EVA: Enemmistö suomalaisista haluaa keventää perintöveroa
Perintö- ja lahjavero on suomalaisten eniten karsastama vero. Yli puolet (52 %) suomalaisista alentaisi perintöveroa, kolmannes (31 %) jopa tuntuvasti. Vain 13 prosenttia suomalaisista kiristäisi perintöveroa. Kolme kymmenestä (30 %) pitäisi veron nykyisellään, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Perintöveron alentaminen saa tukea sekä hallitus- että oppositiopuolueiden äänestäjiltä. Hallituspuolueiden äänestäjistä kaksi kolmesta (64 %) kannattaa perintöveron keventämistä. Myös oppositiopuolueiden äänestäjistä useampi keventäisi perintöveroa kuin kiristäisi sitä, lukuun ottamatta vasemmistoliiton äänestäjiä.
"Suomalaisten toive perintöveron alentamisesta antaa hallitukselle selvän viestin käynnissä olevaan verosta luopumista koskevaan selvitystyöhön", kommentoi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuloksia.

Voimakkaimmat kevennystoiveet paikantuvat 36–55-vuotiaisiin suomalaisiin, joita perintövero todennäköisimmin koskettaa henkilökohtaisesti. Perintövero koetaan usein epäreiluksi, sillä sen maksaminen aiheuttaa usein käytännön hankaluuksia. Näin käy erityisesti silloin, kun peritty omaisuus ei ole rahaa, vaan esimerkiksi kiinteistöjä tai osakkeita. Pahimmassa tapauksessa peritty omaisuus täytyy myydä perintö- ja lahjaveron maksamiseksi.
Mikäli perintö- ja lahjaverosta luovuttaisiin, se korvattaisiin hallitusohjelman mukaan perintönä tai lahjana saadun omaisuuden luovutusvoittojen verotuksella Ruotsin mallin mukaisesti.
"Yritysten häiriöttömän toiminnan ja kotimaisen omistajuuden tukemiseksi on olennaisen tärkeää, ettei perintö- ja lahjavero muodostu esteeksi sukupolven vaihdoksille yritystoiminnassa", päättää Kujanpää.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaisten enemmistö haluaa kevennystä perintöveroon – arvonlisäveron kiristykset riittivät6.3.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen arvonlisäveron korotuksista ja toivovat kevennystä perintöveroon, käy ilmi EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVAn raportti: Ikääntyminen tappoi Suomen talouskasvun25.2.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen talouskasvu on hidastunut merkittävästi viime vuosikymmeninä ja keskeisin syy tähän on väestön ikääntyminen, valottaa taloustieteilijä Mauri Kotamäki tuoreessa EVA Raportissaan.
EVA: Suomalaisten enemmistö puoltaa perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla18.2.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistö (54 %) suhtautuu myönteisesti perintöveron poistamiseen ja sen korvaamiseen omaisuuden luovutusvoittoverolla, ilmenee EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Eniten kannatusta ehdotus saa johtajien ja yrittäjien keskuudessa.
EVA: Suomalaiset haluavat rajoittaa poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä11.2.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suuri enemmistö (71 %) rajoittaisi poliitikkojen mahdollisuutta toimia samanaikaisesti sekä kansanedustajana, kunnanvaltuutettuna että aluevaltuutettuna, ilmenee EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomella ei ole varaa lykätä verouudistuksia7.2.2025 13:00:45 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA korostaa, ettei verouudistuksia pidä tyrmätä staattisten laskelmien pohjalta, sillä ne rahoittavat itseään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme