Myynti polkupyörästä tai kärrystä ei ole sallittua Esplanadin puistossa tai Senaatintorilla
11.7.2024 12:20:22 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Polkupyörästä tai liikkuvasta kärrystä voi myydä ruokaa ja muita tuotteita puistoalueilla ilman erillistä lupaa Helsingissä, mutta jatkossa liikkuva myynti on kiellettyä Senaatintorilla ja Esplanadin puistossa. Säännöllinen myynti edellyttää aina elintarvikelain mukaista ilmoitusta toiminnan aloittamisesta.

Pöytiä, tuoleja, katoksia tai muita rakennelmia ei saa pystyttää puistoihin ilman etukäteen haettua lupaa, vaan tämänkaltainen myynti sekä tapahtumat puistoissa ja kaduilla vaativat kaupungin suostumuksen.
”Esplanadin puistossa on ollut viime vuosina paljon myyntitoimintaa, joka ei ole noudattanut yhteisiä pelisääntöjä tai kaupungin ohjeistuksia. Puistoon on jatkuvasti levittäydytty myyntipöydin ja tuolein sekä rakenteet on jätetty lojumaan puistoon myyntiajan ulkopuolella, jatkuvista huomautuksista piittaamatta. Tämän takia olemme päätyneet kokeilemaan sitä, että myös lyhytaikainen myynti puistossa kielletään. Kiinteistä myyntikojuista ei ole aikaisemminkaan saanut myydä puistoissa ilman kaupungin lupaa”, sanoo alueidenvalvonnan päällikkö Elina Airaksinen Helsingin kaupungilta.
Senaatintori ja Esplanadin puisto ovat historiallisesti arvokkaita kohteita, jotka ovat tärkeitä niin asukkaille kuin turisteillekin. Luvaton myynti kummallakin alueella on aiheuttanut paljon yhteydenottoja sekä kaupunkilaisilta että yrityksiltä.
Myyntitoiminnan pitää olla reilua ja yhdenvertaista kaikille
Esplanadin puistossa on ollut kesäisin pitkään liikkuvaa myyntitoimintaa, joka on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi.
”Haluamme, että kaupungin puisto- ja katualueet ovat kaikkien käytettävissä ja että yritystoiminnan tasapuoliset mahdollisuudet toteutuvat. Tapahtumallisuuden ja erilaisen myyntitoiminnan lisääntyminen keskustassa on positiivista, mutta on tärkeää, että elintarvikkeiden hygienia on kunnossa ja myynnissä noudatetaan elintarvikelakia ja yhteisiä pelisääntöjä”, sanoo yksikön päällikkö Suvi Tuiskunen Helsingin kaupungilta.
Helsingin kaupunki muistuttaa, että toiminnan puistoissa tulee olla reilua ja yhdenvertaista kaikille toimijoille, ja sen vuoksi luvattomaan myyntiin puututaan jatkossa yhä vahvemmin. Luvaton myyntitoiminta ei ole oikeudenmukaista puistossa toimivia luvallisia kioskiyrittäjiä kohtaan, jotka maksavat kioskeistaan vuokraa. Myyntitoiminta on ollut jo aiemmin kiellettyä Suomenlinnan suojellussa maailmanperintökohteessa.
Puutteellinen hygienia voi johtaa ruokamyrkytyksiin
Puutteellinen hygienia tai vaihtelut elintarvikkeiden lämpötiloissa voivat pahimmillaan johtaa ruokamyrkytyksiin. Myyntipisteen riittävä suojaus, elintarvikkeiden oikeat säilytys- ja tarjoilulämpötilat sekä mahdollisuus käsienpesuun ovat keskeisiä asioita, jotta ruokaa voidaan myydä turvallisesti ulkomyynnissä. Ruuan säännöllinen ulkomyynti vaatii aina elintarvikelain mukaisen ilmoituksen toiminnan aloittamisesta.
Valvontaa tehdään yhteistyössä eri viranomaisten kanssa
Valvonnan tehostamiseksi kaupunki lisää alueille henkilöstöä opastamaan kaupungin sääntöjen ja sopimusten noudattamisessa. Myös elintarvikevalvontaa ulkomyynnissä on lisätty, ja valvonnassa havaittuihin vakaviin epäkohtiin on puututtu pakkokeinoin.
Linjaus myynnin rajoittamisesta tehtiin Alueiden käyttö ja valvonta -yksikössä, joka hallinnoi Helsingin kaupungin yleisiä alueita. Linjaukseen päädyttiin pitkän harkinnan sekä muiden valvontaviranomaisten kanssa suoritetun yhteisvalvontatyön perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Tuiskunen
Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Alueiden käyttö ja valvonta
suvi.tuiskunen@hel.fi
puh. 040 735 6753
Elina Airaksinen
Tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Alueiden käyttö ja valvonta
elina.airaksinen@hel.fi
puh. 040 509 2376
Heini Oikkonen-Kerman
Asukas- ja yrityspalvelupäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Asukas- ja yrityspalvelut
heini.oikkonen-kerman@hel.fi
puh. 040 617 4271
Riikka Åberg
Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut, elintarviketurvallisuus
riikka.aberg@hel.fi
puh. 040 187 3135
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Det sista industriområdet i stadskärnan ändras till bostadsområde - En ny internationell tävling om Hanaholmens kraftverksområde27.2.2026 08:56:59 EET | Pressmeddelande
Området föreslås reserveras för en internationell idé- och byggtävling. Tävlingen ska inledas hösten 2026.
Viimeinen kantakaupungin teollisuusalue muuttuu asuinalueeksi – Hanasaaren voimalaitosalueesta uudenlainen kansainvälinen kilpailu27.2.2026 08:56:59 EET | Tiedote
Alue ehdotetaan varattavaksi kansainvälistä idea- ja toteutuskilpailua varten. Kilpailun on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026.
Last industrial area in the inner city to become a residential area – New international competition for Hanasaari power plant area27.2.2026 08:56:59 EET | Press release
The area is proposed to be reserved for an international idea and implementation competition. The competition is planned to start in autumn 2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 26.2.202626.2.2026 18:27:42 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 26.2.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.3.2026
Ge oss din åsikt om hur vinterunderhållet har lyckats26.2.2026 11:35:29 EET | Pressmeddelande
Svara på enkäten om vinterunderhållet av gatorna i Helsingfors 2025–2026. Svaren används för att utveckla underhållet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme