Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto jakaa apurahoja yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyviin kahdenvälisiin projekteihin
1.7.2024 10:59:47 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Hanasaaressa hallinnoitava Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto on päättänyt jakaa 25 900 euroa apurahoja suomalaisille ja islantilaisille hakijoille vuoden 2024 jälkimmäiselle ja vuoden 2025 ensimmäiselle puoliskolle.

Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto vastaanotti yhteensä 68 hakemusta molemmista maista ja myönsi apurahan yhteensä 27 henkilölle ja organisaatiolle.
"Rahasto sai useita erittäin laadukkaita hakemuksia eri puolilta Suomea ja Islantia. Hakemusten toiminta-alueina olivat niin taide ja kulttuuri kuin yhteiskunnalliset kysymykset. Olemme iloisia siitä, että kiinnostus suomalais-islantilaista yhteistyötä kohtaan on niin suurta, ja odotamme mielenkiinnolla eri hankkeiden tuloksia niiden toteuttamisen jälkeen", sanoo Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston puheenjohtaja, kaupunginjohtaja Pekka Timonen.
Eniten apurahoja myönnettiin kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden ja näyttämötaiteen toimijoille. Suurin apuraha oli 3 000 euron suuruinen ja se myönnettiin matka-apurahana suomalaisille taiteilijoille Karoliina Hellbergille ja Josefina Nelimarkalle Við Djúpið ‑musiikkifestivaaliin tutustumista varten kesäkuussa 2024 ja festivaalin aikana vuonna 2025 pidettävää näyttelyä varten. Apurahaa käytetään myös festivaalin edustajien valmistelevaan Helsingin-matkaan.
Yksi suurimmista apurahoista myönnettiin myös Reykjavík International Film Festival ‑tapahtumalle suomalaisten elokuva-alan toimijoiden kutsumiseksi RIFF Industry Days ‑päiville, jotka järjestetään islantilaisen elokuvafestivaalin yhteydessä lokakuussa 2024. Lue lisää apurahoista oheisesta liitteestä.
Tietoa Islantilais-suomalaisesta kulttuurirahastosta
Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto jakaa vuosittain apurahoja yksityishenkilöille, järjestöille ja yhdistyksille hankkeisiin, jotka edistävät yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa Suomen ja Islannin välillä.
Hallitukseen kuuluu neljä jäsentä, ja työtä johtaa puheenjohtaja, kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Muut hallituksen jäsenet ovat yliopisto-opettaja Sari Päivärinne, Senior Adviser Áslaug Dóra Eyjólfsdóttir ja taiteilija Magnús Logi Kristinsson.
Lisätietoja:
Rahaston pääsihteeri Gunvor Kronman, gunvor.kronman(at)hanaholmen.fi
Lisätietoja rahastosta: www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/hanasaari/rahastot/islantilais-suomalainen-kulttuurirahasto/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Pressinbjudan: Finländarnas historia i Sverige24.2.2026 08:59:52 EET | Pressmeddelande
Välkommen på ett seminarium idag den 24 februari om finländarnas historia i Sverige. Under evenemanget presenteras också den nyutgivna antologin ”Finländarnas historia i Sverige i en ny tid 1995–2025”.
Lehdistökutsu: Suomalaisten historia Ruotsissa24.2.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tervetuloa tänään järjestettävään seminaariin, jossa käsitellään suomalaisten historiaa Ruotsissa. Tapahtumassa esitellään myös vastikään julkaistu antologia ”Finländarnas historia i Sverige i en ny tid 1995–2025.”
50 år av svensk-finskt samarbete får nytt liv online19.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Aalto-universitetets institut för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Pressinbjudan: Hur skall Finland och Sverige hantera en osäker omvärld?6.2.2026 09:16:25 EET | Pressmeddelande
Årets utrikespoliska debattforum Hanalys sätter fingret på förändringarna och det politiska maktspelet i den globala handeln. Bland de medverkande märks Finlands och Sveriges utrikesministrar Elina Valtonen och Maria Malmer Stenergard samt ordföranden för Investor, Jacob Wallenberg.
Kutsu lehdistölle: Miten Suomen ja Ruotsin tulee toimia epävarmassa maailmantilanteessa?6.2.2026 09:16:25 EET | Tiedote
Tämän vuoden ulkopoliittisessa Hanalys-keskustelufoorumissa perehdytään muutoksiin ja poliittiseen valtapeliin globaalissa kaupankäynnissä. Osallistujien joukossa ovat Suomen ja Ruotsin ulkoministerit Elina Valtonen ja Maria Malmer Stenergard sekä Investorin puheenjohtaja Jacob Wallenberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme