Akavan Erityisalat: Vientimalli on iso tasa-arvokysymys
Akavan Erityisalat vastustaa jyrkästi vientivetoisen työmarkkinamallin kirjaamista lakiin.
- Kysymys on palkkatasa-arvosta. Esimerkiksi korkeasti koulutetut työnsä vaativuuteen nähden alipalkatut naisvaltaiset alat eivät vientimallissa onnistuisi kuromaan kiinni palkkakuoppaansa, liitto sanoo lausunnossaan.

Keskellä kesää lausunnolla on erimielisen ns. vientimallia valmistelleen työryhmän mietintö. Sekä palkansaajien keskusjärjestöt että työnantajajärjestöt EK ja KT jättivät mietintöön eriävän mielipiteensä.
- On erikoista, että hallitus puskee näin erimielistä hanketta eteenpäin. Suomalaiseen työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntöön ei tule viedä muutoksia pakolla läpi ilman työmarkkinatoimijoiden keskinäistä sopimusta. Tämä vielä korostuu, kun lakiesitys koskettaa nimenomaan sopimista ja sovinnontekoa työriitatilanteissa. Muutoksia ei tule tehdä ennen kuin niistä syntyy riittävä sopu kolmikantaisesti, sanoo johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.
- Länsimainen työmarkkinamalli perustuu pitkälti vapaalle palkkojen muodostumiselle ja palkoista sopimiselle. Suomi on Kansainvälisen työjärjestö ILOn jäsenenä sitoutunut turvaamaan ammatillisen järjestäytymisvapauden ja oikeuden työehtosopimusneuvotteluihin. Osana tätä Suomi on velvoitettu siihen, etteivät maamme viranomaistahot sekaannu työehtosopimusneuvotteluihin liittyvään toimintaan, neuvottelupäällikkö Amalia Poutanen Akavan Erityisaloista muistuttaa.
- Esitys vie pohjaa tältä sopimusvapaudelta rajoittaessaan voimakkaasti valtakunnansovittelijan toimivaltaa ja samalla tulevia sovintoesityksiä. Valtakunnansovittelijalla ja sovittelulautakunnalla on oltava aito mahdollisuus alakohtaisten tarpeiden huomioimiseen sovitteluprosessin yhteydessä, Poutanen sanoo.
- Mikäli lakiin kirjattu vientimalli toteutuu, esimerkiksi korkeasti koulutetut työnsä vaativuuteen nähden alipalkatut julkisen sektorin naisvaltaiset alat eivät saa korjattua palkkakuoppaansa. Akavan Erityisalojen jäsenistössä alipalkattuja on esimerkiksi kirjasto-, kulttuuri-, kieli-, museo-, nuoriso- ja liikunta-aloilla.
- Vientimallin härkäpäinen edistäminen saa maan hallituksen näyttämään siltä, että se haluaa heikentää palkansaajien neuvotteluasemaa erityisesti naisvaltaisilla aloilla, Amalia Poutanen arvioi.
- Kun työnantajaosapuoli tietää, etteivät palkansaajat kykene todellisuudessa viemään vaatimuksiaan loppuun saakka ja esimerkiksi yli vientimallin, ei työnantajalla ole tällöin lähtökohtaisesti tarvetta sopia paremmasta. Esitys heikentää merkittävästi naisvaltaisia aloja edustavien ammattiliittojen mahdollisuuksia onnistua työehtosopimustoiminnassa.
- Lakiesitys on myös teknisiltä määritelmiltään ja yleisluonteisuudessaan erittäin tulkinnallinen, vaikealukuinen ja soveltajaa haastava. Lakiesitys pyrkii säätämään perustelujen kautta, kun itse asiaa ei ole mahdollista pätevällä tavalla, perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia rikkomatta kirjata lakitekstiin. Lakiteknisesti heikkotasoista lainsäädäntöä ei tulisi säätää, Kari Eskola painottaa.
Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää lausuntokierroksen työmarkkinamallin vahvistamisesta 4.6.-30.7.2024. Hallituksen tavoitteena on antaa esitys työmarkkinamallista eduskunnalle syyskuussa 2024.
Lisätietoja:
johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola, Akavan Erityisalat, 040 590 5693
neuvottelupäällikkö Amalia Poutanen, Akavan Erityisalat, puh 040 631 0813
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Amalia Poutanen, Akavan ErityisalatNeuvottelupäällikkö
Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta
Kari Eskola, Akavan ErityisalatJohtava työmarkkinalakimies
Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, yksityinen museoala sekä YTN:n järjestösektorin edunvalvonta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Kasvutoimia rahoitetaan leikkaamalla palveluista25.4.2025 09:46:47 EEST | Tiedote
Kehysriihen veronkevennyksiä kompensoidaan leikkauksilla, jotka osuvat valtion, kuntien, yliopistojen sekä järjestöjen rahoitukseen. – Suomalaisten tarvitsemista palveluista ja hyvästä hallinnosta leikataan huoletta iloisten verouutisten katveessa. Samalla huoli julkisen talouden tilasta kasvaa, arvioi Akavan Erityisalat.
Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja24.4.2025 12:43:19 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.
Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua23.4.2025 09:53:35 EEST | Tiedote
Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.
Av-käännösyritysten palkkaratkaisu yleisen linjan mukainen16.4.2025 15:25:26 EEST | Tiedote
Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat päässeet sopuun yleisen linjan mukaisesta kolmivuotisesta sopimusratkaisusta. Sopimus on edelleen yksi harvoista työehtosopimuksista, joissa on sovittu myös ei-työsuhteisten tekijöiden vähimmäispalkkioista. Sopimuksessa työntekijöitä edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Kieliasiantuntijat sekä Journalistiliitto.
Akavan Erityisalat: Irtisanomista ei pidä helpottaa - Turvattomuudella ei rakenneta parempaa työelämää10.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Irtisanomiskynnyksen madaltaminen heikentää työntekijän oikeusturvaa ja lisää työelämän turvattomuutta, Akavan Erityisalat painottaa. Liitto vastustaa hallituksen esittämiä muutoksia henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme