Metron työmaat etenevät aikataulussa – matkustajamäärien odotetaan kasvavan tällä viikolla
Metron matkustajamäärien odotetaan kasvavan tällä viikolla, kun koulut alkavat pääkaupunkiseudulla. HSL ja metron työmaista vastaava Kaupunkiliikenne Oy kehottavat matkustajia varautumaan hieman tavanomaista pidempiin matka-aikoihin. Kehotamme myös pyörän kanssa matkustavia välttämään Helsingin yliopiston ja Kampin asemia, jotta kaikki hissejä tarvitsevat pääsisivät käyttämään niitä sujuvasti.

Helsingin yliopiston asemaa ei ole mitoitettu suurille matkustajamäärille ja ruuhkia liukuportaissa ja hisseissä saattaa esiintyä erityisesti aamun ja iltapäivän vilkkaimpina tunteina. Hakaniemen metroasemalta pääsee helposti vaihtamaan raitioliikenteeseen. Linjoilla 9 ja 9B pääsee Hakaniemestä suoraan Kampin metroasemalle, jos matka jatkuu metrolla vielä länteen. Kampin suunnasta ratikalla kannattaa ajaa Hakaniemeen asti.
Metro ei täyty vielä Helsingin yliopiston asemalla, vaan mahdolliset ruuhkat johtuvat ennen kaikkea liukuportaiden ja hissien välityskyvystä sekä asemalaiturille yhtä aikaa turvallisesti mahtuvien matkustajien määrästä. Ruuhka-aikaan ihmisten pääsyä laiturialueelle joudutaan siis turvallisuussyistä rajoittamaan.
Metron poikkeusliikenne siirtyi uuteen vaiheeseen maanantaina 5.8., kun Kontulan ja Myllypuron asemat avattiin taas matkustajille. Mellunmäen ja Rautatientorin asemat ovat edelleen suljettuina, eikä Helsingin yliopiston ja Kampin välillä kulje lainkaan metroliikennettä.
Metron työmaat etenevät suunnitellusti ja aikataulussaan. Rautatientorin aseman on määrä avautua matkustajille maanantaina 2.9., jolloin myös metron vuoroväli palaa normaalille, tiheämmälle tasolleen. Tuolloin liikennöintikatkoa vaatineet työvaiheet valmistuvat, mutta muut paloturvallisuuden parantamiseen liittyvän hankkeen työt vielä jatkuvat. Mellunmäen metroasema aukeaa viikkoa myöhemmin, maanantaina 9.9.
Lisätiedot:
HSL (matkustaminen, liikennöinti): Viestintäpäivystys, puh. 040 163 2818
Kaupunkiliikenne Oy (työmaiden eteneminen, asemat ja niiden palvelut): yksikön johtaja Antti Nousiainen, puh. 040 5796074
Kuvat

Linkit
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Raitiovaunujen hankintapäätös etenee markkinaoikeuteen – hylkäämisen perusteina kymmenen pakollista vaatimusta20.10.2025 17:00:05 EEST | Tiedote
Markkinaoikeudelta 20.10. saadun tiedon mukaan pääkaupunkiseudun uusia raitiovaunuja koskevasta hankintapäätöksestä on valitettu. Hankintapäätöksen mukaisesti Skoda Transtechin tarjous ei täyttänyt tarjouspyynnön pakollisista vaatimuksista kymmentä, vaunujen tekniseen ominaisuuteen liittyvää vaatimusta. Valituksi tullut Stadlerin tarjous oli siis kahdesta saadusta tarjouksesta ainoa, joka täytti kaikki tarjouspyynnön vaatimukset.
Pääkaupunkiseudun raitioliikenne laajenee - Helsingin ja Vantaan uudet raitiovaunut toimittaa Stadler6.10.2025 16:13:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi on valittu Stadler. Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus päätti asiasta 6.10.2025 kokouksessaan. Hankinta on merkittävä koko pääkaupunkiseudulle.
Itäkeskuksen metroaseman kunnostus alkaa6.10.2025 09:22:01 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostuksella varmistetaan aseman turvallisuus ja toimintavarmuus, sekä parannetaan viihtyvyyttä. Työt aloitetaan kattotöillä lokakuun alussa 2025.
Junatien metrosillan projektinjohtourakan toteuttajaksi valittiin Kreate Oy3.10.2025 14:01:53 EEST | Tiedote
Junatien metrosillan uusimisen projektinjohtourakan toteuttajaksi on valittu Kreate Oy. Asiasta päätti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta 3.10.2025. Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027.
Tutut kaupunkipyörät jatkavat Helsingissä ja Espoossa vielä seuraavalla kaudella3.10.2025 09:18:51 EEST | Tiedote
Seudullisen kaupunkipyöräpalvelun käyttöönotto siirtyy, ja nykyistä kaupunkipyöräpalvelua jatketaan Helsingissä ja Espoossa. Samat kaupunkipyörät ovat siis asiakkaiden käytettävissä myös keväällä 2026 alkavalla pyöräilykaudella, mikä takaa sujuvan kokemuksen asiakkaille ilman katkoksia. Kaupunkipyöräpalvelu on tärkeä osa Helsingin ja Espoon joukkoliikennettä. Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörillä tehdään vuosittain yhteensä yli 2,5 miljoonaa matkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme