Vaajakosken sillan liikuntasaumat korjataan ennen juhannusruuhkia
Viikonlopun aikana liikennettä haittaavaksi kohoumaksi noussut sillan liikuntasauman bitumi poistetaan ja tietä korjataan asfalttimassalla. Työt tehdään mahdollisimman pikaisella aikataululla, joten vilkas juhannusliikenne ei tästä syystä tule häiriintymään.

Vilkas liikenne ja kohonnut lämpötila aiheuttivat ongelmia Vaajakosken sillan liikuntasaumoilla valtatiellä 4 viime viikonloppuna. Bitumikohoumat aiheuttivat mittavia liikenneruuhkia viikonlopun paluuliikenteelle jo normaalistikin hyvin vilkasliikenteisellä osuudella.
Keski-Suomen ELY-keskus on jo käynnistänyt korjaustoimenpiteet.
– Korjaamme liikuntasaumat niin nopeasti kuin pystymme. Jokainen ymmärtää, että juhannusliikenteelle tällainen hidaste olisi melkoinen haaste, yksikön päällikkö Janne Jaatinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
Korjaustoimenpiteet saadaan suoritettua loppuun viimeistään keskiviikon ja torstain välisen yön aikana. Työmaalla käytetään työntekijöiden turvallisuutta ja tiellä liikkuvien havaitsemiskykyä lisäävää törmäyssuoja-ajoneuvoa. Alun perin korjaustoimenpiteet arvioitiin saatavan valmiiksi jo aikaisemmin, mutta bitumimassan poistaminen aiheuttaa oman vaikeutensa.
– Kumibitumi on lämpöisellä säällä kuin purukumia, sitä on paljon helpompaa ja tehokkaampaa poistaa viileässä kelissä yöaikaan, jolloin myös liikennehaitta on vähäisempi. Siksi nämä korjaukset nyt kestävät vähän alkuperäistä oletettua aikataulua kauemmin, Jaatinen pahoittelee.
Liikuntasauma on sillan rakenteellinen osa, joka sallii siltakannen lämpölaajenemisen. Sillan liikuntasaumat ovat kuluvia osia, joita joudutaan korjaamaan säännöllisin väliajoin.
– Vaajakosken kohta tulee joka tapauksessa olemaan ruuhkainen juhannuksen meno- ja paluuliikenteen osalta, joten vaihtoehtoisia reittejä kannattaa suunnitella, Jaatinen muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne JaatinenInvestointiyksikön päällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 683janne.jaatinen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomi sai keväällä 2,7 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta4.7.2025 12:02:27 EEST | Tiedote
Keski-Suomeen myönnettiin viime keväänä yhteensä 2,7 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Suurimmat yritystuet menivät Saarijärvelle ja Jämsään.
Veden vähyyttä Keski-Suomen järvissä2.7.2025 10:48:34 EEST | Tiedote
Keski-Suomen järvien vedet ovat vähissä, sillä vähävetisen kevään jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta pysytelleet reilusti keskiarvojen alapuolella. Viime viikon sateet nostivat joidenkin järvien vedenpintoja, mutta pitkien sadejaksojen puute vaikuttaa koko maakuntaan. Myös pohjavesivarannot noudattelevat paljolti pintavesien tilaa ollen joko keskimääräisiä tai hieman sen alle. Reaaliaikaisia vedenkorkeuksia voi seurata verkossa.
Maatilojen investointi-into piristynyt Keski-Suomessa30.6.2025 12:15:12 EEST | Tiedote
Maatilojen investointi-into on virinnyt muutaman hiljaisen vuoden jälkeen. Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt maakunnan maatiloille jo nyt enemmän investointitukia kuin koko viime vuonna yhteensä.
Kymmenelle vesistöjen tilaa parantavalle hankkeelle avustusta Keski-Suomessa30.6.2025 11:56:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on myöntänyt noin 315 000 euroa avustusta kymmenelle vesistöhankkeelle eri puolilla Keski-Suomea. Hankkeilla pyritään parantamaan vesistöjen käyttöä ja tilaa sekä turvaamaan pohjavesien kemiallinen ja määrällisesti hyvä tila. Suurimmat avustukset myönnettiin Keurusselän valuma-alueen jatkohankkeelle KEURUS-3 sekä Tourujoen kunnostuksen jatkamiselle.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame: YVA-ohjelmasta on saatu lausunto27.6.2025 10:48:55 EEST | Tiedote
Valtatien 9 välin Korpilahti-Keljonkangas parantamisen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto. Lausunto huomioidaan tarkennettaessa arvioitavia vaihtoehtoja sekä arvioitaessa ympäristövaikutuksia. Merkittävin uudelleentarkasteltava kohde on Teollisuustien liittymä Muuramessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme