Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Korkeakoulujen toisessa yhteishaussa opiskelupaikka 54 000 hakijalle

Jaa

Korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 144 300 hakijaa, joista opiskelupaikan sai 54 100 eli 37 % hakijoista. Ammattikorkeakouluun pääsi 30 024 ja yliopistoon 24 052 hakijaa.

Korkeakoulupaikkaa voi keväisin hakea kahdessa erillisessä yhteishaussa. Ensimmäisessä yhteishaussa haettavina olivat vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston koulutukset ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutusohjelmat. Kevään toisessa yhteishaussa haettiin korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin. Yhteishakujen kautta korkeakouluihin pyrki keväällä yhteensä 208 100 hakijaa, joista hyväksyttiin 64 740. Hakijamäärä nousi edellisestä vuodesta noin viisi prosenttia.

Toisessa yhteishaussa korkeakouluihin hakeneiden määrä nousi viime vuodesta 2 000 hakijalla ja aloituspaikkojen määrä nousi noin 1 000 paikalla. Hyväksyttyjen osuus pysyi samana edelliseen vuoteen verrattuna.

Hyväksytyistä yli puolet valittiin todistuksen perusteella

Toisen asteen tutkinnon suorittaneille tarjolla oleviin koulutuksiin haki kevään toisessa yhteishaussa 125 700 hakijaa, joista hyväksyttiin 45 400. Hyväksytyistä 52 % sai opiskelupaikan todistuksen ja 45 % valintakokeen perusteella. Loput paikat täytettiin muilla valintatavoilla, esimerkiksi avoimen korkeakoulun opintojen perusteella.

Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä todistuksella valittiin 50 % ja valintakokeella 48 %. Yliopistoihin päässeistä valittiin todistuksella 53 % ja valintakokeella 43 %.

Opiskelupaikan saaneista 16 % eli 8 660 hyväksyttiin yliopistojen maisterikoulutuksiin tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Hakijoita näihin koulutuksiin oli 22 740.

Yli puolet pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan koulutukseen

Opiskelupaikan saaneista 55 % pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan koulutukseen. Ammattikorkeakouluihin hakeneista hyväksyttiin 35 % ja yliopistoihin hakeneista 30 %.

Noin 67 % korkeakoulujen aloituspaikoista oli tämän kevään toisessa yhteishaussa varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensikertalaisten osuus hakijoista oli nyt 72 % ja hyväksytyistä 78 %, mitkä ovat täysin samat osuudet kuin edellisenä vuonna. 

Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä 81 % oli ensikertalaisia ja yliopistoon hyväksytyistä 75 %. 

Tämän kevään noin 24 800 uudesta ylioppilaasta korkeakoulupaikkaa haki 80 % ja 46 % hakeneista hyväksyttiin. Keväällä ammatillisen perustutkinnon suorittaneita hakijoita oli 4 190, joista 43 % sai opiskelupaikan. Ammatillisen perustutkinnon suoritti tänä keväänä yhteensä noin 26 100 opiskelijaa.

Varasijapaikan voi saada vielä elokuun alkuun asti

Hakijat saavat tällä viikolla tiedon kevään toisen yhteishaun tuloksista. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa Opetushallituksen Opintopolku -palvelussa viimeistään perjantaina 11.7. klo 15. Varasijalta voi vielä tulla hyväksytyksi 6.8. saakka.

Korkeakoulut voivat järjestää lisähakuja yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille heinä-elokuussa. Tietoja tarjolla olevista koulutuksista julkaistaan Opintopolussa ja korkeakoulujen omilla nettisivuilla sitä mukaa, kun korkeakoulut päättävät lisähaun järjestämisestä. Lisähaussa olevat koulutukset alkavat syksyllä.

Syksyn yhteishaku järjestetään 28.8. –11.9.2024, jolloin haetaan tammikuussa alkaviin koulutuksiin. Sekä lisähauissa että syksyn yhteishaussa hakeminen tapahtuu Opintopolussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Lagändringar träder i kraft i augusti: enhetliga regler för användningen av mobiltelefoner i skolorna30.4.2025 09:05:00 EEST | Pressmeddelande

Ändringarna i lagen om grundläggande utbildning som innebär en begränsning av elevernas användning av mobiltelefoner och andra mobila enheter träder i kraft den 1 augusti 2025. Lagändringarna förenhetligar skolornas regler för användningen av mobila enheter under lektionerna inom den grundläggande utbildningen. Utbildningsstyrelsen rekommenderar att även användningen av mobila enheter under skoldagen i övrigt begränsas.

Utbildningsstyrelsen har uppdaterat sin anvisning för religiösa evenemang och gemensamma fester samt åskådningsfostran inom småbarnspedagogiken29.4.2025 10:06:04 EEST | Pressmeddelande

En preciserad anvisning har utarbetats för småbarnspedagogiken om vad man ska beakta när man ordnar fester och religiösa evenemang samt vid åskådningsfostran. Utbildningsstyrelsen har tidigare publicerat motsvarande anvisningar för förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen samt för utbildningen på andra stadiet. De enhetliga anvisningarna främjar utbildningsmässig jämlikhet.

Opetushallitus päivitti varhaiskasvatuksen ohjetta uskonnollisista tilaisuuksista, yhteisistä juhlista ja katsomuskasvatuksesta29.4.2025 10:05:21 EEST | Tiedote

Nyt myös varhaiskasvatukselle on laadittu täsmennetty ohje siitä, mitä tulee huomioida, kun järjestetään juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia sekä katsomuskasvatusta. Opetushallitus on julkaissut aiemmin vastaavat ohjeet esi- ja perusopetukseen sekä toiselle asteelle. Yhtenäiset ohjeet vahvistavat koulutuksellista yhdenvertaisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye