan omenakahvilapäivän muodossa ja Saarenmaan pääkaupungin Kuressaaren kaduilla järjestetään 570 ruokapöydän kokoinen yhteispiknik.
Saarenmaan ruokafestivaali 6.-15.9.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuel Sorainen, Visit Estonian viestintä Suomessa, Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Jana Kutšinskaja, Visit Estonia, +372 509 9370 Jana.Kutsinskaja@eas.ee
Kuvat












Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Helsinki Limo toi Mercedes-Maybachin tilausajoon8.9.2025 10:13:59 EEST | Tiedote
Premium-tason tilausajoihin erikoistunut Helsinki Limo vahvisti kalustoaan poikkeuksellisella tulokkaalla: Mercedes-Maybach S 580 on Suomen ensimmäinen ja ainoa tilausajossa toimiva uusi Maybach. Uuden auton myötä Helsinki Limo esittelee First Class -tason kutsuliikennepalvelun.
Kutsu medialle: uusi Wine & Tapas Helsinki keskustan sydämeen4.9.2025 12:28:07 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Helsingin ydinkeskustan uutuusravintolaan, Wine & Tapas Helsinkiin, ja sen illalliskonseptiin. Ravintola tarjoaa mutkattoman, kohtuuhintaisen ja laadukkaan tavan nauttia tapaksista ja viinistä Narinkkatorin laidalla. Mediatilaisuus tiistaina 16. syyskuuta kello 15.00-16.30, Narinkkatori, Annanaukio 1.
Maista Baskimaan maut – pintxot valtaavat NH Collection Helsinki Grand Hansan28.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Espanjan pohjoisosassa sijaitsevan Baskimaan vivahteikas ja kiinnostava ruokakulttuuri on kuuluisa etenkin pintxoistaan. Pintxot, hammastikun nokkaan pistetyt pienet suupalat sekoitetaan toisinaan tapaksiin, mutta on sekä kulttuurillisesti että käytännössä eri asioita. Jos pintxot ja muut baskimaan herkut eivät ole vielä tuttuja, niitä pääsee nyt maistamaan NH Collection Helsinki Grand Hansa hotellin Hansa Café -ravintolassa Baskimaan ruokaviikoilla, jonka järjestää yhteistyössä hotellin kanssa Espanjan ja Bilbaon matkailutoimistot.
Viron kesä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja tapahtumia jokaiseen makuun2.7.2025 10:38:30 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituimman matkakohteen Viron alkanut kesä on täynnä elämyksiä: taidetta, suloisia maatilan eläimiä, keskiajan tunnelmaa, merenkulun juhlia, urheilua, herkullisia ruokafestivaaleja sekä musiikkia laidasta laitaan – kansantanssista hevimetalliin ja elektroniseen musiikkiin.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme