Apua väkivaltaan saa koko kesän ajan
28.6.2024 09:23:31 EEST | Ensi- ja turvakotien liitto | Tiedote
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän.
Loma-aikana tunnelma kotona voi kiristyä ja turvattomuus lisääntyä.
− Kiristynyt taloustilanne näkyy monen perheen loman vietossa tänä kesänä ja se voi osaltaan lisätä riskiä tilanteiden kärjistymiseen väkivallaksi. Loma-aikaan kulutetaan myös paljon alkoholia, joka valitettavasti usein lisää turvattomuutta kodeissa. Väkivaltaan tulisi hakea apua heti, kun olo on turvaton, oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Erityisen tärkeää avun hakeminen on silloin, kun väkivalta on jatkunut kauan tai jos perheessä on lapsia, asiantuntija Niina Remsu sanoo.
Väkivaltaa kokeneet ja väkivaltaisessa kodissa elävät tarvitsevat useimmiten ammattilaisen apua väkivallasta selviytymiseen. Myös väkivaltaa käyttävät tarvitsevat usein ammattiapua, jotta väkivalta loppuisi. Mitä aiemmin apua lähtee hakemaan, sitä parempi se on. Ensi- ja turvakotien liiton chat voi olla ensimmäinen askel ottaa väkivalta puheeksi ammattilaisen kanssa.
− Chatissa apua saa nimettömänä ja matalalla kynnyksellä. Turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa ympäri vuorokauden. Turvakodit ovat avoinna kaikille sukupuolille. Sekä turvakoti että avopalvelut ovat asiakkaille maksuttomia eikä asiakas tarvitse lähetettä.
Läheisen käyttämää väkivaltaa ei ole aina helppo tunnistaa. Väkivaltaa on lyöntien lisäksi esimeriksi alistaminen, nimittely, haukkuminen tai väkivallalla uhkailu. Pelko on riittävä syy hakea apua.
Vanhempien välinen väkivalta vahingoittaa aina myös lasta
Viranomaisille ilmoitetut väkivaltatapaukset ovat lisääntyneet (Tilastokeskus). Eniten kasvua oli vanhemman lapseen kohdistamassa väkivallassa. Suurin osa väkivaltatapauksista jää piiloon.
− Vanhemman lapseen kohdistama väkivalta on aina erittäin vahingollista. Lapsuudessa koetulla fyysisellä ja henkisellä väkivallalla on myös pitkäkestoisia vaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa ihmiseen läpi elämän. Myös väkivallalle altistuminen on aina lapselle vahingollista. Esimerkiksi vanhempien välinen tai sisaruksiin kohdistuva väkivalta on lapsesta pelottavaa ja ahdistavaa, vaikka hän itse ei ole suoraan väkivallan kohteena. On tärkeää, että vanhemmat hakevat apua perheväkivallan katkaisemiseen ja lapset saavat tukea väkivaltakokemuksista selviytymiseen, Remsu sanoo.
Chatista saa apua väkivaltaan koko kesän
Ensi- ja turvakotien liiton chatissa voit keskustella väkivallasta nimettömästi ja helposti. Chat on auki jokaisena arkipäivänä.
1.7.-2.8. chat palvelee arkisin klo 12–15, 5.8. alkaen klo 12–18. Chat palvelee kaikkia väkivallan osapuolia, lapsia ja aikuisia. Myös väkivaltaa käyttänyt saa apua chatista. Kahdenkeskisessä keskustelussa auttamassa ovat väkivaltatyön ammattilaiset.
Ensi- ja turvakotien liiton yhdistykset ylläpitävät 19 turvakotia eri puolilla Suomea. Turvakodit ja väkivallan avopalvelut, mukaan lukien chatit, auttavat vuosittain yli 10 000 ihmistä. Turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa ympäri vuorokauden. Turvakoti on asiakkaille maksuton.
Yhteyshenkilöt
Senni Puustinenviestinnän asiantuntijaEnsi- ja turvakotien liitto
Puh:050 5568516senni.puustinen@etkl.fiTietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Luonto lievittää vauvaperheiden stressiä – jo lyhyt ulkoilu parantaa jaksamista4.5.2026 11:29:45 EEST | Tiedote
Luonto on yksi merkittävimmistä vauvaperheiden hyvinvointia tukevista tekijöistä. Tutkimusten ja vanhempien omien kokemusten mukaan lyhytkin ulkoilu vauvan kanssa voi lievittää stressiä, tukea jaksamista ja vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Ensi‑ ja turvakotien liitto kehittää yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa luontolähtöisiä menetelmiä vauvaperheiden tukemiseen.
Tarja Filatov jatkaa ETKL:n puheenjohtajana, hallitukseen uusia jäseniä27.4.2026 13:40:50 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Elias Janhunen (Lapsen kengissä ry), Hanna Hämäläinen (Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry) ja Marianna Roine (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry).
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL): Lisäleikkaus sotejärjestöiltä on 50 miljoonaa pois apua tarvitsevilta27.4.2026 13:28:07 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihessä tekemä päätös leikata sosiaali‑ ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista vielä 50 miljoonaa euroa on raskas lisäleikkaus apua tarvitsevien ihmisten turvaverkkoon.
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä ennätyslukemissa – nuorten seurusteluväkivalta on kasvava ilmiö5.3.2026 09:43:15 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on noussut ennätykselliseksi. ETKL:n jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluissa autettiin lähes 12 000 ihmistä vuonna 2025. Määrä on kasvanut yli 60 prosenttia kuluvan vuosikymmenen aikana. Uutena nousussa olevana ilmiönä korostuu nuorten kokema seurusteluväkivalta.
Vanhemmaksi neurokirjolla – avoin verkkokurssi lisää ymmärrystä ja auttaa vauva-arjessa3.2.2026 12:34:37 EET | Tiedote
Maksuton uusi kurssi tarjoaa tukea vauvan vanhemmille, joilla on neurokirjon piirteitä. Verkkokurssi auttaa sekä vanhemmuuteen valmistautuvia että pienen vauvan kanssa eläviä vanhempia löytämään keinoja arjen sujuvoittamiseen ja oman jaksamisen vahvistamiseen. Kurssi sopii myös ammattilaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme