Suomella on ollut 31 kuningatarta – uutuuskirja tuo ensimmäistä kertaa esiin kaikkien hallitsijanaisten elämäntarinat
Saduissa prinsessojen tarinat päättyvät siihen, kun he avioituivat prinssinsä kanssa. Tosielämässä se oli vasta kaiken alku.
Tietokirjailija Satu Jaatisen uutuuskirja Suomen kuningattaret esittelee Suomea hallinneiden 31 naisen uskomattomat elämäntarinat.

Satu Jaatisen ahmittava historiateos vie hoveihin ja kertoo mukaansatempaavasti Suomen kuningattarien ja keisarinnojen elämästä valtapeleineen ja tragedioineen.
1300-luvulta 1900-luvulle asti Suomella on ollut kolmekymmentäyksi kuningatarta ja keisarinnaa. Kuningattariemme joukossa ei ollut kahta samanlaista naiskohtaloa. Kruunujen, helmien ja silkin alla he olivat yksilöitä, jotka pyrkivät selviämään roolissaan. Jotkut heistä onnistuivat siinä paremmin, jotkut huonommin.
Kuninkaallisten aviopuolisoiden ei oletettu rakastavan toisiaan, vaan heidän toivottiin lähinnä tulevan toimeen keskenään ja saavan aikaiseksi jälkikasvua. Heidän avioliittonsa palvelivat vanhaa kotimaata ja synnytyksensä uutta kotimaata, ja naisten ensisijainen tehtävänsä oli toimia valtaliittojen varmistajana ja liimana eri valtakuntien välillä sekä synnyttää – ennen kaikkea poikalapsia, perijöitä, niin monta lasta kuin vain mahdollista.
Millainen sitten oli tyypillinen Suomen kuningatar? Hän oli mitä todennäköisimmin kotoisin jostain päin Saksaa. Hän synnytti elämänsä aikana keskimäärin viisi lasta ja hautasi lapsistaan ainakin yhden. Hän avioitui teini-ikäisenä, ja hänet kruunattiin kuningattareksi noin 22-vuotiaana. Muita yhteneväisyyksiä näiden naisten elämästä on vaikeaa löytää, koska heidän kohtalonsa olivat moninaisia, paljon kiehtovampia kuin prinssiään odottavan prinsessan tarinat.
Suomen kuningattaret - Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat kokoaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin Suomea hallinneiden naisten elämäntarinat.
Satu Jaatinen on kuninkaallisten historiaan erikoistunut turkulainen tietokirjailija (FM). Hän on kirjoittanut kolme kuninkaallisia käsittelevää tietokirjaa.
Suomen kuningattaret on arvostelu- ja käsittelyvapaa 15.8. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Kirsti Valveen lukemana äänikirjana.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset sekä arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kirjailija Hanna Velling siirtyy Otavalle18.12.2025 08:58:00 EET | Tiedote
Kiitetty feelgoodkirjailija Hanna Velling siirtyy Otavan kirjailijaksi. Velling aloittaa kustantamossa uuden viihdesarjan, jonka ensimmäinen osa ilmestyy keväällä 2026.
Sarjayrittäjä Laura Strömberg kasvatti miljoonayrityksensä ideasta exitiin – uutuuskirjassaan hän neuvoo, kuinka menestyä hukkaamatta itseään15.12.2025 08:44:00 EET | Tiedote
Useimmat self help -kirjat neuvovat meitä hidastamaan, meditoimaan ja kontrolloimaan sinnikkäästi tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Mutta entä, jos rakastat sitä, mitä teet? Nautit vauhdista, tavoitteista ja aikaansaamisesta etkä kaipaa hidasta elämää – mutta et myöskään halua kadottaa itseäsi kaiken keskellä?
Tammikuu tuo mukanaan hauskoja ja jänniä seikkailuja alakouluikäisille15.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Alkuvuoden hurjimpiin uutuuskirjoihin lukeutuu tanskalaisen hittisarjan Mitä sinä tekisit? ensimmäinen osa Chilizombit. Luvassa on myös vanhoja tuttuja suosikkeja Keltaisesta lumimiehestä ja Maailman parhaasta puumajasta Mestarietsivä Peppusen isään, Dandy Peppuseen.
Annukka Salama ja Otava aloittavat yhteistyön – uusi romaani kesällä 202612.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Palkittu nuortenkirjailija Annukka aloittaa yhteistyön Otavan kanssa. Samalla Salama laajentaa tuotantoaan aikuisille suunnattuun viihdekirjallisuuteen.
Vauhdikas Linda ja avaruuskaverit on Aku Ankka -konkareiden helppolukuinen uutuusseikkailu11.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Jukka Heiskasen ja Cèsar Feriolin hauska avaruusseikkailu aloittaa uuden, upeasti kuvitetun sarjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

