Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslakia
9.7.2024 12:36:15 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Niin kutsuttu käännytyslaki on tänään tiistaina eduskunnan täysistunnon keskusteltavana. Vihreä eduskuntaryhmä keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.

Hallituksen esitys käännytyslaista on Vihreän eduskuntaryhmän mielestä monella tavalla ongelmallinen. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nostaa keskeiseksi kritiikiksi sen, että laki vaarantaa suomalaisen oikeusvaltion sekä sitoutumisen perus- ja ihmisoikeuksiin Venäjän painostuksen alla.
– Venäjä on terroristivaltio, jonka toimia tulee pyrkiä torjumaan. On aivan selvää, että Suomella on oikeus ja velvollisuus valvoa rajojaan ja turvata kansallista turvallisuutta. Tärkein viesti pitäisi olla, että Suomi ei horju eikä Suomi taivu Venäjän edessä. Että Suomi pitää tiukasti kiinni niistä arvoista ja periaatteista, joita raukkamaisesti toimiva Venäjä ei ole koskaan allekirjoittanutkaan. Että me Suomessa tiedostamme vartioivamme itärajalla valtionrajan rinnalla rajaa siitä, mistä alkaa kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteita vaaliva sekä kunnioittava oikeusvaltio, Virta kommentoi.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kritisoi lakiesitystä siitä, ettei vaihtoehtoisia tapoja torjua välineellistettyä maahanmuuttoa ole riittävästi selvitetty.
– Otamme Venäjän uhan ja välineellistetyn maahanmuuton erittäin vakavasti. Tämän lain toimivuudesta ei ole kuitenkaan mitään takeita. Sen sijaan sen oikeudelliset ongelmat ovat selviä. Siksi olisi ollut välttämätöntä selvittää ja toteuttaa vaihtoehtoisia tapoja näiden turvallisuusuhkien torjumiseksi. Hallitus on alusta asti kuitenkin hirttäytynyt juuri tähän ongelmalliseen ratkaisuun. Se ei ole viisasta eikä edistä Suomen turvallisuutta, Harjanne linjaa.
Asiantuntijat ovat kritisoineet lakiesitystä ankarasti ja sen käsittely valiokunnissa on ollut vaikeaa. Virta, joka on Vihreiden edustaja hallintovaliokunnassa, kritisoi käsittelyn poukkoilevaa luonnetta sekä asiantuntijoiden ohittamista. Myös perustuslakivaliokunnassa asiaa käsitellyt kansanedustaja Fatim Diarra on samoilla linjoilla.
– Tämä esitys on perustuslakiasiantuntijoiden yksimielisesti tuomitsema ja ristiriita perustuslain, EU-oikeuden sekä kansainvälisten sitoumusten kanssa on ilmeinen. Emme voi hyväksyä sitä, että näin vakavassa asiassa asiantuntijoiden näkemykset ohitetaan näin räikeällä tavalla, Diarra toteaa.
Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta lakiesitys on yksiselitteisen ongelmallinen. Se ilmeisessä ristiriidassa ainakin ehdottoman palautuskiellon, oikeuden elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kiellon, joukkokarkotusten kiellon, oikeusturvan ja oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä turvapaikkaoikeuden kanssa. Näitä oikeuksia turvataan sekä Suomen perustuslaissa että kansainvälisissä sitoumuksista, joista Suomi ei yksipuolisesti voi poiketa.
– Me emme tingi niistä arvoista ja periaatteista, joita raukkamaisesti toimiva Venäjä ei ole koskaan allekirjoittanut. Me tiedostamme vartioivamme itärajan rinnalla rajaa siitä, mistä alkaa kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteita vaaliva sekä kunnioittava oikeusvaltio. Tällaista esitystä emme eduskuntaryhmänä voi kannattaa, Virta ja Harjanne tiivistävät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna MoringPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:050 3750832Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiFatim DiarraKansanedustaja
Puh:09 432 3132fatim.diarra@eduskunta.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen ehdottaa uuden kansallispuiston perustamista: Etelä-Karjala ansaitsee Haarikon-Lohikosken kansallispuiston29.6.2026 12:23:33 EEST | Tiedote
Etelä-Karjalassa ei ole vielä yhtäkään kansallispuistoa. Arvokkaan luonnon suojelun lisäksi kansallispuisto vahvistaisi maakunnan tunnettuutta ja houkuttelisi seudulle matkailijoita.
Vihreiden Jenni Pitko: Maatalouden ympäristötuet on muutettava tulosperusteisiksi29.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko vaatii maatalouden ympäristötukien uudistamista tulosperusteisiksi. Hänen mukaansa tukien on jatkossa palkittava ympäristöhyödyistä nykyistä vaikuttavammin.
Hyrkkö Helsinki Pridessä: Aikuisten tehtävä on tukea sateenkaarinuoria – ei kiusata, kampittaa tai kylvää vihaa27.6.2026 15:14:33 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja eduskunnan sateenkaariverkoston varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö moittii kovasanaisesti transnuoria pilkkaavia poliitikkoja ja urheilijoita puheessaan Helsinki Priden puistojuhlassa.
Hyrkkö vetoaa pääministeriin ja vaatii Suomea seuraamaan Iso-Britannian esimerkkiä eheytyshoitojen kriminalisoinnissa25.6.2026 17:00:13 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja eduskunnan sateenkaariverkoston varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö peräänkuuluttaa hallitukselta esitystä eheytystoiminnan kriminalisoimiseksi. Iso-Britanniassa hallitus on antanut lakiesityksen, joka kieltäisi eheytyshoidot vankeusrangaistuksen uhalla.
Vihreiden Mari Holopainen ja Maria Saita: Äänestysikärajan laskeminen 16-vuoteen olisi luottamusta vahvistava demokratiateko25.6.2026 11:16:02 EEST | Tiedote
Demokratian tila on maailmalla heikentynyt viime vuosikymmeninä eikä sitä voi ottaa Suomessakin selviönä. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita esittää äänestysikärajan laskemista 16-vuoteen kaikissa kansallisissa vaaleissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme