Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista

25.6.2024 09:00:03 EEST | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Turun Osuuskauppa on hankkinut Turussa Sale Hämeenkadun vieressä sijaitsevan liiketilan ja suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista kevään 2025 aikana.

Turun Osuuskauppa suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista
Turun Osuuskauppa suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista

- Uusi liiketila mahdollistaa Sale Hämeenkadun nykyisten tilojen laajentamisen noin 300 neliöllä. Samassa yhteydessä tarjoutuu hyvä tilaisuus nykyisen myymälän uudistamiseen kauttaaltaan. Suunnittelutyöt ovat juuri startanneet ja tavoitteena on aloittaa uudistustyöt ensi talvella. Näillä näkymin valmista olisi keväällä 2025, kertoo Turun Osuuskaupan kiinteistöjohtaja Janne Alho

Turun Osuuskauppa on viime vuosina panostanut vahvasti market-kaupan kehittämiseen ja viimeisen viiden vuoden aikana investoinnit päivittäistavarakauppaan ovat olleet yli 110 miljoonaa euroa.  

- Tavoitteenamme on palveluita parantamalla helpottaa asiakasomistajien arkea ja lisätä hyötyä omasta kaupasta. Myymäläuudistukset ovat yksi osa tätä tekemistä, mutta yhtä lailla pidämme jatkuvasti huolta toimipaikkojen hyvästä kunnosta, edullisesta hintatasosta ja kattavista valikoimista, toteaa market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila

Sale-verkoston kehittäminen parantaa erityisesti Turun keskusta-alueen palveluja ja vahvistaa lähikaupan palveluja kotikulmilla. Turun Osuuskaupalla on tällä hetkellä yhteensä 29 Sale-myymälää, joista 11 sijaitsee Turun keskustan tuntumassa. Uusin tulokas Turun keskusta-alueella on Sale Verkahovi, joka avattiin toukokuun lopussa. 

Lisätietoja: 

Turun Osuuskauppa, kiinteistöjohtaja Janne Alho, puh. 010 764 4005 

Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Sami Junnilla, puh. 010 764 5007 

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Sale Merimasku palvelee niin vakiasukkaita kuin mökkiläisiäkin17.3.2026 12:04:29 EET | Tiedote

Turun Osuuskauppa avaa uuden Sale Merimaskun Rymättyläntien ja Merimaskuntien risteykseen torstaina 19.3.2026. Uusi myymälä parantaa alueen vähittäiskaupan palveluja ja palvelee ympäri vuoden niin vakituisia asukkaita kuin kesäkauden aikana mökkiläisiä. - Haluamme parantaa asiakasomistajien palvelua koko tällä alueella. Merimaskun Salessa panostamme ystävälliseen palveluun ja ennen kaikkea siihen, että perusostokset hoituvat vaivattomasti. Valikoimastamme löytyy hyvin arjen tarpeisiin sopivat tuotteet. Lisäksi kesäkaudella täällä liikkuu paljon mökkiläisiä ja palvelutarjonta on mietitty myös tätä silmällä pitäen, kertoo Turun Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Tuomo Makkonen. Myymälässä työskentelee kahdeksan vakituista työntekijää. Kesällä asiakkaita ilahduttavat lisäksi seitsemän kesätyöntekijää. Myymäläpäällikkönä toimii Anniina Virtanen. Monipuoliset palvelut ja energiatehokkaat ratkaisut Uusi kauppa on kokonaispinta-alaltaan lähes 900 neliömetriä, ja myymälätilaa on vajaat 500 neliömetriä

Turun Osuuskauppa juhlii lokakuussa 125-vuotista taivaltaan5.2.2026 11:00:09 EET | Tiedote

Wähäväkisten Osuusliikkeen perustaminen vuosisadan alussa 1901 oli lähtölaukaus Turun Osuuskaupalle. Jo 125 vuotta olemme olleet siellä missä varsinaissuomalaisten elämä. Juhlavuonna osuuskauppa toteuttaa näkyvästi perustehtäväänsä tarjoamalla kilpailukykyisiä hintaetuja ja palveluja ja kehittämällä verkostoaan. Tapahtumien täyteinen juhlavuosi pitää syksyllä sisällään mm. kahden uuden Prisman ja uudistuneen Wiklundin avauksen sekä marraskuussa poikkitaiteellisen esityksen konserttitalo Fuugassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye