Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Lahdenperä: Maatalousyrittäjien omistajanvaihdoksia helpotettava

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperän mukaan maatalouspolitiikan tulisi tukea nykyistä paremmin aktiivista ruuantuotannon tulevaisuutta.

Milla Lahdenperä. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Milla Lahdenperä. Kuvaaja: Kimmo Falck.

”Maatilojen sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut viime vuosina huolestuttavan vähän. Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus perustuu nuoriin tekijöihin, joten maatalousalan houkuttelevuutta pitää määrätietoisesti vahvistaa”, Lahdenperä sanoo.

Maatalouden kannattavuus on heikentynyt. Kustannuskriisi, heikko sato ja tuotantopanosten hintojen nousu ovat vaikuttaneet tilanteeseen.

”Vakavin huoli liittyy maatalouden heikkoon kannattavuuskehitykseen. Tulevaisuuden yrittäjät tarvitsevat näkymän ja luottamusta maatalouden kannattavuuteen myös tulevaisuudessa”, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperän mukaan tärkeä keino parantaa kannattavuutta on vahvistaa ruoantuottajien asemaa osana elintarvikeketjua.

”Hallitus vahvistaa elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia uudella lailla. Lisäksi on tärkeää turvata valvonnan resurssit myös jatkossa, jotta markkina toimisi tuottajien kannalta reilusti”, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperän mukaan sukupolvenvaihdoksia tulee helpottaa kohdennetuilla ratkaisuilla.

”Investointi- ja aloitustuilla voidaan kannustaa nuoria viljelijöitä maatalouden pariin, mikä helpottaa myös uusia sukupolvien siirtymää alalle. Myös perintöveroa olisi hyvä tarkastella kriittisesti sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi”, Lahdenperä päättää. 

Avainsanat

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Laiho: Omaishoidon tukia korotetaan ja omalääkärimalliin panostetaan28.4.2025 12:42:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho iloitsee puoliväliriihen hyvistä linjauksista sote-palveluiden kehittämiseksi. Riihessä sovittiin muun muassa omaishoidon tuen korottamisesta, lääkkeiden arvonlisäveron alennuksesta, saattohoidon säätämisestä jokaisen oikeudeksi, omalääkäri- ja ammatinharjoittamallin edistämisestä, hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta sekä omaishoidon tuen korottamisesta.

Kokoomuksen Vestman: Vero, joka vähentää työntekoa, talouskasvua ja verotuottoja on ilmeisen järjetön vero - tutkimusnäyttö tukee ylimpien marginaaliverojen alennusta28.4.2025 08:39:39 EEST | Tiedote

Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä laskea ylimpiä marginaaliveroja 59 prosentista 52 prosenttiin. ”Tutkimusnäytön ja Ruotsin esimerkin mukaan tämän veronkevennyksen hyödyt ovat kiistattomat. Ahkeruudesta palkitaan. Työnteko, innovointi ja uralla eteneminen tulevat kannattavammiksi. Verotulot kasvavat. Kaikki voittavat. Korkeita marginaaliveroja ei voi kannattaa kuin kateudesta”, kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye