Juhannusviikon sinilevätilanne toistaiseksi rauhallinen Pohjois-Karjalassa
Pohjois-Karjalan valtakunnallisilla sinileväseurannan havaintoasemilla ei ole juhannusviikolla havaittu sinilevää, mutta muutamia kansalaishavaintoja sinilevistä on tehty.

Pohjois-Karjalan valtakunnallisilla sinileväseurannan havaintoasemilla ei ole juhannusviikolla havaittu sinilevää. Kuitenkin alkukesän lämmin sää on lisännyt kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja ja juhannusviikolla Järvi-meriwikiin on ilmoitettu kuusi kansalaishavaintoa sinilevistä. Kansalaisten havaintojen mukaan sinilevää on ollut hieman tai runsaasti, ei kuitenkaan erittäin runsaasti. Jokainen voi seurata ja tallentaa tietoja järvien sinilevätilanteesta, sekä muista järvikohtaisista havainnoista Järvi-meriwiki-palvelun havaintolähetti-sovelluksen kautta. Sinilevätilannetta voi seurata myös Ympäristöhallinnon TARKKA-palvelun satelliittikuvista.
Kukintoja havaitaan eniten heinä–elokuussa, kun pintavedet ovat lämpimillään. Tuulen vaikutuksesta levää saattaa kertyä jollekin alueelle toisia enemmän. Sinilevien lisäksi paikoittain on ollut runsaasti siitepölyä.
Pintavesien lämpötilat (ymparisto.fi) ovat Pielisellä ja Pielisjoella 2,7–4,3 astetta lämpimämpiä pitkänajan keskiarvoon nähden. 19.6.2024 Pielisen (Nurmes) pintaveden lämpötila oli 19,5 astetta ja Pielisjoen (Joensuu) 18,4 astetta.
Sinilevätilanteesta tiedottaminen
Valtakunnallista sinilevätilannetta seurataan 27. kesää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden yhteistyönä. Koulutetut havaitsijat tekevät havainnot vakiokohteissa silmämääräisesti viikoittain tiistain–keskiviikon aikana kesä–syyskuussa. Koko Suomen kattavan havainnoinnin tavoite on saada yleiskuva sisävesien ja merialueen sinilevätilanteesta.
Sinilevätilannetiedot kootaan Järvi-meriwikiin sinilevätilannesivuille. Suomen ympäristökeskus julkaisee koko maan sinileväkatsaukset kesä–elokuussa torstaisin. Pohjois-Karjalan ELY-keskus julkaisee sinileväkatsauksia tarpeen mukaan torstaisin kesä–syyskuussa.
Sinilevät voivat olla terveydelle haitallisia
Sinilevää sisältävän veden käyttöä on vältettävä, koska sinileväkukinnat voivat olla myrkyllisiä. Sinilevät tuottavat monia yhdisteitä, jotka voivat olla haitallisia ja aiheuttaa oireita. Sinilevät voivat tuottaa muun muassa hermo- tai maksamyrkkyjä ja muita yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita.
Sinilevää vai muuta levää?
Keppi- ja lasitestillä voi arvioida, onko kyseessä sinilevä vai jokin muu levä. Jos levämassa hajoaa kepin kosketuksesta, kyseessä on todennäköisesti sinilevää. Jos massa jää keppiin kiinni roikkumaan, kyseessä on todennäköisesti jokin rihmamainen levä.
Levämassaa voi myös laittaa vesilasiin ja antaa sen seistä noin tunnin. Jos levämassa nousee astiassa vedenpinnalle, kyseessä on todennäköisesti sinilevä.
Sinilevähavainnon voi todentaa täysin varmaksi vain mikroskooppitutkimuksella. Sinilevistä voi tiedustella arkisin klo. 9.00–14.00 välillä ELY-keskuksen leväpuhelimesta numerosta 0295 026 033.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pinja Pennanen
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 0295 026 078
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta huhti–kesäkuussa liki 6,9 miljoonaa euroa26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin 1.4. – 30.6.2025 yli 2,5 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea lähes 2 miljoonaa euroa. Erilaisiin kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli 2 miljoonaa euroa.
Pohjois-Karjalassa työttömänä heinäkuussa n. 11 000 henkilöä26.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa 11 071 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 728 henkilöä enemmän. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 15,4 %.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksella vielä rutkasti rahoitusta jäljellä loppuvuoden maaseutuhankkeille13.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut kuluvalla kaudella hyviä hankehakemuksia, mutta EU-maaseuturahoitusta on vielä runsaasti kohdentamatta: vuodelle 2025 on vielä käytettävissä 6,4 miljoonaa euroa yritystukiin ja kehittämishankkeisiin. Lisäksi ympäristö- ja ilmastoinvestointeinteihin on mahdollisuus kohdentaa jopa miljoona euroa tänä vuonna.
Heinäkuu oli Pohjois-Karjalassa helteinen ja vähäsateinen7.8.2025 09:30:07 EEST | Tiedote
Heinäkuun keskilämpötila oli noin kolme astetta keskimääräistä korkeampi. Vesistöjen vedenpinnankorkeudet ovat edelleen matalalla tasolla. Pintaveden lämpötilat olivat kuun lopussa keskimääräistä lämpimämpiä ja mittausasemilla rikottiin lämpötilaennätys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme