Suomen aurinkoisin kunta? Aurinkosähkön määrä on kolminkertaistunut Hangossa neljässä vuodessa
2.7.2024 08:00:00 EEST | Caruna Networks Oy | Tiedote
Aurinkosähkön määrä Hangossa on kolminkertaistunut vuosien 2020 ja 2024 välillä, kertoo jakeluyhtiö Carunan data. Hankoon on suunnitteilla myös isompia aurinkovoimalahankkeita.

Aurinkovoiman pientuottajia on Hangossa enemmän kuin koskaan. Aurinkosähkön yhteisteho Hangossa oli kesäkuussa yhteensä 4,4 megawattia. Sillä tuottaa vuodessa noin 4 000 megawattituntia sähköä, mikä vastaa noin 800:n kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta.
Aurinkovoiman pientuottajia, eli käytännössä aurinkopaneelien omistajia, on Hangossa yhteensä 384 kappaletta. Viime vuonna samaan aikaan pientuottajia oli Hangossa 366 kappaletta, joten pientuottajien määrä vuodessa on kasvanut kahdeksallatoista.
“Sekä yksityiset että yritykset hankkivat paneeleja. Aurinkopaneelien määrä on kasvanut hurjasti ja laitteiden saatavuus on parantunut, mutta kasvu on hidastunut. Piikki osui viime vuodelle, mikä johtui varmasti energiakriisistä ja sähkön hintapiikeistä”, sanoo Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Lauri Virtanen.
Vaikka aurinkosähkön kasvu on hidastunut, paneelien ja suurten aurinkopuistojen määrä Suomessa kasvaa edelleen. Jakeluyhtiö Caruna on saanut tänä vuonna Hangon alueelta muutaman teollisen kokoluokan kyselyn aurinkovoimapuiston liittämiseksi sähköverkkoon.
“Hankoon on suunnitteilla useita hankkeita, joiden yhteisteho on yli 200 megawattia. Toki jokainen kysely ei näistä toteudu”, Virtanen sanoo.
Sähkönjakelun kiristynyt säätely leikkaa sähkönjakeluverkkoyhtiöiden investointeja. Jatkossa aurinkopaneelien liittäminen verkkoon viivästyy niillä alueilla, joissa sähköverkon kapasiteetti ei riitä vastaamaan nopeasti kasvaviin sähkönkäyttötarpeisiin.
"Hankoniemien alue on hyvin potentiaalinen paikka aurinkovoiman tuottamiselle, sillä Etelä-Suomen vuotuiset säteilymäärät ovat samaa suuruusluokkaa kuin Keski-Euroopassa. Suomessa aurinko- ja tuulivoiman tuotanto myös tukevat toisiaan, sillä aurinkovoimaa saadaan eniten kesällä, jolloin tuulivoiman tuotantomäärät ovat yleensä pienemmät”, Virtanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Kuvat
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Carunan sähköverkon kehittämissuunnitelma julkaistu ─ kerro mielipiteesi30.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Talouskasvu, sähköistyminen ja puhdas siirtymä nojaavat yhä enemmän vahvaan sähköverkkoon. Sähkönkulutuksen lisääntymisen ohella yhä useampi käyttää sähköä samaan aikaan, mikä nostaa huipputehoa ennätysvauhtia. Caruna vahvistaa sähköverkkoa ennakoivasti, jotta muun muassa puhdas energian tuotanto, sähköinen liikkuminen ja lämmityksen sähköistyminen voidaan toteuttaa sujuvasti tulevina vuosina.
Caruna muistuttaa: Tarkista liittymän kapasiteetti ennen sähköauton latauspisteen asentamista14.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Sähköautojen yleistyessä yhä useampi kotitalous harkitsee oman latauspisteen hankintaa. Ennen asennusta on kuitenkin tärkeää varmistaa, että kiinteistön sähköliittymässä on riittävästi vapaata kapasiteettia. Näin vältät ylikuormitustilanteet, turhat kustannukset ja mahdolliset viivästykset.
Vaurioitunut kaapeli voi aiheuttaa sähkökatkon, sähköiskun ja jopa hengenvaaran31.3.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kun sähköverkkoa on siirretty yhä enemmän maan alle, myös maakaapeleiden määrä on kasvanut, ja samalla on kasvanut riski osua kaapeleihin kaivutöissä. On entistä tärkeämpää, että kaivutyöt suunnitellaan huolella ja kaapelien sijainnit tarkistetaan ennen kuin koneet käynnistyvät.
Älykkäät tykkylumianturit estivät sääperäiset sähkökatkot23.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Talvinen postikorttimaisema koettelee sähköverkkoja yllättävän paljon - tykkylunta kun kertyy johtimiin paikoin jopa enemmän kuin puihin. Tämän talven sää oli tähän erityisen otollinen: kostea ilma ja kireät pakkaset loivat ihanteelliset olosuhteet lumen ja kuuran kertymiselle.
Caruna muistuttaa: näin käytät kuluttaja-akkuja turvallisesti10.3.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Kun harkitset kuluttaja-akun hankintaa kotiisi, on hyvä selvittää, miten akku toimii osana kotisi sähköjärjestelmää ja mitä turvallisuusasioita siihen liittyy. Kuluttaja-akku lisää omavaraisuutta ja voi pienentää sähkölaskua. Turvallinen asennus ja käyttö varmistavat, että akku toimii luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

