Pieksämäellä sijaitsevan Niinimäen tuulivoimahankkeen voimalakuljetukset käyntiin elokuun alussa
Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttaman Niinimäen tuulipuiston tuulivoimalaosien kuljetukset alkavat elokuun alussa. Osat kuljetetaan Haminan satamasta Mikkelin kautta Pieksämäelle kahta eri reittiä pitkin. Kuljetukset kestävät arviolta neljä kuukautta.
Niinimäen tuulipuistoon rakentuu yhteensä 22 tuulivoimalaa. Tuulipuistoon tuodaan tuulivoimaloiden torniosat, siivet, navat ja konehuoneet. Kuljetuksia kertyy urakan aikana lähes 400 kappaletta.
Osa voimalakomponenteista kuljetetaan Mikkeliin Kouvolan ja Heinolan kautta ja osa Lappeenrannan kautta. Mikkelistä Pieksämäelle kaikki komponentit kuljetetaan valtatie 13:a ja seututie 447:ää pitkin. Tuulipuistoon saavutaan Järvisuomentien (valtatie 23) ja Suonenjoentien (kantatie 72) kautta.
“Itäisessä Suomessa ei tuulipuistoja vielä juuri ole, minkä vuoksi reitit on suunniteltu ja testattu erityisen tarkasti. On hienoa päästä pian käynnistämään kuljetukset, sillä se tarkoittaa, että olemme askeleen lähempänä tuulipuiston valmistumista”, sanoo OX2:n projektipäällikkö Ville Häkkinen.
Molempien kuljetusreittien pituus on noin 300 kilometriä. Reittejä on muokattu vastaamaan erikoiskuljetusten tarpeita.
Kuljetukset alkavat tornisosien kuljetuksilla. Siipien kuljetukset käynnistyvät arviolta syyskuun alussa, ja konehuoneita ja napoja aletaan toimittaa syyskuun lopussa.
Voimalakuljetukset voivat ajoittain hidastaa ja haitata muun liikenteen kulkua. Kuljetukset liikkuvat koko matkan alennettua nopeutta ja hetkellistä häiriötä voi aiheutua erityisesti kapeilla ja mutkaisilla tieosuuksilla sekä risteyksissä. Mikkelissä valtateillä 5, 13 ja 15 kuljetuksissa hyödynnetään lisäksi osin vastaantulevien kaistaa.
Kuljetusten edessä ja takana liikkuu liikenteenohjausautot, jotka ohjaavat muuta liikennettä tarvittaessa. Muiden teillä liikkujien on hyvä tiedostaa, että saattueita ei saa itsenäisesti ohittaa, vaan liikenteenohjaus antaa luvan ohittaa sopivissa paikoissa.
Ajantasaisin tieto erikoiskuljetuksista löytyy Fintrafficin liikennetiedotteista. Kuljetukset pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan ruuhka-aikojen ulkopuolella.
Voimaloiden pystytykset työmaalla käynnistyvät heti ensimmäisten osien saavuttua.
“Voimaloiden tornien kolme alinta osaa nostetaan perustuksilleen ensin. Tästä työt jatkuvat päänosturin saavuttua ylempien osien nostoihin. Valmista pystytystöiden osalta pitäisi olla keväällä 2025”, kertoo Häkkinen.
Yhteensä reilut 145 megawattia käsittävän Niinimäen tuulipuiston rakennustyöt käynnistyivät loppuvuonna 2022. Tuulipuiston on määrä valmistua vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Ville Häkkinen, OX2 Suomi, +358 40 660 7117, ville.hakkinen@ox2.com
Liitteet
Linkit
OX2 kehittää, rakentaa ja myy suuren mittakaavan uusiutuvan energian ratkaisuja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkopuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoimahankkeista, aurinkovoimahankkeista sekä energian varastointihankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa yhdellätoista markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Ahvenanmaalla. Vuodesta 2023 yhtiö on toiminut myös Australiassa. Vuonna 2023 liikevaihto oli noin 7,8 miljardia kruunua. Yhtiöllä on noin 500 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 on noteerattu Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2022 lähtien. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 har fattat sitt andra viktiga investeringsbeslut om förnybar energi i Finland i år – byggandet av vindparkerna inleds genast16.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Bolaget för förnybar energi OX2 investerar cirka 400 miljoner euro i tre vindkraftsprojekt. Projekthelhetens nominella effekt är sammanlagt 277 MW. Detta är bolagets andra investeringsbeslut i denna storleksklass i Finland i år. Sammanlagt har OX2 investerat cirka 1,1 miljarder euro i landbaserad vindkraft i Finland 2025. Byggandet av Kannisto, Korkeamaa och Salo-Ylikoski vindparkerna inleds omedelbart.
OX2 on tehnyt toisen merkittävän uusiutuvan energian investointipäätöksensä Suomessa tänä vuonna – tuulipuistojen rakentaminen alkaa heti16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 400 miljoonaa euroa kolmeen tuulivoimahankkeeseen. Hankekokonaisuuden nimellisteho on yhteensä 277 MW. Tämä on yhtiön toinen suuren kokoluokan investointipäätös Suomessa tänä vuonna. Yhteensä OX2 on investoinut maatuulivoimaan Suomessa noin 1,1 miljardia euroa vuonna 2025. Kanniston, Korkeamaan ja Salo-Ylikosken tuulipuistojen rakentaminen alkaa välittömästi.
Kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB för det havsbaserade vindkraftsprojektet Laine28.11.2025 13:00:42 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har 20.11.2025 gett sin motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine. I slutsatsen konstateras att de viktigaste konsekvenserna av projektet har kunnat identifieras för den fortsatta planeringen och att bedömningen uppfyller kraven i förfarandet för miljökonsekvensbedömning.
Laine-merituulivoimahankkeen YVA:sta saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä28.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 20.11.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
OX2:n lahjoituksella suojellaan arvokas metsäalue Kurikassa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on tukenut Luonnonperintösäätiön työtä lahjoituksella, jonka avulla suojellaan 18 hehtaarin laajuinen Kaitarannan metsätila Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla. Lahjoitus liittyy OX2:n Honkakankaan ja Rajamäenkylän tuulipuistohankkeiden luonnon monimuotoisuutta tukeviin toimenpiteisiin ja on samalla osa yhtiön tavoitetta kehittää vuoteen 2030 mennessä hankkeita, joilla on positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme