Kuvataidenäyttely Fleeting Moments tuo esiin kahden kiinalaistaustaisen kuvataiteilijan maalauksia Helsingin A+ Galleryyn
28.6.2024 11:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Rain Linin kuratoimassa näyttelyssä Fleeting moments on esillä kiinalaistaustaisten Wu Xiao Yanin ja Bao Si Yinin maalauksia. Näyttely on esillä A+ Galleryssa (Capellan Puistotie 19, Helsinki) 29.6.–3.7.2024. Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 29.6. klo 16–18.
Näyttelyn kuratoija Rain Lin on itsekin kuvataiteilija ja kertoo perustaneensa ensimmäisen galleriansa Suomeen vuonna 2016. Seuraavaksi avautuva näyttely Fleeting Moments on Linille henkilökohtainen: kuvataiteilijat Wu Xiao Yan ja Bao Si Yi ovat hänen ystäviään Kiinan vuosilta. "Heidän taiteessaan on tiettyä moderniutta. Lisäksi näyttelyn myötä Länsi ja Aasia kohtaavat. Minulle on tärkeää olla edistämässä kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, ja tuon kulttuuritaustani ansiosta uuden kerroksen suomalaiselle taidekentälle", Lin kuvailee.
Kuvataiteilija Bao Si Yin opiskelee lasimuotoilua Rhode Island School of Designissa Yhdysvalloissa. Hänellä on läheinen suhde teoksistaan välittyvään synestesiaan: "Minulla oli lapsena kyky tunnistaa ympärillä olevat ihmiset värien perusteella. Isä oli liila ja äiti musta. Joskus värit myös vaihtuivat tunnetilojen mukaan". Varttuessaan Si Yin kertoo menettäneensä kyvyn, ja hän jopa pohtii, ovatko muistot näkemästään aitoja. Taiteen luominen on kuitenkin hänelle keino jatkaa tätä synestesian lahjaa.
"Lasinpuhalluksessä käytetään jokaista viittä aistia: työskennellessä voi haistaa lasin tuoksun, maistaa hien tahmeuden kielellä, kuulla liekkien pauhun, nähdä kuumuuden ilmassa ja tuntea työkalujen kuivuuden ihoa vasten", Si Yin kuvailee. Hän pyrkii välittämään tämän hienovaraisen tunteen yleisölle. Hän tarkkailee ja valokuvaa puhallettua lasia mikroskoopin alla, suurentaa yksityiskohtia ja synesteettistä kokemusta ja luokittelee ne viiteen eri luokkaan: Makunystyrät, kyynelrauhaset, kynsinauhat, korvakäytävät, nenän limakalvot. Mikroskooppisessa maailmassa pienikin värähtely voi aiheuttaa suuria aaltoja. Kaikilla on synestesian lahja; meidän on vain rauhoituttava ja tunnettava se.
Kuvataiteilija Wu Xiao Yan on järjestänyt näyttelyitä ympäri maailmaa – nyt myös jokaisessa viidestä pohjoismaasta. "Vierailin Suomessa ensimmäistä kertaa jo 35 vuotta sitten. Rakastan Suomen luontoa, merimaisemaa ja ilmastoa", hän kertoo. Xiao Yanin mukaan Suomessa oloon ei liity valtaisaa kulttuurishokkia, päinvastoin, hän viihtyy täällä hyvin.
Xiao Yanin teoksisissa toistuva elementti, hevonen, symboloi hänelle vapautta, intohimoa ja rohkeutta. Xiao Yan naurahtaa, että jopa hänen puolisonsa kiinalainen horoskooppimerkki on hevonen.
Xiao Yan uskoo, ettei taide rajoitu ainutlaatuisuuteen tai mytologiaan, vaan se on osana elämän jokaista hetkeä: "Maailma syntyy silmien ja valon yhteydestä, ja luomisen voima jättää ainutkertaisen jäljen elämään". Kyseinen oivallus on myös taiteilijan maalausten ydin.
"Lopuksi haluan tuoda esiin, että kiinalaiset eivät ole niin vanhakantaisia kuin länsimaissa kuvitellaan. Siellä on myös paljon moderniutta: kaupungeista lähtien", Xiao Yan tiivistää. Kiinalaista moderniutta pääsee katsomaan nyt myös A+ Galleryssa avautuvan kuvataidenäyttelyn muodossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oona-Emilia EnkelsaariMarkkinointikoordinaattori
oona-emilia@aviador.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Mikkeliläisen Mirkka Auvisen uutuuslastenkirja Varpun kompassi kutsuu suunnistuksen pariin22.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mukaansatempaavan tarinan ohella kirjassa tutustutaan suunnistussanastoon ja karttamerkkeihin. Kirja soveltuu hyvin myös esi- ja alkuopetuksessa luettavaksi.
Sanna Pelliccionin uusi tietokirja johdattaa lukijat itämerensuomalaisen saunan muinaisiin perinteisiin22.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kirja sisältää useita Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin perustuvia saunalaulujen sanoituksia.
rakkauskirje kierrätetylle paperille – Juha Väisäsen uusi runokokoelma21.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kokoelma käsittelee syklien ja pysyvyyksien maailmaa, josta saavat vähintään lakiosansa sekä yksilö että yhteiskunta. Runoilija tunnustaa rakastavansa syklejä, mutta miten käy, kun syklit alkavat nakertaa rakkautta, kun jatkuvuus muodostuu taakaksi, haitaksi, uhaksi?
Antti Kolin uutuusteos esittelee upean kansallislintumme eloa koko kauneudessaan20.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kauniiden valokuvien ja faktatiedon lisäksi kirja nostaa esiin myös joutsenten kulttuurisia merkityksiä taruissa ja taiteessa, ja se sopii mainiosti matkaoppaaksi näiden lintujen sielunmaisemaan.
Anna Hollingsworthin toisinkoinen kysyy, mitä olemme valmiita tekemään, jotta emme olisi yksin20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Keskusteluita syvän sinisen kanssa tutkii kommunikaatiota, yksinäisyyttä ja yhteyden etsimistä, stereotypioita sekä ihmisenä olemisen oppimista. Millaisia jälkiä meistä jää, kun meitä tarkastellaan teknologian kautta? Millaisen kuvan ihmisyydestä kone antaa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



