Yöperhosten määrä säilynyt vakaana 30 vuotta, mutta lajisto muuttunut merkittävästi
Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman, vuonna 1993 käynnistyneen valtakunnallisen Nocturna-yöperhosseurannan 30-vuotisraportti esittelee yöperhosseurannan historiaa, taustoja ja maamme muuttuvaa yöperhoslajistoa. Nocturna on yksi Suomen pisimpiä eliöryhmien seurantoja ja Euroopan kolmanneksi pisimpään jatkunut yöperhosten seuranta. Yöperhoset ilmentävät herkästi ympäristössä tapahtuvia muutoksia, joten niiden seuranta antaa arvokasta tietoa muun muassa ilmaston lämpenemisen vaikutuksista.

Eteläiset yöperhoslajit valtaavat alaa
Valtakunnallisen yöperhosseurannan toiminta-aikana Suomeen on levittäytynyt useita kymmeniä uusia yöperhoslajeja. Lisäksi monet aiemmin harvalukuiset, vain maan eteläosiin rajoittuneet lajit ovat levittäytyneet voimakkaasti pohjoisemmaksi, minkä seurauksena etenkin maan eteläpuoliskon yöperhosyhteisöt ovat muuttuneet koostumukseltaan ”eteläisemmiksi”. Samaan aikaan monet Suomessa esiintyvät viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vetäytyneet pohjoisemmaksi ja jopa hävinneet kokonaan eteläisemmiltä alueilta.
”Tällaisten muutosten odotetaan jatkuvan ilmaston lämmetessä myös tulevaisuudessa”, toteaa erikoistutkija Juha Pöyry Sykestä.
Kaiken kaikkiaan seurantapaikoilla vuosittain havaittujen yöperhoslajien lukumäärä on kasvanut 30 vuoden aikana. Myös monien lajien yksilömäärä on kasvanut voimakkaasti, mutta yhtä monen lajin kannat ovat heikentyneet. Kokonaisyksilömäärissä on havaittu voimakasta vuosittaista vaihtelua, ja koko seuranta-aikana on todettu, että yöperhosten runsaus vaihtelee noin 10 vuoden syklissä. Vaihteluista huolimatta kokonaisyksilömäärissä ei ole ollut havaittavissa selkeää kasvavaa tai laskevaa trendiä.


Yöperhosseuranta tarjoaa arvokasta tietoa ympäristön muutoksista
Todennäköisimpiä ympäristöllisiä syitä yöperhoslajiston muutoksiin ovat ilmaston lämpenemisen ohella maankäytön muutokset, esimerkiksi hakkuut ja tehostunut maanviljely, jotka ovat voineet heikentää joidenkin lajien elinympäristöjä. Myös ravintokasvien kautta vaikuttaneet typpilaskeuma ja ilmansaasteiden väheneminen ovat saattaneet vaikuttaa muutoksiin. Esimerkiksi jäkäliä ravintonaan käyttävät yöperhoslajit ovat todennäköisesti hyötyneet happaman laskeuman vähenemisestä ja jäkälien typpipitoisuuden kasvusta.
Lämpenemisen ja kasvukauden pitenemisen vaikutukset näkyvät myös yöperhosten monisukupolvisuuden yleistymisenä, sillä yhä useammat lajit tuottavat loppukesällä tai syksyllä toisen sukupolven.
Elintavoiltaan monimuotoiset ja kaikenlaisissa ympäristöissä elävät yöperhoset reagoivat ja ilmentävät herkästi ympäristössä tapahtuvia muutoksia.
"Yöperhosseurantaa olisikin tärkeää jatkaa myös tulevaisuudessa, jotta näiden muutosten vaikutuksista saadaan ajantasaista tietoa", toteaa tutkija Ida-Maria Huikkonen Sykestä.
Yöperhosseurannan aikasarja on Euroopan pisimpiä eliöryhmän seurantoja
Nocturna-yöperhosseuranta alkoi vuonna 1993 erilaisten elinympäristöjen kattavana yleisseurantana, mutta keskittyi 1990-luvun lopulla pääasiassa metsäympäristöjen yöperhoslajiston seurantaan. Nocturna on pisimpiä eliöryhmien seurantoja Suomessa, ja Euroopan kolmanneksi pisimpään jatkunut yöperhosten seuranta.
Seurantaa on tehty valopyydysten avulla: alkuun työssä käytettiin perinteisiä Jalas-mallisia yöperhospyydyksiä, mutta vuodesta 2020 alkaen otettiin käyttöön uudenlaiset pakastinrysät. Alun perin pyydysten ylläpidosta vastasivat alueelliset ELY-keskukset, mutta nykyisin toiminta jatkuu pitkälti vapaaehtoisvoimin.
Laadukkaan aineiston kertymisen ovat seurannan koko toiminnan ajan mahdollistaneet perhosharrastajat, jotka ovat toimineet vapaaehtoisina aineistojen määrittäjinä.
”Suomessa perhosharrastuksella ja -tutkimuksella on pitkät perinteet, ja innokkaita määrittäjiä on riittänyt yöperhosseurantaan koko toiminnan ajan”, kertoo Huikkonen.
Pitkä, maantieteellisesti kattava aikasarja on erittäin arvokas, ja aineistoa onkin hyödynnetty paljon tieteellisissä tutkimuksissa. Aineiston avulla on tutkittu muun muassa lajien levittäytymistä ja sen yhteyksiä ympäristömuutoksiin, kuten ilmastonmuutokseen, sekä eri eliöryhmien välisiä vuorovaikutuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Juha Pöyry, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0295 251534
Tutkija Ida-Maria Huikkonen, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0295 252 255
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat



Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Selvitys: Merituulivoima ohjattava herkimpien lintualueiden ulkopuolelle4.7.2025 08:57:54 EEST | Tiedote
Merituulivoimalat tulisi rakentaa lintujen suojelemiseksi kokonaan riskialtteimpien alueiden ulkopuolelle, suosittaa Suomen ympäristökeskuksen julkaisema selvitys. Laajan asiantuntijajoukon valmistelema raportti kokoaa yhteen Suomen merialueen herkät lintualueet ja esittää suosituksia merituulivoiman suunnittelun tueksi.
Antalet observationer av cyanobakterier har ökat något i insjöar, längs kusten och i öppna havsområden i Finska viken3.7.2025 13:07:32 EEST | Pressmeddelande
Situationen med cyanobakterier i insjöar utvecklas på ett sätt som är typiskt för högsommaren, medan det vid kustområden har observerats något färre alger än vanligt. I östra Finska viken har cyanobakterier dock observerats både vid kusten och på öppet hav. De kraftiga vindarna i slutet av veckan blandar om vattnet och gör det svårare att observera algerna.
The number of blue-green algae observations has slightly increased in inland waters, along the coast, and in the open sea areas of the Gulf of Finland3.7.2025 13:06:05 EEST | Press release
The blue-green algae situation in inland waters is progressing in a manner typical for midsummer, while slightly less algae than usual have been observed in coastal areas. However, in the eastern Gulf of Finland, blue-green algae have been detected both along the coast and in open sea areas. Strong winds later in the week will mix the water, making it more difficult to observe the algae.
Sinilevähavaintojen määrä lisääntynyt hieman sisävesillä, rannikolla ja Suomenlahden avomerialueilla3.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sisävesien sinilevätilanne etenee keskikesälle tyypilliseen tapaan, rannikkoalueilla levää on puolestaan havaittu hieman tavallista vähemmän. Itäisellä Suomenlahdella sinilevää on kuitenkin havaittavissa niin rannikolla kuin avomerialueilla. Loppuviikon kovat tuulet sekoittavat sinilevän veteen vaikeuttaen sen havainnointia.
Finnish Environment Institute and Kuva Space partner to enhance water quality monitoring3.7.2025 10:32:15 EEST | Press release
This public-private partnership will test the use of hyperspectral satellite observations in developing further the national algae monitoring.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme