Vihreä verotuki saanee investoinnit liikkeelle
Elinkeinoelämän keskusliito pitää tärkeänä, että hallitus edistää vauhdilla kehysriihessä sovittua merkittävää verotukea vihreän siirtymän investoinneille. Suomessa on vireillä lähes 270 miljardin euron edestä vihreän siirtymän investointihankkeita, mutta suuret investointipäätökset ovat vielä voittopuolisesti jääneet odottamaan. Määräaikainen verokannustin toimii hankkeille tärkeänä kiihdyttäjänä ja auttaa osaltaan varmistamaan että investoinnit toteutuvat Suomessa, eivätkä karkaa meiltä kilpailijamaiden avokätisten investointitukien perässä.
EK pitää tärkeänä, että tuen soveltamisala on mahdollisimman laaja. Jatkovalmistelussa on tärkeää valmistaa, ettei verotuen koskevaan lainsäädäntöön sisälly tarpeettomia kansallisia rajauksia ja että tuen myöntämiseen liittyvän teollisuuspoliittisen harkinnan tekee taho, jolla on siihen riittävä asiantuntemus.
Suomessa otetaan käyttöön erityinen kannustin, jonka koko on maksimissaan 150 miljoonaa euroa ja 20 prosenttia investoinnista. Tämän vähennyksen yritys saisi tehdä investointia seuraavina vuosina 20 vuoden aikana.
Valtiontukea voidaan kohdistaa investointeihin, joilla vauhditetaan vihreää siirtymää ja fossiiliriippuvuuden vähentämistä. Tuen voimaantulo edellyttää, että komissio hyväksyy verotuen yhteismarkkinoille sopivaksi valtiontueksi.
Tuettavat hankkeet voivat liittyä
- uusiutuvan energian tuotantoon (mukaan lukien vety ja vetypolttoaineet), sähkön ja lämmön varastointiin sekä uusiutuvan vedyn, biopolttoaineiden, bionesteiden, biokaasun ja biomassapolttoaineiden varastointiin
- teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämiseen ja energiatehokkuustoimenpiteisiin
- investointeihin nettonollatalouteen siirtymisen kannalta olennaisten laitteistojen (esim. akut), keskeisten komponenttien sekä näihin liittyvien kriittisten raaka-aineiden tuotantoon.
Lisätietoja:
verojohtaja Anita Isomaa p. 040 174 1741
johtava asiantuntija Janne Peljo p. 040 528 5754
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
MEDIAKUTSU 22.10.: Suomen vientiyritysten ja EU:n näkymät Ukrainan jälleenrakennukseen – huomiot Kiovasta ja Brysselistä20.10.2025 07:45:00 EEST | Kutsu
Aika: ke 22.10. klo 14–14.45 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n arvioita suomalaisyritysten Ukraina-vientiaikomuksista sekä EU:n Venäjä-toimien viimeisistä käänteistä: Pro Ukraina -hankkeemme vetäjä Lauri Veijalainen on tavannut syksyn aikana kymmeniä Ukrainan-vientiä harkitsevia suomalaisyrityksiä. Nyt on väliarvioinnin paikka: mikä on suomalaisyritysten kiinnostus ja valmiusaste Ukraina-viennin ensiaskeliin? Mitkä toimialat ovat aktiivisimmin liikkeellä? Mitä kokemuksia ensimmäisistä vientikartoituksista on saatu? Lauri Veijalainen tuo myös tuoreet matkaterveiset toimistostamme Kiovasta: mikä on jälleenrakennusta koskevien julkisten hankintojen kysyntätilanne? Millaista kiinnostusta suomalaisyritykset Ukrainassa herättävät ja millaista kilpailua ne kohtaavat esimerkiksi muiden Pohjoismaiden yritysten suunnalta? EK:n Ukraina-toimista ja jälleenrakennuksesta vastaava johtaja Petri Vuorio nostaa esille Euroopan sekä myös Suomen roolin Ukrainan rauhanpro
EK kannattaa merenkulun kansainvälistä päästövähennysjärjestelmää15.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on paraikaa koolla Lontoossa ja äänestää 16.–17.10. meriliikenteen kansainvälisestä päästövähennysjärjestelmästä (Net Zero Framework, NZF). Myönteinen äänestystulos olisi merkittävä askel kohti EK:n ajamaa tavoitetta siitä, että meriliikenteen ilmastotoimia toteutettaisiin globaalilla tasolla, kunnianhimoisesti ja konkreettisella toimeenpanolla. Net Zero Framework -järjestelmä tarkoittaisi yhteisen polttoainestandardin käyttöönottoa laivaliikenteelle siten, että päästöjen vähentämiselle asetetaan asteittain kiristyvä tavoitetaso ja tavoitetason ylittyessä alukselle kohdistuu maksu. Huhtikuussa IMO:ssa saatiin asiasta jo alustava sopu, jolloin puolet maista kannatti Net Zero Frameworkia. Nyt lopullisessa äänestyksessä tarvitaan kuitenkin 2/3 määräenemmistö. Elinkeinoelämän keskusliitto EK toivoo Net Zero Framework -järjestelmälle hyväksyntää, toteaa johtava asiantuntija Tiina Haapasalo: ”Myönteinen äänestystulos IMO:ssa olisi todella merkittävä aske
MEDIAKUTSU 22.10.: Suomen vientiyritysten ja EU:n näkymät Ukrainan jälleenrakennukseen – huomiot Kiovasta ja Brysselistä13.10.2025 14:45:00 EEST | Kutsu
Aika: ke 22.10. klo 14–14.45 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n arvioita suomalaisyritysten Ukraina-vientiaikomuksista sekä EU:n Venäjä-toimien viimeisistä käänteistä: Pro Ukraina -hankkeemme vetäjä Lauri Veijalainen on tavannut syksyn aikana kymmeniä Ukrainan-vientiä harkitsevia suomalaisyrityksiä. Nyt on väliarvioinnin paikka: mikä on suomalaisyritysten kiinnostus ja valmiusaste Ukraina-viennin ensiaskeliin? Mitkä toimialat ovat aktiivisimmin liikkeellä? Mitä kokemuksia ensimmäisistä vientikartoituksista on saatu? Lauri Veijalainen tuo myös tuoreet matkaterveiset toimistostamme Kiovasta: mikä on jälleenrakennusta koskevien julkisten hankintojen kysyntätilanne? Millaista kiinnostusta suomalaisyritykset Ukrainassa herättävät ja millaista kilpailua ne kohtaavat esimerkiksi muiden Pohjoismaiden yritysten suunnalta? EK:n Ukraina-toimista ja jälleenrakennuksesta vastaava johtaja Petri Vuorio nostaa esille Euroopan sekä myös Suomen roolin Ukrainan rauhanpro
Kysely: Etätyö muuttaa Suomen yrityksiä – huoli talouskasvusta ja kaupunkien elinvoimasta kasvaa6.10.2025 08:09:40 EEST | Tiedote
Kyselyyn vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi, että etätyö hidastaa Suomen talouskasvua ainakin jonkin verran ja kuusi prosenttia arvioi vaikutuksen olevan erittäin merkittävä. Tiedot käyvät ilmi EK:n yrityskyselystä, missä kartoitettiin etä- ja läsnätyökäytäntöjen muutoksia sekä niiden vaikutuksia yritysten toimintaan ja Suomen talouteen.
lkka Oksala: Työperäisen maahanmuuton hyväksikäyttöön puututtava kovalla kädellä3.10.2025 12:08:53 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee työhön johtavaa maahanmuuttoa. Työikäisen väestön määrän pienentyminen uhkaa vakavasti talouttamme. Se mitä emme voi sietää, on työperäisen maahanmuuton törkeää hyväksikäyttöä. Siihen on puututtava kovalla kädellä. Viime aikoina julkisuuteen tulleet tapahtumat kertovat isoista ongelmista osassa suomalaisia työpaikkoja. Ratkaisua ongelmiin eivät kuitenkaan tuo SAK:n esittämät pienten tes-riitojen kriminalisoinnit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme