Sinilevätilanne on pysynyt vakaana viime viikosta, epävakainen ja tuulinen sää hillitsee sinilevän runsastumista
Sinilevätilanne on pysynyt vakaana viime viikosta. Sinilevähavainnot ovat hieman vähentyneet sisävesillä, ja rannikkoalueilla levätilanne on pysynyt samankaltaisena. Merialueilla tuulinen sää on suurilta osin sekoittanut sinilevän vesimassaan. Viime päivinä sinilevää on havaittu erityisesti Hangon länsipuolella ja Upinniemenselän alueella.

Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on hieman vähentynyt viime viikosta. Varsinais-Suomessa yhdellä valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu erittäin runsaasti sinilevää. Runsaasti sinilevää on havaittu yhteensä kolmella havaintopaikalla (Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa). Hieman sinilevää on havaittu yhteensä 22:lla sisävesien havaintopaikalla Etelä- ja Itä-Suomessa. Epävakainen ja tuulinen sää sekoittaa pintavesiä, mikä todennäköisesti hillitsee sinilevien runsastumista myös kuluvalla viikolla.
Rannikkoalueen sinilevähavaintojen määrässä ei ole juuri tapahtunut muutosta viime viikkoon nähden. Sinilevää on havaittu 19:llä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoista, joista runsaasti levää havaittiin kahdessa ja hieman levää 17:ssä havaintopaikassa. Sinilevää havaittiin lähinnä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikolla, ja viime päivinä sinilevää on havaittu erityisesti Hangon länsipuolella ja Upinniemenselän alueella. Rannikon sulkeutuneilla ja matalilla alueilla vesi on tällä hetkellä sameaa, sillä kova tuuli on sekoittanut vettä ja nostattanut pohja-ainesta vesimassaan. Tiistain satelliittikuvassa erottuu Upinniemenselän rannikkoalueella veteen sekoittuneena sekä pohja-ainesta että sinilevää.
Tuulinen sää on sekoittanut vettä merialueilla, joten Suomenlahden avomerialueilla sinilevä on suurimmalta osin sekoittuneena vesimassaan. Itäisellä Suomenlahdella ja lahdissa on paikoitellen havaittu sinilevää pinnassa Selkämeren avomerialueilla ei ole toistaiseksi havaittu sinilevää.
Virallisen seurannan lisäksi tietoa sinilevätilanteesta on saatu myös kansalaisilta. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fin kautta tehtiin vähemmän kansalaishavaintoja verrattuna viime viikkoon. Havaintoja on saatu yhteensä noin 80 kappaletta.
Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai 20.6. - 8.8.2024. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Mid-summer blue-green algae situation remains moderate in most parts of the country10.7.2025 13:15:00 EEST | Press release
Observations of blue-green algae in inland waters have slightly decreased since last week. In coastal areas, the situation has remained stable, and less blue-green algae have been observed than is typical for midsummer. However, in open sea areas, blue-green algae have been observed slightly more than last week, based on satellite images.
Cyanobakteriesituationen under högsommaren har fortsatt varit måttlig i större delen av landet10.7.2025 13:15:00 EEST | Pressmeddelande
Observationer av cyanobakterier i insjöar har minskat något sedan förra veckan. I kustområdena har situationen varit stabil, och färre cyanobakterier har observerats än vad som är typiskt för högsommaren. Till havs har dock cyanobakterier observerats något mer än förra veckan, baserat på satellitbilder.
Keskikesän sinilevätilanne pysynyt maltillisena suurimmassa osassa maata10.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot sisävesillä ovat hieman vähentyneet viime viikosta. Rannikkoalueilla tilanne on pysynyt vakaana, ja sinilevää on havaittu vähemmän kuin tyypillisesti keskikesällä. Avomerellä sinilevää on kuitenkin havaittu satelliittikuvien perusteella paikoittain hieman viime viikkoa enemmän.
Utredning: Havsvindkraft ska styras utanför de känsligaste fågelområdena7.7.2025 16:16:22 EEST | Pressmeddelande
För att skydda fåglarna bör havsvindkraftverk byggas helt utanför de mest riskfyllda områdena, rekommenderar en utredning publicerad av Finlands miljöcentral. I analysen som beretts av en omfattande expertgrupp sammanställs känsliga fågelområden i Finlands havsområde och presenteras rekommendationer som stöd för planeringen av havsvindkraft.
Stadsmiljöerna bör planeras bättre än i nuläget för äldre personer7.7.2025 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands miljöcentral och MBT-nätverket informerar: I de finländska stadsregionerna och kommunerna ökar andelen äldre invånare snabbt. Man kan i betydande omfattning påverka äldre personers välbefinnande och smidigheten i vardagen med hjälp av långsiktig planering och gott underhåll av den byggda miljön. Finlands miljöcentral (Syke) och MBT, det rikstäckande sparring- och utvecklingsnätverket för kommunerna, har undersökt stadsmiljön ur de äldre invånarnas perspektiv och tagit fram ny information, rekommendationer och verktyg för att förbättra den. Dessa har sammanställts i publikationen ”Hållbart åldersvänlig stad”, som nyligen blivit klar, och i separata verksamhetsrekommendationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme