Varhan aluehallitus 18.6.2024: Johtamisjärjestelmän uudistus käynnistyy
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan käynnistää hyvinvointialueen johtamisjärjestelmän muutoksen valmistelun. Esitys uudesta johtamisjärjestelmästä tuodaan aluehallituksen käsittelyyn syyskuussa 2024.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vaikea taloustilanne edellyttää nopeita ja vaikuttavia toimia palvelurakenteen sekä toiminnan muuttamiseksi kaikilla Varhan tulosalueilla. Muutosten vauhdittamiseksi johtamisjärjestelmää muutetaan niin, että hyvinvointialuejohtajan rinnalle perustetaan strateginen johdon yksikkö, johon siirretään henkilöstöä ennen kaikkea järjestämisen tulosalueelta. Samalla on perusteltua tarkastella muiden tulosalueiden johtamisresursseja.
Lähtökohtana on, että järjestämisen tulosalue lakkautetaan johtamisrakenteen muutoksen yhteydessä ja sen henkilöstö siirretään jatkovalmistelun pohjalta muodostettavaan strategisen johdon yksikköön, konsernipalveluiden tulosalueelle sekä muille tulosalueille.
Muutos ei lisää johtajien tai muun henkilöstön määrää. Esitys uudesta johtamisjärjestelmästä tuodaan päätöksentekoon syyskuussa, jotta asia voidaan huomioida vuoden 2025 talousarvion valmistelussa.
Saloon ja Laitilaan asumispalveluyksiköt
Aluehallitus hyväksyi Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n (SHA) kanssa sovittavan esivuokrasopimuksen Alhaistenkadulle Saloon rakennettavasta ikääntyneiden ihmisten yhteisöllisen sekä ympärivuorokautisen asumisen palveluasumisyksiköstä. 110 asunnon palveluasumisyksikkö korvaa Kukonkallion hoivakodin ja Rauhalan lyhytaikaishoitoyksikön tilat ja toiminnan. Vuokrasopimuksen kesto on 20 vuotta ja vuokra määräytyy omakustannusperiaatetta noudattaen todellisten rakentamiskustannusten mukaan. Kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa 2025 ja kohde valmistuu marraskuussa 2026.
Aluehallitus hyväksyi esivuokrasopimuksen SHA:n kanssa myös Pappilantielle Laitilaan rakennettavasta ikääntyneiden ihmisten yhteisöllisen sekä ympärivuorokautisen asumisen palveluasumisyksiköstä. Yksikköön tulee 60 asuntoa ja se korvaa nykyiset Kaukolakodin sekä Koivukodon yksiköt. Myös tämän kohteen lopullisen vuokrasopimuksen kokonaisvuokra määräytyy omakustannusperiaatetta noudattaen todellisten rakentamiskustannusten mukaan. Kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa 2025 ja se valmistuu kesäkuussa 2026.
Lisäkokous kesäkuulle
Aluehallitus päätti kokoontua asioiden valmisteluaikataulujen vuoksi vielä ennen kesätaukoa 25.6.2024. Kokous pidetään kello 13.30. Asukasvuokrasopimusten yhtenäistämistä käsitelleestä pykälästä 222 käytiin lähetekeskustelu ja pykälän käsittely siirrettiin ensi viikon kokoukseen.
Muut kuin tässä mainitut asiakohdat päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna VauranojaAluehallituksen puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 306 6129sanna.vauranoja@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Personalenkät: Personalen rekommenderar gärna Varha som arbetsgivare4.12.2025 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Över 60 procent av Egentliga Finlands välfärdsområdes anställda rekommenderar Varha som arbetsgivare. Detta framgår av en enkät som Varha genomförde bland sin personal. Enkäten besvarades av 13 097 Varha-anställda (60 %) under september–oktober. Resultaten presenterades för områdesstyrelsen den 1 december.
Henkilöstökysely: varhalaiset suosittelevat Varhaa mielellään työnantajana4.12.2025 10:05:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijöistä yli 60 prosenttia suosittelee Varhaa työnantajana. Tämä selviää Varhan henkilöstölleen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi syys-lokakuussa 13 097 varhalaista (60 %). Tulokset esiteltiin aluehallitukselle 1. joulukuuta.
Varhas välfärdsområdesfullmäktige godkände budgeten för 20263.12.2025 22:56:09 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) fick en rapport om aktuella ärenden och godkände budgeten och kundavgifterna för nästa år samt välfärdsplanen.
Varhan aluevaltuusto hyväksyi 2026 talousarvion3.12.2025 22:56:09 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto sai katsauksen ajankohtaisiin asioihin, hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja asiakasmaksut sekä hyvinvointisuunnitelman.
Varha förebygger spelrelaterade problem i samarbete med organisationer2.12.2025 15:00:00 EET | Pressmeddelande
Problem som orsakas av penning- och digitalspel är en betydande utmaning ur folkhälso- och socialt hänseende, och orsakerna bakom dem är mångfacetterade. Egentliga Finlands välfärdsområde Varha har bjudit in organisationer att delta i arbetet som förebygger spelrelaterade problem.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme