Kippis kestävämmälle muovin käytölle – kertakäyttöastioissa yhä enemmän uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja
Kesällä monen arki siirtyy sisätiloista ulos, kun sesongissa nautitaan niin piknikeistä, retkistä, kesäjuhlista kuin mökkielämästä. Tämä näkyy marketeissa muun muassa muovisten mukien sekä kertakäyttötuotteiden kasvavana kysyntänä. S-ryhmän ruokakaupoissa tehdyn valikoimauudistuksen myötä ostoskoriin voi valita nyt entistä paremmin mukeja ja laseja, joissa on käytetty neitseellisen muovin sijasta korvaavia, ympäristön kannalta kestävämpiä materiaaleja.

Alkuvuodesta tehdyn valikoimauudistuksen myötä S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa) muovisten mukien ja lasien valikoimaa on täsmennetty vastaamaan entistä kestävämmin asiakkaiden tarpeisiin.
-Tuotteiden artikkelimäärää on vähennetty noin kolmasosaan alkuperäisestä, ja olemme onnistuneet valikoimassa korvaamaan neitseellistä muovia kartongilla, kierrätysmuovilla ja kasvipohjaisella muovilla. Valikoimauudistusta on ajanut vuonna 2021 voimaan astunut kertakäyttömuovidirektiivi. Lisäksi S-ryhmän kunnianhimoisena tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kertakäyttötuotteidemme valikoima on täysin uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista valmistettu, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Nora Lehtinen S-ryhmän marketkaupasta.
Kesällä mukien ohella myös kertakäyttölautasia ja -aterimia valitaan ostoskoriin tavallista useammin. S-ryhmän teettämän tutkimuksen mukaan suomalainen ostaa kertakäyttöastioita ainakin kerran vuodessa, ja niiden käyttö on pääasiassa kausiluonteista.
-Kaikki valikoimassamme myytävät kertakäyttölautaset ja -aterimet on valmistettu uusiutuvista materiaaleista. Harva myöskään tietää, että osan kertakäyttötuotteista voi käyttää uudelleen: esimerkiksi puupohjaisesta komposiitista valmistetut aterimet voi pestä huoletta astianpesukoneessa ja ottaa käyttöön seuraavallakin reissulla, Lehtinen sanoo.
Konkreettisia tekoja vastuullisen muovin käytön edistämiseksi
Valikoiman kehittäminen tukee S-ryhmän työtä vastuullisen muovin käytön edistämiseksi. Osana muovilinjaustaan S-ryhmä on sitoutunut esimerkiksi minimoimaan turhan muovin käytön, kierrättämään mahdollisimman suuren osan toiminnassaan käytettävästä muovista ja auttamaan myös asiakkaita kierrättämään muovia sekä tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja muoville.
Muovilinjauksen mukaisia askelia onkin otettu marketkaupassa jo vuosia. Esimerkiksi valikoimaan on pitkäjänteisesti lisätty biopohjaisia tai kompostoituvia vaihtoehtoja kertakäyttöisille muovituotteille, ja työtä ympäristön kannalta kestävien pakkausratkaisujen käytön edistämiseksi tehdään jatkuvasti. S-ryhmä on myös sitoutunut vähentämään muovikassien kulutusta osana kansallista muovikassisitoumusta.
Lue lisää muovilinjauksestamme: S-ryhmä - S-ryhmä (s-ryhma.fi)
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Nora Lehtinen
Tuoteryhmäpäällikkö, S-ryhmän marketkauppa
puh. 0107680328
nora.lehtinen@sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC-ketju vastaa kuljetusalan tarpeisiin – tankkaus- ja latauspisteitä myös raskaalle ammattiliikenteelle vuoden 2026 aikana4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
ABC-ketju laajentaa polttoneste- ja latausliiketoimintaansa raskaan ammattiliikenteen tarpeisiin. Ketju haluaa vahvistaa asemaansa valtakunnallisesti kattavana liikennepalveluiden tarjoajana sekä sähköisen liikenteen edistäjänä.
SOK:n hallitus vuodelle 2026 on valittu3.12.2025 11:38:50 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2026. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman finalistit on valittu – nämä ruokainnovaatiot kilpailevat voitosta2.12.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen menestysresepti -kilpailun seitsemännen tuotantokauden voitosta, ykköslanseerauksesta ja paikasta suomalaisten ruokapöydissä kilpailee kuusi toinen toistaan innovatiivisempaa reseptiä.
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme