Saarijärven päällystyskohteiden alustavat työt alkavat juhannuksen jälkeen
Saarijärvellä päällystetään kesän aikana yhteensä 5,1 kilometriä ajorataa sekä jalankulku- ja pyöräteitä 1,7 km kilometriä. Uutta päällystettä saavat Mt 16839 Paavontie, Mt 648 Kannonkoskentie ja Mt 16837 Ranta-Hänniläntie. Jalankulku- ja pyöräteillä päällysteitä uusitaan Paavontien ja Kannonkoskentien varrelta.

Töiden yhteydessä parannetaan kuivatusta, uusitaan kitakaivoja, korjataan hulevesijärjestelmiä ja uusitaan reunakiviä. Paavontiellä on myös muutamia massanvaihtokohtia, joissa tierakenteen materiaalia uusitaan pahimmista routavauriokohdista.
ELY-keskus ja Saarijärven kaupunki ovat tehneet toteuttamissopimuksen yllä mainittujen maanteiden kunnostuksesta yhdessä laaditun kunnostussuunnitelman mukaisesti. Saarijärven kaupunki muuttaa maantiet kaduksi tekemällä kadunpitopäätöksen kunnostustöiden valmistuttua, ja kun tätä järjestelyä edellyttävä asemakaavan muutos on saanut lainvoiman.
Kartalle merkityn lisäksi päällystetään Kannonkoskentietä Viitasaarentien liittymään asti sekä mahdollisesti valtatietä 13 noin 2 km:n matkalta (kohteen kilpailutus käynnissä).
Työt alkavat juhannuksen jälkeen kuivatusjärjestelmien korjauksilla. Näiden korjausten jälkeen aloitetaan tierakenteen parantamistyöt sekä lopuksi varsinaiset päällystystyöt, jotka on tarkoitus suorittaa elokuun aikana ja ne kestävät noin kaksi viikkoa.
Lisäksi Saarijärvelle rakennetaan liityntäpysäköintipaikka polkupyörille Vt 13 tielle, SEO:n ja Kenkä-Puun kohdalla olevan linja-autopysäkin yhteyteen.
Paavontiellä oleva Palaavasalmen silta hypätään tänä kesänä yli ja sen saneeraus on suunniteltu ensi kesälle.
Näiden lisäksi Kannonkoskentiellä terveyskeskuksen kohdalla on tarkoitus uusia maantierumpu. Työn aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta toteutus on kesän aikana ja ennen päällystystöitä. Maantierummun uusiminen toteutetaan eri urakassa kuin päällystykset.
Työt aiheuttavat haittaa liikenteelle. Työn aikana ajoradalla tai jalankulku- ja pyörätiellä voi olla osittain murskepintaisia osuuksia, kunnes ne saadaan päällystettyä.
Töiden tilaajana on Keski-Suomen ELY-keskus ja pääurakoitsijana toimii Peab Industri Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri TeerimäkiProjektipäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 008petri.teerimaki@ely-keskus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Ison Pörrin siltaremontti kantatiellä 69 valmistuu reilusti etuajassa22.10.2025 08:36:56 EEST | Tiedote
Urakoitsijan ripeän toiminnan ansiosta kahdelle kesälle suunniteltu liikennehaitta Ison Pörrin sillalla Äänekosken ja Laukaan rajamailla lyheni yhden kesän mittaiseksi. Kaikki työt sillalla saadaan tehdyksi jo marraskuun loppuun mennessä.
Työttömyys syyskuussa 13,2 prosenttia21.10.2025 08:01:17 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa yhteensä 16 701 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 299 (8,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 233 henkilöä vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 663, joka on 511 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 656, joka on 337 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksessa17.10.2025 08:17:17 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen 2,9 miljoonaa euroa kesällä15.10.2025 11:00:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen myönnettiin 2,9 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta heinä-syyskuussa 2025. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai laajakaistahanke Viitasaarella.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame — tervetuloa työpajaan Muurameen 22.10.202515.10.2025 07:46:09 EEST | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointi etenee tiehankkeessa valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, YVA ja yleissuunnitelma, Jyväskylä ja Muurame. YVA-ohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto, jonka pohjalta työstetään YVA-selostusta. Lokakuussa järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa esitellään arvioitavat vaihtoehdot ja kuullaan paikallisten näkemyksiä niiden jatkojalostamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme