Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku kiihtyi jälleen
15.7.2024 09:32:58 EEST | Ilmarinen | Tiedote
Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys kiihtyi taas kesäkuussa. Työntekijämäärä laski kesäkuussa -3,8 prosenttia (toukokuu -3,0) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.
– Suhdanneindeksin työntekijämäärä on laskenut nyt jo yli vuoden ajan. Kesäkuussa kaikki seuraamamme toimialat laskivat. Toukokuun suhdanneindeksissä näytti, että työntekijämäärä olisi saavuttanut pohjan ja suunta olisi kääntymässä jo hitaaseen nousuun. Näin ei siis ole käynyt vaan lasku on taas voimistunut. Yhtenä vaikuttavana tekijänä on kesätyöpaikkojen määrän väheneminen. Etenkin rakentamisessa sekä majoitus- ja ravitsemusalalla on ollut sesonkitöitä selkeästi vähemmän tänä vuonna, arvioi Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-14,9 %), rakentaminen (-9,0 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,0 %). Vähiten laskivat terveys- ja sosiaalipalvelut (-2,1 %) sekä teollisuus (-2,3 %) ja asiantuntijapalvelut (-2,3 %).
– Rakentamisen alakulo on näkynyt jo pitkästi yli vuoden ajan suhdanneindeksissämme. Rakennusalan toipumisen suhteen on myös edelleen ilmassa epävarmuutta, vaikka joitakin positiivisia signaaleja on jo näkynyt. Henkilöstövuokrauksen osalta lasku kytkeytyy voimakkaasti myös laskussa olleisiin rakentamiseen sekä majoitus- ja ravitsemusalaan. Majoitus- ja ravitsemusala on elänyt viime vuosina vaikeita aikoja, kun ensiksi pandemia vaikeutti yritystoimintaa ja sitten inflaatio nosti kustannuksia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vei puolestaan venäläiset turistit pois, eikä tätä aukkoa ole vielä kyetty paikkamaan, sanoo Jouni Vatanen.
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
JULKAISUVAPAA 18.3.2026 KLO 13.00 | Tutkimus: Kolme neljästä eläkeläisestä kokee, että heidät nähdään yhteiskunnassa taakkana17.3.2026 09:20:05 EET | Tiedote
Lähes kolme neljästä eläkeläisestä (74 %) kokee, että eläkeläiset nähdään yhteiskunnassa taakkana. Hieman yli puolet (52 %) ajattelee, että vanhuutta pidetään melko tai erittäin kielteisenä asiana. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys jakaa Suomen kahtia16.3.2026 08:50:51 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Alueellisesti tarkasteltuna Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijämäärät nousivat, kun taas Itä- ja Etelä-Suomessa suunta oli alaspäin.
Mediakutsu iAreenaan 18.3. - Teemana: Pitkäikäisten yhteiskunta13.3.2026 12:27:30 EET | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa iAreena-webinaariin - ikääntyvien asioihin pureutuvaan ajankohtaisfoorumiimme! Julkaisemme tuloksia tuoreesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin eläkeläisten ajatuksia eläkeaikaan siirtymisestä, ikäasenteista, eläkeaikaan varautumisesta sekä toimeentulosta.
Uutta tietoa työkyvyttömyydestä: Isot erot määräaikaisissa ja pysyvissä työkyvyttömyyseläkkeissä12.3.2026 12:43:16 EET | Tiedote
Määräaikaisissa ja pysyvissä työkyvyttömyyseläkkeissä on suuret erot eri ikäryhmien ja lääketieteellisten diagnoosien jakautumisessa. Tieto käy ilmi työeläkeyhtiö Ilmarisen uudistetusta työkyvyttömyyseläkeindeksistä.
Jo yli puolet Ilmarisen kotimaisista kiinteistöistä edistää ilmastonmuutoksen hillintää27.2.2026 08:02:46 EET | Tiedote
Valtaosa Ilmarisen kotimaisista suorista kiinteistösijoituksista edistää ilmastonmuutoksen hillintää EU-taksonomian eli kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme