Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rankkasateet saivat kaivannot tulvimaan Longinojan siltatyömaalla – puroon pääsi pieni määrä vaahtolasimursketta

Jaa

Malmilla Longinojanpuiston siltatyömaalla petti työmaavesien hallinta tiistaina 6. elokuuta, kun rankkasateet saivat kaivannot tulvimaan. Puron alajuoksuun pääsi pieni määrä siltapenkan vaahtolasimursketta, joka ei ole vaarallista ympäristölle.

Tulvinut Longinoja, jonka reunalla näkyy vaahtolasimursketta.
Tavoitteena on saada kaikki vaahtolasimurske poistettua Longinojasta viimeistään perjantaina 8. elokuuta. Vaaleanharmaata soraa ulkomuodoltaan muistuttavaa vaahtolasimursketta on kuvassa puron reunassa sekä patorakenteen takana. Jari Nurmi

Äkillinen rankkasade sai Longinojanpuiston siltatyömaan kaivannot tulvimaan alkuviikosta. Tulvavesi irrotti pienen määrän siltatyömaan rakennekerroksista, jolloin alajuoksuun päätyi vaahtolasimursketta.

Vaahtolasimurske on eristys- ja kevennysmateriaali, jota käytetään yleisesti erilaisissa infrarakenteissa. Tuotetta ei ole luokiteltu vaaralliseksi ympäristölle, ja haitta Longinojalla on kosmeettinen. Murske saadaan kerättyä pois rannoilta ja kaivannosta vedenpinnan laskettua.

– Puroon päässyt vaahtolasimurske kelluu veden pinnalla. Tavoitteena on, että palaset saadaan kerättyä pois huomiseen perjantaihin mennessä, kertoo projektinjohtaja Tea Karjalainen kaupunkiympäristön toimialalta.

Työmaa oli valmiiksi suojattu patorakenteella, joten tulvimisen vaikutus jäi vähäiseksi. Jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudelleen kovillakaan sateilla, siltatyömaalla nostetaan patorakenteen reunoja. Lisäksi vaahtolasimurske vuorataan tiukasti kiinnitetyllä tiheällä suodatinkankaalla tai pienisilmäisellä verkolla.

Puron tilaa seurataan rakentamisen ajan

Longinoja on tunnettu kaupunkipuro, jossa kasvaa luonnonvaraisia taimenia. Uusi silta rakentuu välille Tullivuorenraitti–Longinojanraitti, ja sen rakentamisessa on otettu huomioon alueen luontoarvot. Urakoitsija on velvoitettu seuraamaan muun muassa veden sameutta ja ph-pitoisuutta Uudenmaan ely-keskuksen ohjeistuksen mukaisesti. Puroon on myös tehty työmaan kohdalle ohitusuoma, jonka kautta vesi ja kalat kulkevat. Samentumista aiheuttavat työvaiheet tehdään ennen syyskuun puolivälissä alkavaa taimenen kutuaikaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaja:
projektinjohtaja
Tea Karjalainen
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 52210
tea.karjalainen@hel.fi

Urakoitsija:
työpäällikkö
Janne Viitasalo
E.M. Pekkinen Oy
puh. 040 045 4541
janne.viitasalo@empekkinen.fi

Kuvat

Tulvinut Longinoja, jonka reunalla näkyy vaahtolasimursketta.
Tavoitteena on saada kaikki vaahtolasimurske poistettua Longinojasta viimeistään perjantaina 8. elokuuta. Vaaleanharmaata soraa ulkomuodoltaan muistuttavaa vaahtolasimursketta on kuvassa puron reunassa sekä patorakenteen takana.
Jari Nurmi
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande

Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.

Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote

Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye