Aurinkopaneelien asennustyöt käynnistyivät Pälkäneen aurinkopuistossa
Pälkäneveden teollisuusalueelle rakenteilla olevan aurinkopuiston paneelien asennustyöt alkoivat. Puistoon tulee yhteensä noin 8800 kaksipuoleista aurinkopaneelia. Paneelien asennusta jatketaan aina kesän loppuun asti. Valmistuttuaan puisto tuottaa 4,5 GWh uusiutuvaa aurinkosähköä, joka vastaa noin 330 pientalon vuotuista sähkönkulutusta. Koko puiston on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppupuolella.

”Aurinkopuistohankkeella on iso merkitys, koska tämä on ensimmäinen selkeästi suuremman mittakaavan vihreän energian investointi Pälkäneellä. Hanke tukee erinomaisesti matkaamme kohti hiilineutraalia Pälkänettä. Aurinkovoimassa on valtavasti potentiaalia, ja näemmekin sen parhaana mahdollisuutena uusiutuvan energian tuottamiseen Pälkäneellä, jossa ei ole juurikaan tunnistettu soveltuvia alueita tuulivoimalle", toteaa Pauliina Pikka, Pälkäneen kunnanjohtaja.
Ensimmäisessä vaiheessa puisto tuottaa sähköä kantaverkkoon, mutta tulevaisuudessa, yritysalueen kehittyessä aurinkopuisto voisi tuottaa vierivoimaa myös yritysalueelle sijoittuvien yrityksien omaan käyttöön.
Aurinkopuiston rakennuttaja on kotimainen aurinkovoiman kehittäjä ja tuottaja Skarta Energy ja puiston rakentamisesta vastaa Solarigo Systems Oy.
”Suunnitelmissamme on järjestää avoimet ovet puiston valmistuttua syksyllä. Tuolloin kuntalaisilla ja muilla hankkeesta kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä tutustumaan teollisen aurinkovoimalan toimintaan”, vinkkaa Maria Wimmer, projektipäällikkö Skarta Energyltä.
Yhteyshenkilöt
Kunnanjohtaja, Pälkäneen kunta
Pauliina Pikka
pauliina.pikka@palkane.fi
+358 40 573 6390
Projektipäällikkö, Skarta Energy
Maria Wimmer
maria.wimmer@skarta.fi
+358 40 196 0436
Pälkäne - Skarta (skartaenergy.fi)
Projektipäällikkö, Solarigo Systems Oy
Timo Tolonen
timo.tolonen@solarigo.fi
+358407703866
Kuvat

Linkit
Skarta Energy
Skarta Energy on suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä ja tuottaja. Olemme erikoistuneet päästöttömiin teollisen mittakaavan aurinkovoimahankkeisiin, joita täydennämme energian varastoinnilla, tuulivoimalla ja vetyratkaisuilla luotettavan ja toimitusvarman tulevaisuuden energian takaamiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skarta Energy Oy
Skarta Energyn Harjavallan aurinkopuistolle rakennuslupa18.3.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Skarta Energyn Harjavallan Pyykkialhon aurinkovoimalahankkeelle on myönnetty rakennuslupa. Suunnitteilla olevan aurinkovoimalan maksimiteho on yhteensä noin 64 MWp. Tämä vastaa yhteensä noin 3 250 omakotitalon vuotuista sähkön kulutusta. Rakentaminen voisi alkaa syksyllä 2025.
Skarta Energyn Tornion aurinkopuistohanke etenee11.2.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Skarta Energy ja Business Tornio allekirjoittivat aiesopimuksen toukokuussa 2023 teollisen aurinkopuiston toteutettavuussuunnitelman laatimisesta Tornioon. Hankealueella tehtiin alustavia ympäristöselvityksiä ja luontokartoituksia kesän 2024 aikana. Maanvuokrasopimusneuvottelut Tornion kaupungin ja yksityisten maanomistajien kanssa saatiin päätöksen vuoden 2024 lopussa. Nyt hankkeelle odotetaan rakennuslupaa.
Skarta Energy laajentaa suunnitelmiaan Utajärvellä – suunnitelmissa suuri hybridipuisto3.12.2024 12:14:49 EET | Tiedote
Skarta Energy ja Utajärven kunta ovat sopineet Hietaselässä sijaitsevan, kunnan omistaman, noin 220 hehtaarin yhtenäisen maa-alueen vuokrauksesta hybridipuiston kehittämiseksi. Hietaselän aluetta koskeva suunnitelma pitää sisällään 100 MWp:n edestä teollista aurinkovoimaa ja enintään 45 MWp:n edestä tuulivoimaa. Suunnitelmiin kuuluu myös mahdollinen energiavarasto. Vuokrasopimus on solmittu 50 vuodeksi ja sopimusta on mahdollisuus pidentää 10 vuodella.
Skarta Energy on solminut merkittävän projektirahoitussopimuksen29.10.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Teollisen aurinkovoiman hankekehittäjä Skarta Energy on solminut n. 50 miljoonan euron projektirahoitussopimuksen. Uuden velkarahoituksen myötä Skarta Energy kykenee rahoittamaan rakenteilla olevia aurinkopuistohankkeitaan ja myös tulevia hankkeita. Neljännes Suomessa tällä hetkellä rakenteilla olevista puistoista on Skarta Energyn. Skarta Energyn ensimmäinen aurinkopuisto Pälkäneelle liitettiin verkkoon elokuussa ja Callion Pyhäjärvellä rakenteilla olevan aurinkopuiston kaupallinen tuotanto alkaa vielä vuoden 2024 loppupuolella. Nyt solmittu projektirahoitussopimus kohdistuu erityisesti Utajärvellä rakenteilla olevaan, yhteen Suomen suurimmista aurinkopuistoista. Rahoituksen järjestäjänä toimi SEB Corporate Finance ja rahoittajina SEB ja NIB.
Skarta Energy signs significant project financing29.10.2024 14:00:00 EET | Press release
Skarta Energy has signed a project financing agreement worth approximately 50 million euros, which will be utilized to finance its ongoing solar park projects as well as future projects. Currently a quarter of all solar parks under construction in Finland belong to Skarta Energy. Skarta Energy's first operational solar park in Pälkäne was connected to the grid in August, and the commercial production of the solar park in Callio, Pyhäjärvi, will begin later in 2024. The newly signed project financing agreement will also support the Utajärvi solar park under construction, which is currently one of the largest solar parks in Finland. SEB Corporate Finance acted as the arranger of the financing, with SEB and NIB as the financiers.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme