
Kaakkois-Suomen hirvieläinluvat myönnettiin
Kaakkois-Suomen toimialueelle myönnettiin 2 490 hirven ja 366 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Tavoitteena on leikata hirvikantaa maltillisesti kohti tavoitetta.
Kaikki hirven pyyntiluvat myönnettiin haetusti Kaakkois-Suomen alueella. Luvanhakijat ovat hakeneet lupia pääsääntöisesti alueen riistanhoitoyhdistysten verotussuunnittelun mukaisesti.
Keväällä 2024 asetetut hirvitalousaluekohtaiset jäävän kannan tavoitteet edellyttävät hirvikannan leikkaamista kaikilla Kaakkois-Suomen hirvitalousalueilla. Lupamäärä mahdollistaa noin 3 600 hirven kaatamisen, joka on laskennallista verotustarvetta suurempi määrä. Luvalla voi kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Osa luvista on totuttuun tapaan niin sanotuissa lupapankeissa eli lupia on haettu ja myönnetty yli laskennallisen tarpeen.
Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärät mahdollistavat suunnitelmallisen metsästyksen ja kannan hallitun kasvattamisen paikallisen harkinnan mukaisesti. Valkohäntäpeuraa esiintyy enimmäkseen toimialueen läntisellä reunalla. Kaikkia valkohäntäpeuralle haettuja pyyntilupia ei myönnetty.
Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla lauantaina 12. lokakuuta. Syyskuun alussa alkaa valkohäntäpeurojen vahtimismetsästys ja hirviä voidaan ampua vahtimalla pelloilta.
Hirvi on Kaakkois-Suomen alueen tärkein riistaeläin. Viime metsästyskaudella alueella kaadettiin 2 463 hirveä ja 152 valkohäntäpeuraa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ohto SaloRiistapäällikkö, Kaakkois-Suomi
Puh:029 431 2305ohto.salo@riista.fiLiitteet
Linkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi
Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Kaakkois-Suomeen7.6.2023 14:35:25 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen toiminta-alueelle myönnettiin metsästyskaudelle 2023-2024 2 498 hirven pyyntilupaa ja 205 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Sekä hirven että valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä pienentyi edellisvuodesta.
Karhun kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnetty2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen metsästyskaudelle 2023 18 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on kuusi poikkeuslupaa pienempi kuin edellisellä metsästyskaudella.
Kaakkois-Suomessa kannetaan korsi kekoon vieraspetojen torjunnassa5.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen 12 lintuvedellä pyydetään supikoiria ja minkkejä Helmi-vieraspetohankkeessa, jossa turvataan vesilintujen pesintää. Viime vuonna kohteiden 59 hankepyytäjää käyttivät pyyntiin yhteensä 7 168 tuntia.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa koirasusilauman pyyntiin10.2.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan koirasusilauman pyyntiin ajalle 11.2.– 3.3.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään kahdeksan eläinyksilön laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa kahdeksan suden pyyntiin21.12.2022 16:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan kahdeksan suden pyyntiin ajalle 26.12.2022–15.1.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään koirasusia sisältävään laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.