Lintuinfluenssarokotukset ovat käynnissä – tartuntariskissä olevien tulisi ottaa ensimmäinen rokote elokuussa
7.8.2024 14:02:53 EEST | Oma Häme | Tiedote
Kanta-Hämeessä rokotetta on haettu vain vähän tähän mennessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaan lintuinfluenssarokotusta tarjotaan niille 18 vuotta täyttäneille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada lintuinfluenssatartunta. Kanta-Hämeessä rokotteiden antaminen alkoi heinäkuun alussa. Toistaiseksi rokotetta on annettu alle kymmenelle asiakkaalle.
Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Suomeen saatu rokote-erä vanhenee syyskuun lopussa, joten tartuntariskissä olevien tulisi ottaa ensimmäinen annos elokuun aikana. Toinen rokoteannos annetaan vähintään kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Elokuussa tai aiemmin rokotuksen saaneiden tulee ottaa toinen rokoteannos syyskuun loppuun mennessä.
Tartuntariskissä olevia rokotetaan Kanta-Hämeessä kolmessa toimipisteessä, jonne asiakas varaa itse ajan. Hämeenlinnassa Viipurintien terveysasemalla rokotetaan Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan asukkaita. Forssan pääterveysasemalla rokotetaan Forssan seudulla asuvia ja Riihimäen terveyskeskuksessa, Kontiontiellä, Riihimäen seudulla asuvia riskiryhmäläisiä.
Ajanvaraus terveysasemilta ma-to kello 8-15.30 ja pe kello 8-15.
• Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala: p. 03 621 9893 (takaisinsoittopalvelu)
• Forssan seutu p. 03 4191 4191
• Riihimäen seutu, ajanvaraus oman tiimin numerosta: Tiimi 1 p. 019 7585 5950, Tiimi 2, p. 019 7585 5841, Tiimi 3 p. 019 7585 5813 ja Tiimi 4 p. 019 7585 5800.
Lintuinfluenssarokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Rokottamisella pyritään suojaamaan altistumisvaarassa olevia henkilöitä. Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn. Rokotuksen saavat riskiryhmiin kuuluvat, esimerkiksi siipikarjan ja turkiseläinten parissa työskentelevät sekä eläinlääkärit. Tarkempi lista on alempana artikkelissa.
Suomessa ei toistaiseksi yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa
Vaikka lintuinfluenssaepidemia jatkuu maailmalla, on lintuinfluenssaa esiintynyt tänä vuonna Suomessa luonnonvaraisissa linnuissa huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Turkistarhoilla lintuinfluenssatapauksia ei ole tänä vuonna Suomessa todettu.
Ihmiseen lintuinfluenssavirus tarttuu heikosti, ja tartuntatapauksia todetaan hyvin harvoin. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa. Tartunnan voi saada sairastuneista tai kuolleista eläimistä tai niiden eritteistä. Maailmalla lintuinfluenssa on yhdistetty vakaviin ja jopa kuolemaan johtaneisiin tautitapauksiin ihmisessä.
Ruokavirasto seuraa lintuinfluenssan esiintymistä Suomen luonnonvaraisissa linnuissa ja torjuu taudin leviämistä eläintiloilla. Rokotteiden turvallisuusseurannasta vastaavat Fimea ja THL.
THL:n lista lintuinfluenssarokotuksen kohderyhmistä perustuu tartuntariskiin ja rokotteiden saatavuuteen. Lintuinfluenssarokotteita annetaan:
1. henkilöille, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla
2. siipikarjan parissa työskenteleville henkilöille, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijöille), myös kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstölle sekä harrastekanaloita pitäville
3. henkilöille, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt
4. lintujen rengastajille
5. henkilöille, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa
6. virkaeläinlääkäreille
7. laboratoriotyöntekijöille, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä
8. epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontakteille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Auli Anttilatulosalueylihoitaja
Puh:040 330 5815auli.anttila@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Uusi toimintamalli sujuvoittaa palvelutarpeen arviointia ja vahvistaa asiakkaiden osallisuutta4.2.2026 15:53:49 EET | Tiedote
Tekoälyä hyödyntävää toimintamallia testataan ikäihmisten omaishoidossa ja vammaispalveluissa vuoden 2026 aikana.
Asiakaspysäköinti muuttuu maksulliseksi Assissa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa4.2.2026 10:52:00 EET | Uutinen
Asiakas- ja henkilöstöpysäköinti muuttuu maksulliseksi Assi-sairaalassa, vanhan keskussairaalan pysäköintialueilla sekä Viipurintien terveysaseman alueella Hämeenlinnassa. Assi-sairaalassa maksullinen pysäköinti alkaa 1. maaliskuuta vanhan keskussairaalan pysäköintialueilla maksullinen pysäköinti alkaa 1. huhtikuuta Viipurintien terveysaseman alueella muutos tulee voimaan syksyn 2026 aikana, myöhemmin ilmoitettavana aikana Assin ja vanhan keskussairaalan alueen asiakaspysäköintiä koskevat ohjeet on koottu Oma Hämeen verkkosivuille: Pysäköinti - Oma Häme. Viipurintien pysäköintiä koskevat ohjeet julkaistaan myöhemmin. Pysäköinti on maksullista Assissa ja vanhan keskussairaalan alueilla joka päivä klo 8–20, myös viikonloppuisin. Yöaikaan (klo 20–8) pysäköinti on maksutonta. Ensimmäiset 30 minuuttia ovat maksuttomia, tämän jälkeen pysäköinnin hinta on 1,50 euroa tunnilta. Asiakas maksaa yhdeltä vuorokaudelta kuitenkin enintään 9 euroa. Vanhan keskussairaalan alueella on maksuton pysäköint
Hoitoon pääsy paranee Forssassa – lääkäriaikoja lisätään arkipäiviin kiirevastaanotolla3.2.2026 11:00:32 EET | Tiedote
Lääkärien vastaanottoaikoja lisätään arkipäiviin Forssan sairaalan kiirevastaanotolla. Muutos tapahtuu vaiheittain helmikuun lopusta alkaen. Tarkoituksena on vastata entistä paremmin asiakkaiden hoidon tarpeeseen. Kiireellisen hoidon kysyntä Forssassa painottuu selvästi arkipäivien virka-aikaan, minkä vuoksi lääkäreiden vuoroihin tehdään helmi- ja maaliskuussa muutoksia. Myös laboratorio- ja röntgentutkimusten saatavuus on arkipäivisin parempi. Kiirevastaanoton aukioloajat säilyvät ennallaan ja hoidontarpeen arviointi tapahtuu kuten aiemminkin. Jos sairastut ja tarvitset hoitoa, ensisijainen yhteydenottopaikkasi on oma terveysasemasi. Mikäli sinulla on välittömän tai kiireellisen hoidon tarve, ota yhteyttä Päivystysapuun, kiireellisen hoidon Ensilinjaan. Numeroon 116 117 vastataan 24/7. Sairaanhoitaja tekee hoidontarpeen arvioinnin ja varaa tarvittaessa ajan kiirevastaanotolle tai antaa hoito- ja seurantaohjeet. Tarvittaessa potilas ohjataan Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystykseen.
Useimpien Oma Hämeen hammashoidon aikojen siirto ja peruminen onnistuu nyt digitaalisesti3.2.2026 09:13:31 EET | Tiedote
Ajan voi siirtää tai perua Oma Häme -sovelluksella tai kirjautumalla asiointipalveluun osoitteessa omahame.fi.
Ikäihmisten asumispalveluiden muutokset näkyvät asiakkaille tänä vuonna2.2.2026 14:50:00 EET | Uutinen
Oma Häme käynnistää palveluverkkomuutoksiin liittyvät yt-neuvottelut ikäihmisten asumispalveluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme