"Hiljaisuus on kaunein ääni kaiken melun keskellä" – Hiljaisuuden festivaali kutsuu kuuntelemaan itseä ja olemaan luvan kanssa hyödytön
8.8.2024 10:00:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna 28.-29.9. Helsingin Paavalinkirkolla vietettävä Hiljaisuuden festivaali on mielenrauhaan, itsetutkiskeluun, myötätuntoon, sielunvapauteen ja tasapainoon, lohdulliseen kaipaukseen ja omien voimavarojen löytämiseen keskittyvä festivaali. Festivaali järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja se keräsi heti suuren yleisön monipuolisella ja huolellisesti kuratoidulla ohjelmallaan. Kaksipäiväisen tapahtuman järjestävät Suomen suurin hyvinvoinnin media Hidasta elämää ja Paavalinkirkko.

Tämän vuoden Hiljaisuuden festivaalin ohjelmassa on luvassa jälleen rauhoittavia, syvällisiä, aistillisia, liikunnallisia ja liikuttavia hetkiä kirkkopäikkäreistä Johanna Huhtamäen ja Auli Malimaan keynote-puheenvuoroihin. Mukana on myös esimerkiksi Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan, Hanna Myllymaan ja Tapani Alasen keskustelu hiljaisuudesta parisuhteessa, meditaatiota sekä kristillisestä että tanssin ja tyyneyden näkökulmista, Tuuli Aitolehden luotsaama Sydänrukouksen messu sekä piispa Irja Askolan ja Anna-Maija Raittilan runoutta Aino-Kaarina Mäkisalon lausumana, sellisti Matti Makkosen säestyksellä. Musiikilla on muutenkin oma tärkeä roolinsa festivaalilla – näyttelijä Satu Silvo soittaa ohjelmaosuudessaan Soivia maljoja, suosikkiyhtye Neon 2 esiintyy intiimisti kirkkosalin alttarilla ja Dj Pequ vie kuulijat puolitoistatuntiselle Valoa-äänimatkalle.
– Paavalin seurakunta tavoittelee viittä h:ta: Hiljaisuus, hitaus, hyödyttömyys, huumori ja hyväksyntä. Hidasta elämää -yhteistyö antaa mahdollisuuden näiden toteutumiselle, kirkkoherra Kari Kanala kertoo festivaalin näinä aikoina radikaaleista tavoitteista.
Hidasta elämää -median Pequ Nieminen iloitsee Hiljaisuuden festivaalin maadoittavasta ilmapiiristä, ihmiset ottivat festivaalin viime vuonna heti omakseen, ja tuleva tapahtuma jatkaa samalla kutsuvalla linjalla.
– Viime vuonna järjestetty ensimmäinen Hiljaisuuden festivaali sai kiitollisen ja innostuneen vastaanoton. Hienoa kun pääsemme kutsumaan ihmiset tänä syksynä uudestaan Paavalinkirkkoon hiljentymään ja virkistymään monipuolisen ohjelman parissa.
Yksi Hiljaisuuden festivaalin ohjelman kuraattoreista, Hidasta elämää -median Sanna Wikström vetää Hiljaisuuden festivaalin molempina päivinä Tyyneyshetken.
– Hiljaisuus on reitti itsetuntemukseen ja sitä kautta juurevaan henkiseen hyvinvointiin: hiljaisuus auttaa kuulemaan sellaisia asioita itsestä, jotka niin usein jäävät kiireen, tavoittelemisen ja touhotuksen alle, Wickstöm muistuttaa.
Kirkkoherra Kari Kanala toivottaa kaikki kynnelle kykenevät ja kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan voimauttavan viikonlopun viettoon. Festivaalivierailla on mahdollisuus ohjelman lisäksi virkistyä nauttimalla Kahvila Tuulispään keittolounasta ja kuuluisia itse tehtyjä leivonnaisia.
– Hiljaisuus on kaunein ääni kaiken melun keskellä. Ajan hallitseminen siten, että se ei orjuuta ihmistä, on henkisen ja hengellisen elämän klassinen edellytys. Tervetuloa Paavalinkirkkoon aistimaan, kun tuleva, mennyt ja nykyhetki ovat yhtä aikaa olemassa ja läsnä, Kari Kanala kiteyttää festivaalin ytimen.
HILJAISUUDEN FESTIVAALI 28.-29.9.2025
Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki.
Kaikkiin Hiljaisuuden festivaalin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule yksin tai yhdessä, ammenna rauhaa, voimaa ja inspiraatiota monipuolisesta ohjelmastamme.
OHJELMA
La 28.9. VARJOT JA RAUHA
klo 12.00 Hiljaisuuden Festivaalin avaus / Kari Kanala, Sanna Wikström ja Pequ Nieminen
klo 12.10 Päikkärit kirkossa
klo 13.00 Sydänrukous / Tuuli Aitolehti
klo 14.00 Pimeydestä kajastava valo -puheenvuoro / Johanna Huhtamäki
klo 15.00 Hiljaisuus parisuhteessa / Kari Kanala, Hanna Myllymaa ja Tapani Alanen
klo 16.00 Meditatiivinen tanssi / Tiina Sara-aho
klo 17.00 Anna-Maija Raittilan ja Irja Askolan runoja / lausunta Aino-Kaarina Mäkisalo, sello Matti Makkonen
klo 18.00 Polku valoon / haastattelussa Neon 2 eli Jussi Rainio ja Rami Alanko, haastattelijana Pequ Nieminen
klo 18.15 Konsertti / Neon 2
klo 19.00 Tyyneyshetki / Sanna Wikström
klo 19.15 Ohjelma päättyy
Su 29.9. VALO JA TURVA
klo 10.00 Sydänrukouksen messu / Tuuli Aitolehti
klo 12.00 Soivat maljat / Satu Silvo soittaa maljoja
klo 13.00 Kristillinen meditaatio / Risto Lehtinen
klo 14.00 Avaudu rakastamaan itseäsi -puheenvuoro / Auli Malimaa
klo 15.00 Valoa-äänimatka / Dj Pequ
klo 16.30 Tyyneyshetki / Sanna Wikström
klo 17.00 Tapahtuma päättyy
Festivaalin Facebook event
https://www.facebook.com/share/yiSgfUD5KGHARC1d/?mibextid=9l3rBW
Nettisivu
https://hidastaelamaa.fi/hiljaisuudenfestivaali/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot Musiikkitaloon – ja istuu itse pianon ääreen25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kapellimestari Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot ensimmäistä kertaa Helsinkiin lauantaina 28. marraskuuta. Musiikkitalon konsertti on osa orkesterin Euroopan-kiertuetta uuden musiikillisen johtajansa kanssa. Peltokoski esiintyy myös pianosolistina Martin Helmchenin rinnalla Saint-Saënsin Eläinten karnevaalissa ja johtaa teoksen pianon äärestä.
Mistä puhumme, kun puhumme säästä? Tero-Petrin uusi single Vuodenajat kasvoilla ilmestyy 25. syyskuuta24.9.2026 11:20:00 EEST | Tiedote
Vuodenajat kasvoilla tiivistää kokonaisen elämän yhteen pitkään päivään. Perjantaina 25.9. ilmestyvä kappale on viimeinen single ennen Tero-Petri & Korvaamattomien Voi näinkin elää -albumia, joka julkaistaan 9. lokakuuta. Vuodenajat kasvoilla ja Petri Erkkilän singleen ohjaama musiikkivideo nähdään ensinäytössä ja -kuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.
Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira-yhdistys julkaisee uudenlaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa — koko sarja kuunneltavissa tänään 17.9.17.9.2026 09:12:39 EEST | Tiedote
Taideyhdistys Kimaira julkaisee 17.9.2026 seitsemänosaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa podcast-alustoilla. Kirjailija-ohjaaja Aleksi Barrièren käsikirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa näytelty tarina ja kamarimusiikki ovat tasavertaisessa asemassa; musiikkia soittaa joukko suomalaisen musiikkielämän tunnettuja nimiä.
Eläimet perivät konepellit ja sillankaiteet — Tero-Petrin uusi single on katastrofilaulu, jolla on onnellinen alku11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ainakin yksi asukas ilmestyy perjantaina 11.9. Se on kolmas single Tero-Petri Suovasen kuudennelta soololevyltä Voi näinkin elää, joka julkaistaan 9. lokakuuta.
Yli 500 kirjallisuuden ystävää täytti Vihdin kirkonkylän – uusi Kirjaraitti-tapahtuma saa jatkoa syyskuussa 20278.9.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Lauantaina 5.9. ensimmäistä kertaa järjestetty Vihdin Kirjaraitti ylitti järjestäjien odotukset: kolmessa tapahtumapaikassa vieraili päivän aikana 517 kävijää, ja Maija Vilkkumaan iltaklubi Vihdin Kinossa myytiin loppuun. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 4.9.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme