Joka päivä Suomessa joku pysäköi pelastustielle, vaikka virhepysäköinti voi vaarantaa ihmishenkiä

Jaa

Pelastusteille pysäköimisestä on muodostunut Suomessa vakava ongelma. Väärinpysäköity auto pelastustiellä hidastaa ja hankaloittaa pelastustoimia, millä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n mukaan autoilijoiden olisi nyt syytä ottaa asiassa ryhtiliike.

Pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa.
Pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa. SPATY ry

Pelastusteille pysäköidyt autot ja ajoväylien ahtaus ovat hankaloittaneet ensihoito- ja pelastustoimintaa monissa taloyhtiöissä. SPATY ry:n mukaan pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa. Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset joutuvat päivittäin kirjoittamaan valvontamaksuja pelastusteille pysäköimisen takia. 

”Yhdistyksemme jäsenyritykset kirjoittavat joka vuosi tuhansia valvontamaksuja, koska auto on pysäköity pelastustielle”, Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta kertoo.  

Metsäranta muistuttaa, että jokainen pysäköinti pelastustielle on liikaa, sillä se voi viedä ihmishenkiä. Valitettavasti monet autoilijat eivät ymmärrä, että jopa lyhytaikainen pysäköinti pelastustiellä voi estää hälytysajoneuvojen esteettömän pääsyn kohteeseen. 

”Jos pysäköinti pelastustielle hidastaa pelastustoimia, se voi johtaa vakaviin seurauksiin. Pelastustielle pysäköidyt ajoneuvot häiritsevät pelastustoimen työtä ja voivat hidastaa avun saantia.” 

Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa osa pelastusteistä jäisi valvomatta 

Suomen lain mukaan yksityisen kiinteistön on pidettävä huolta alueensa turvallisuudesta ja varmistettava, että hälytysajoneuvot pääsevät ajamaan alueelle ilman esteitä. Moni kiinteistönomistaja on ulkoistanut alueensa pelastusteiden valvonnan yksityiselle yritykselle. 

Sekä yksityisen että kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarkoitus on varmistaa, että autoilijat pysäköivät sääntöjen mukaan. Tarve yksityiseen pysäköinninvalvontaan on kasvanut viime vuosina, sillä yhä useammalla paikkakunnalla parkkipaikkoja on vähemmän kuin niiden käyttäjiä ja pysäköintivirheitä tehdään jatkuvasti. 

”Pysäköintiongelmat ovat yleistyneet erityisesti taajamissa, joissa on paljon liike- ja harrastetiloja ja niiden yhteydessä liian vähän pysäköintipaikkoja. Yksityistä pysäköinninvalvontaa tarvitaan, koska kunnallista valvontaa ei ole kaikkialla ja kunnallisen pysäköinninvalvonnan resurssit eivät käytännössä riitä valvomaan yksityisalueita. Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa yksityisalueiden pelastusteitä ei käytännössä valvoisi kukaan”, Metsäranta kertoo. 

Pelastustielle pysäköinti ei koskaan ole vain hetkellistä 

Metsäranta arvioi, että moni autoilija jättää ajoneuvonsa pelastustielle, koska ajattelee, että pysäköi siihen vain hetkiseksi. 

”Onnettomuus ja avun tarve eivät kuitenkaan tule kello kaulassa. Juuri se lyhyt hetki, jonka auto on pelastustiellä, voi olla jollain toiselle elämän ja kuoleman kysymys.” 

Yksityiset valvontayritykset auttavat monilla alueilla varmistamaan, että hälytysajoneuvot pääsevät esteettä alueille. Tämä on erityisen tärkeää vanhemmissa rakennuksissa, joissa ei välttämättä ole virallista pelastustietä.  Myös näissä tapauksissa kiinteistön tulee varmistaa, että ambulanssilla on mahdollisuus ajaa mahdollisimman lähelle rakennuksen sisäänkäyntiä. 

Pelastusteiden merkinnöissä parantamisen varaa 

Metsärannan mukaan yleinen syy pelastusteille pysäköimiseen on myös se, että pelastustien merkintöjä ei yksinkertaisesti ole huomattu. Monissa taloyhtiöissä merkinnöissä onkin parantamisen varaa. 

”Taloyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat voivat ottaa käyttöön erilaisia ratkaisuja, kuten opastekylttejä ja pihakarttoja. Ne auttaisivat autoilijoita hahmottamaan sallitut pysäköintialueet.” 

Metsäranta korostaa, että pelastusteiden esteettömyys vaatii yhteistyötä. 

”Pelastusteiden esteettömyyden varmistaminen on yhteinen vastuu, joka vaatii sekä kiinteistön omistajilta että autoilijoilta huolellisuutta ja tietoisuutta. Yhteistyöllä voimme taata, että hälytysajoneuvot pääsevät nopeasti ja esteettä perille, kun ihmishenki on vaarassa.” 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa.
Pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa.
SPATY ry
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPATY

Invatunnus ei oikeuta pysäköimään mihin tahansa – tarkista aina yksityisalueen ehdot26.8.2024 07:15:00 EEST | Tiedote

Liikkumisesteisen pysäköintitunnus, eli invatunnus, tuo mukanaan merkittäviä oikeuksia liikenteessä, mutta SPATY ry:n jäsenyritysten mukaan sen käyttöön liittyy myös epäselvyyttä. Moni autoilija ei tiedä, että invatunnuksella ei saa pysäköidä minne tahansa. Yksityisalueilla invatunnus ei automaattisesti oikeuta pysäköimään kaikkialle, ja säännöt vaihtelevat alueittain. Tunnuksen haltijan onkin syytä selvittää, millaiset pysäköintiehdot alueella on voimassa.

Tarve yksityiseen pysäköinninvalvontaan kasvaa jatkuvasti – näin yksityinen pysäköinninvalvonta eroaa kunnallisesta 5.6.2023 07:40:00 EEST | Tiedote

Sekä yksityisen että kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarkoitus on varmistaa, että autoilijat pysäköivät sääntöjen mukaan. Silloin parkkipaikat vapautuvat niiden autoilijoiden käyttöön, joilla on oikeus pysäköintiin. Kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta säädetään laissa, kun taas yksityisen pysäköinninvalvonta perustuu sopimusoikeuteen. SPATY vaatii, että seuraavan hallituksen on säädettävä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta samanlainen laki kuin Ruotsissa. Puuttuva lainsäädäntö on tavalliselle autoilijalle ilmeinen epäkohta, joka johtaa oikeuskäsittelyihin. Kahden viime vuoden aikana tarve yksityiseen pysäköinninvalvontaan on lisääntynyt erityisesti pienemmissä kaupungeissa.

Suomeen tarvitaan laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta 20.2.2023 07:55:00 EET | Tiedote

Viimeistään seuraavan eduskunnan on säädettävä samanlainen yksityistä pysäköinninvalvontaa sääntelevä laki kuin Ruotsissa. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei Suomessa ole tällä hetkellä lainsäädäntöä, mikä on tavalliselle autoilijalle ilmeinen epäkohta. Alalla noudatetaan korkeimman oikeuden linjausta, jossa pysäköintiehtoihin sitoutuminen perustuu sopimukseen. Jos toimintaa ohjaisi laki ja alan pelisäännöt olisivat kaikille selvät, yksityisen pysäköinninvalvonnan valvontamaksuja koskevat valitukset eivät enää ruuhkauttaisi tuomioistuimia siinä määrin kuin nykyään.

Pysäköinninvalvojien koulutus on yhtenäistänyt parkkipaikkojen valvontaa17.1.2023 07:35:00 EET | Tiedote

Pysäköinninvalvojan osatutkintokoulutukseen haetaan nyt lisää opiskelijoita. Hakuaika umpeutuu 12.2. Ammatillisen täydennyskoulutuksen myötä koulutetut valvojat toimivat entistä yhtenäisemmin ja esimerkiksi virheellisten valvontamaksujen määrä vähenee. Tutkintokoulutuksen avulla yksityiseen pysäköinninvalvontaan tulee läpinäkyviä toimintatapoja ja yhtenäisiä pelisääntöjä, vaikka alaa säätelevä lainsäädäntö puuttuu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye