Raitiotielinjan pohjatutkimuksista muutoksia liikenteeseen heinäkuusta alkaen
Suunnitellun Satama–Varissuo-raitiotielinjan maaperää aletaan tutkia tarkemmin 1.7.2024 alkavalla viikolla. Tutkimukset aloitetaan varikon alueelta Iso-Heikkilästä, Varissuolta sekä Littoistentieltä. Tutkimuksista aiheutuu lyhytaikaisia muutoksia liikenteeseen.
Tietoa maaperästä tarvitaan suunnittelua varten
Raitiotielinjan pohjatutkimukset alkavat ensi viikolla ja niitä tehdään vaiheittain syksyyn asti. Pohjatutkimuksilla selvitetään maaperän laatua ja koostumusta. Tietoa tarvitaan radan pohjarakenteiden suunnittelua ja maamassojen hyödyntämistä varten.
"Radan pohjavahvistukset ovat merkittävä kustannuserä. Kun suunnittelemme vahvistukset tarkoituksenmukaisesti, saamme aikaan kustannussäästöjä ja vähennämme materiaalihukkaa. Tarkalla maaperätiedolla varmistetaan myös, että radan rakenne kestää aikaa," kertoo Turun raitiotieyhtiön suunnittelupäällikkö Lauri Räty.
Raitiotien rakentamisesta aiheutuu suuri määrä maamassoja. Tutkimuksilla selvitetään maan laatu, jotta kaivettava maa-aines voidaan hyödyntää joko raitiotien rakentamisessa tai muissa kaupungin rakennushankkeissa.
Tutkimuksia tehdään pitkälle syksyyn
Nyt tehtävillä tutkimuksilla tarkennetaan Satama–Varissuo-yleissuunnitelman aikana tehtyjä pohjatutkimuksia. Tutkimuksia tehdään laajemmalla alueella ja tarkemmalla mittauksella, jotta saadaan selvitettyä maaperän kovat ja pehmeät alueet.
Tutkimuksia tehdään teloilla kulkevalla kairavaunulla, jonka leveys on 2–2,5 metriä ja pituus 4–6 metriä. Kairauksen aikana vaunusta voi kuulua kovaa ääntä. Maasta otetaan samalla näytteitä. Tutkimusten kesto vaihtelee tutkittavan materiaalin ja tutkimustavan mukaan. Mittaus- ja tutkimuspisteet merkitään maastoon puukepeillä ja asfalttimaalauksilla.
Liikenteeseen lyhytaikaisia muutoksia
Tutkimuksia tehdään koko raitiotielinjalla ja ne aloitetaan suunnitellun varikon alueelta Iso-Heikkilästä, Varissuolta sekä Littoistentieltä. Pohjatutkimusten ajaksi tehdään liikennejärjestelyjä. Autokaistoja saatetaan ottaa hetkeksi pois käytöstä ja jalankulku- ja pyöräliikennettä ohjataan vain toiselle puolelle katua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri RätySuunnittelupäällikköTurun Raitiotie Oy
Puh:+358 40 336 2080lauri.raty@turunraitiotie.fiKuvat
Turku raiteilla kestävään kasvuun
Raitiotie on osa kasvavan kaupungin joukkoliikenneuudistusta, jolla taataan, että myös tulevaisuudessa arki ja liikkuminen Turussa on sujuvaa. Nyt on käynnissä Satama-Varissuo-linjan viimeinen suunnitteluvaihe, toteutussuunnittelu, vaikutusarvioinnit sekä raitiovaunujen kilpailutus. Raitiotietä ryhdytään rakentamaan, jos Turun kaupunginvaltuusto loppuvuonna 2025 päättää investoida raitiotiehen. Turun raitiotien toteutussuunnittelun ja mahdollisen rakentamisen toteuttaa Turun Raitiotieallianssi, johon kuuluvat Turun Raitiotie Oy, Turun kaupunki, NRC Group Finland Oy, GRK Suomi Oy, Ramboll Finland Oy ja Sweco Finland Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Raitiotie Oy
Kutsu medialle taustatilaisuuteen: Mitä Turun raitiotien toteutussuunnitteluvaiheessa tehdään?30.8.2024 16:16:24 EEST | Kutsu
Turun raitiotien toteutussuunnitteluvaihe perustuu kaupunginhallituksen lokakuussa 2023 hyväksymään Satama-Varissuo-yleissuunnitelmaan. Järjestämme torstaina 5.9. klo 12.00 alkaen median edustajille taustatilaisuuden, jossa kerrotaan suunnitteluvaiheen sisällöstä.
Turun raitiotien suunnitteluvaiheessa tehdään arkeologisia tutkimuksia17.6.2024 12:27:00 EEST | Tiedote
Turun raitiotien arkeologisten tutkimusten tekijäksi on valittu kilpailutuksessa Muuritutkimus Oy. Suunnitteluvaiheessa tehdään koekaivauksia raitiotien teknisen suunnittelun tueksi, toteutusvaiheen arkeologisten kaivausten aikatauluttamiseksi sekä kustannusten ja riskien määrittämiseksi. Arkeologiset tutkimukset keskittyvät Tuomiokirkon läheisyyteen.
Turun raitiovaunujen kilpailutus käynnistyy syksyllä 202416.5.2024 12:27:00 EEST | Uutinen
Turun raitiotieyhtiö aloittaa raitiovaunujen Euroopan laajuisen kilpailutuksen syksyllä 2024. Hankintaa valmistellaan hyvissä ajoin, jotta kaupunginvaltuuston investointipäätöksen jälkeen olisi mahdollista tehdä päätös vaunujen hankinnasta talvella 2026. Hankinnan aikana tarkennetaan yleissuunnitelman tietoja vaunujen ominaisuuksista ja kustannuksista.
Turun raitiotien suunnittelu käynnistyi virallisesti10.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun Raitiotie Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy, GRK Suomi Oy ja NRC Group Finland Oy ovat kirjoittaneet Turun raitiotien allianssisopimuksen Turussa maanantaina 8.4.2024. Sopimus koskee Satama-Varissuo toteutussuunnitelman laatimista sekä mahdollista rakentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme