Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.

Merialueilla sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin Saaristomeren rannikkoalueella sekä sisä- ja välisaaristossa. Hyvin runsaasti levää on havaittu Naantalissa, Mynälahden sisäosissa, Kaarinassa, Korppoossa ja Kemiönsaarella sekä pohjois- että eteläpuolella. Runsaita levämääriä on ilmoitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kolmelta vakiohavaintopaikalta, vähäisempiä levämääriä kuudelta merialueilla sijaitsevalta vakiohavaintopaikalta. Rotareiden ylläpitämiltä seurantapaikoilta on myös saatu tietoa runsaista leväesiintymistä Saaristomeren alueelta. Selkämerellä on myös muodostunut runsaita leväesiintymiä, ja alkuviikon satelliittikuvissa on erotettavissa suurikokoinen sinileväpyörre kauempana merellä.
Sisävesillä tilanne on Lounais-Suomessa rauhallisempi. Runsaasti sinilevää on havaittu Rymättylän Kirkkojärvessä sekä Salon Ylisjärvessä, vähäisemmissä määrin Kauttuan Pyhäjärvessä ja Kiskon Kirkkojärvessä. Satakunnan alueelta ei ole sisävesien levähavaintoja sisävesialueilta lukuun ottamatta yhtä vähäistä esiintymää Säkylän Pyhäjärvestä.
Levähavaintojen tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen pitkäaikaiseen vakioseurantaan, Rotarien havaintopisteisiin, satelliittikuviin sekä kansalaishavaintoihin. Tarkempia levätietoja voi tarkastella havaintopisteittäin Järvi-Meriwikistä (Havainnot-kohta). Vakioseurantapaikkojen levätietoja voi tarkastella Lounais-Suomen sinilevätilanteen verkkokartasta, joka on linkattu tämän tiedotteen loppuun.
Sinilevän määrä tyypillisesti runsastuu aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Tuuli ja sateet sekoittavat vesimassaa, jolloin sinileväkin sekoittuu veteen. Levätilanne voi muuttua hetkessä ja vaihdella paikallisesti saman vesistön äärellä, joten veden uintikelpoisuus tulee arvioida ensisijaisesti paikan päällä.
Vähäinen määrä sinilevää ei pääsääntöisesti estä vedessä uimista tai veden käyttöä, kunhan noudattaa tarvittavaa huolellisuutta. Vettä ei tule niellä, ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Mikäli sinilevää on vedessä runsaasti, ei vettä tule käyttää saunavetenä, syötävien kasvien kasteluvetenä, eikä sitä tule käyttää talousvetenä keittämisenkään jälkeen. Lapsia ja lemmikkejä tulee pitää silmällä ja estää pääsy rantaveteen, eikä kovin sinileväinen vesi sovellu uimiseen. Juomavesi on syytä tarjoilla lemmikeillekin muualta kuin rantavedestä. Sinileväesiintymän myrkyllisyyttä ei voi arvioida omin silmin, jolloin kaikkiin esiintymiin tulee suhtautua tarvittavalla vakavuudella.
Vähäinen sinilevä erottuu vedessä esimerkiksi vihertävinä hippusina. Runsastuessaan sinilevä kohoaa pinnalle ja muodostaa silmin havaittavia viiruja ja lauttoja. Lopuksi sinileväkukinta saattaa pahimmillaan muodostaa paksua puuroa, joka kasautuu rantaan. Sinileväkukinto erottuu monista levistä sillä, että esiintymä hajoaa kepillä koskettaessa eikä se takerru keppiin kuten esim. rihmamainen viherlevä.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi ilmoittaa levähavainnoista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa (p. 0295 022 530). Järvi-Meriwikiin voi ilmoittaa havainnoista esimerkiksi älypuhelimen Havaintolähetti-sovelluksen kautta. Lounais-Suomen kuluneen viikon (26/2024) sinilevähavaintoja voi tarkastella alla linkatun karttasovelluksen avulla. Erityisen runsaista tai muuten mietityttävistä levähavainnoista voi toimittaa näytteen mikroskopointianalyysiä varten. Näytteen lähettämisestä tulee sopia ensin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa (p. 0295 022 530).
Linkkejä
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
- Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)
Lisätietoja
Harjoittelija Emilia Pohto, puh. 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä, puh. 0295 022 879
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme