Sinileväilmoitusten määrä lisääntyi hetkellisesti Etelä-Savossa juhannuksen jälkeen
Juhannuksen jälkeen kansalaishavainnot sinilevistä lisääntyivät hetkellisesti Etelä-Savossa, mutta pysyvillä sinilevien havaintopaikoilla sinilevätilanne on pysynyt maltillisena. Hieman sinilevää on havaittu tällä viikolla Heiniössä Pieksämäellä, Pitkäjärven uimarannalla Mikkelissä sekä Pyhävedellä Mäntyharjussa. Heiniössä levää on havaittu kolmena peräkkäisenä viikkona ja Pitkäjärvellä kahtena peräkkäisenä viikkona.

Kesäkuun lopussa kansalaishavaintoja sinilevästä ilmoitettiin Etelä-Savon ELY-keskukselle muun muassa Kyyvedeltä, Korpijärveltä sekä Puruveden eri osista. Myös Järviwikiin on tehty kansalaishavaintoja sinilevätilanteesta Etelä-Savon alueella. Kansalaishavainnot täydentävät virallisten havaintopaikkojen levähavaintoja, sillä tilanne yhdellä havaintopaikalla ei kuvaa välttämättä koko järven sinilevätilannetta. Esimerkiksi tuuli voi kuljettaa sinilevää tiettyihin osiin järveä. Epävakainen ja tuulinen sää myös sekoittavat pintavesiä, mikä voi kuluvalla viikolla hillitä sinilevien runsastumista.
Torstaina 4.7.2024 pintaveden lämpötila Haukiveden Oravissa oli 18,6 °C, mikä on lähellä pitkänajan keskiarvolämpötilaa. Kesän korkein lämpötila Oravin seurantapaikalla on ollut juhannusviikon jälkeen perjantaina 28.6., jolloin pintaveden lämpötila oli 22,3 °C. Lisätietoa pintavesien lämpötilasta ja muista vesiasioita löytyy vesi.fi -palvelusta.
Tarkkaile levätilannetta ja vältä selvästi leväpitoisen veden käyttöä
Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111
Levähavainnoista ilmoittaminen
Etelä-Savon ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Ilmoituksia havainnoista voi tehdä sähköpostiosoitteeseen elyesa.levaryhma@ely-keskus.fi. Poikkeuksellisen runsaista levähavainnoista voi toimittaa näytteen analysoitavaksi Etelä-Savon ELY-keskukseen.
Kansalaiset voivat lisätä Järviwikiin myös omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi pintaveden lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä. Havainnot voi toimittaa myös Havaintolähetti-sovelluksella. Havaintolähetti on älypuhelimissa toimiva verkkosivu, jonka avulla voi lisätä omia levähavaintoja Järvi-meriwikiin. Havaintolähetillä voi kirjata havaintoja myös muista veden ominaisuuksista, kuten lämpötilasta ja näkösyvyydestä. Havaintolähetin käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista eikä edellytä pakollista kirjautumista.
- · Havaintojen tallentaminen Havaintolähetin avulla (jarviwiki.fi)
- · Ohje levähavainnon tekemiseen (jarviwiki.fi)
Valtakunnallinen ja maakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun. Seurantakautena havainnoidaan ja tiedotetaan sinilevien esiintymistä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Leväseurannasta vastaavat pääosin kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, mutta mukana on myös paikallisia asukkaita. Havainnoitsijat tallentavat levähavainnot suoraan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämälle Järvi-meriwiki-sivustolle tai ilmoittavat havainnot Etelä-Savon ELY-keskukseen, joka hoitaa tallennuksen. Sivustolta voi seurata ajankohtaista levätilannetta, ennusteita ja tilastotietoa. Vuonna 2024 Etelä-Savon alueella on 16 sinilevien havaintopaikkaa, joita seurataan viikoittain.
Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta kuukausittain ja useamminkin, jos levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia. Valtakunnallinen leväkatsaus laaditaan ja julkaistaan viikoittain torstaisin elokuun loppuun saakka. Valtakunnallisen katsauksen tiedot saadaan noin 240 jatkuvassa levätilanneseurannassa olevasta kohteesta.
Yhteyshenkilöt
Petra Kivistö
Puh:0295 024 345petra.kivisto@ely-keskus.fiPekka Sojakkavesistöasiantuntija
Puh:0295 024 233pekka.sojakka@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon elinkeinoelämän kasvuhalukkuus ei pääse realisoitumaan29.4.2025 10:17:19 EEST | Tiedote
Etelä-Savon elinkeinorakenteelle on tunnusomaista, että sen yrityskanta on mikro- ja pk-valtaista. Isoja suuryrityksiä maakunnassa on vain harvakseltaan. Tuoreen suhdannebarometrin mukaan maakunnan yritysten kasvuhalukkuus on maan keskiarvoa korkeampi ja yritysten suhdannenäkymät maan keskiarvoa positiivisemmat. Kasvuhalut eivät kuitenkaan näytä realisoituvan. Yhtenä kasvun haasteena on ulkopuolisen rahoituksen saatavuus. Kolme neljästä eteläsavolaisesta yrityksestä arvioi rahoittajien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana.
Kangasvuokot aloittelevat kukintaansa Etelä-Savossa28.4.2025 12:50:51 EEST | Tiedote
Jo vuonna 1952 rauhoitettu ja uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokiteltu kangasvuokko aloittelee kukintaansa. Etelä-Savon ELY-keskus pyysi viime vuonna kansalaisia ilmoittamaan tietämistään kangasvuokkojen esiintymispaikoista. ELY-keskus sai ilahduttavasti tietoja useista aiemmin viranomaisen tietojen ulkopuolelle jääneistä esiintymispaikoista. Tiedossa olevia kangasvuokon esiintymispaikkoja voi edelleen ilmoittaa luonnonsuojeluasiantuntija Juho Kolehmaiselle osoitteeseen juho.kolehmainen@ely-keskus.fi
Etelä-Savossa työttömiä edelleen yli 7 00024.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita 7 019, mikä on 757 henkilöä eli 12 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 758. Työttömänä oli 12,6 % työvoimasta. Maaliskuun aikana kokonaan työttömien määrä laski reilulla sadalla ja lomautettujen määrä 54:llä. Lomautettujen miesten määrä laski helmikuusta 37:llä ja lomautettujen naisten 17:llä.
Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia vesistöjen kunnostukseen23.4.2025 12:46:48 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa myönnettiin avustuksia vesistökunnostuksiin yli 300 000 euron edestä. Yhteensä avustushakemuksia tuli 17 kappaletta, joista 13 sai myönteisen avustuspäätöksen. Vesistöissä tehtävien toimenpiteiden lisäksi avustusta myönnettiin kolmelle valuma-aluelähtöiselle suunnittelu- ja toimenpidehankkeelle. Avustetuilla hankkeilla edistetään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää ekologista tilaa.
Kevättulvat jäämässä pieniksi Etelä-Savossa16.4.2025 13:30:35 EEST | Tiedote
Lumet ovat miltei kokonaan sulaneet Etelä-Savossa, ja jäiden lähtö vesistöistä on alkamassa. Tulvat ovat jäämässä koko maakunnassa selvästi tavanomaista alemmaksi ja järvien tulvahuiput koetaan normaalia aiemmin. Talven mittaan lämpötilanvaihtelut sulattivat välillä lumia ja sateita saatiin vetenäkin, joten lumen vesiarvot ovat olleet keväällä tavanomaista alempia. Vähäsateinen kevät on myös osaltaan hillinnyt vedenpintojen nousua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme