Kannustetaan toisiamme huippusuorituksiin!
Viimeisen neljän vuoden aikana positiivisista uutisista ei ole ollut runsauden pulaa. Päinvastoin maailma on ollut isossa myllerryksessä ensin pandemian ja sitten Venäjän hyökkäyssodan myötä. Globaalien tapahtumien laineet ovat lyöneet vahvasti Suomeen, ja taloudessa mollisävyt ovat olleet voimakkaita. Sekä yritysten että kuluttajien luottamus laahaa Suomessa jonon hännillä, kun vertailemme eri EU-maiden luottamusta tulevaisuuteen ja talouteen.

Tuhannen taalan kysymys onkin, miten saamme puhallettua elinvoimaan, talouteen ja hyvinvointiin myötätuulta? Mikä vahvistaisi luottamustamme tulevaan?
Talous ja tulevaisuuden näkymät ovat pitkälti psykologiaa. Suhtautuminen luottavaisesti tulevaan on yksi lääke. Positiivisen asenteen vaikutuksia arkielämään on jopa tieteellisesti tutkittu. Tulokset osoittavat, että asenteella on merkitystä. Esimerkiksi Richard Wisemanin tutkimusprojektissa seurattiin kahden ryhmän – positiivisten ja pessimistien - toimintaa ja seuraamuksia. Koehenkilöt kulkivat reitin, jonka varrella oli seteli maassa ja kahvilassa ainoa paikka henkilön vieressä, jonka kanssa keskustelu toisi hyviä asioita. Positiivisesti suhtautuvat löysivät setelit ja istahtivat tuolle kahvilan ainoalle tyhjälle paikalle. Pessimistit kävelivät näiden tilaisuuksien ohi.
Luottamuksen vahvistumiseen tarvitsemme myös positiivisia esimerkkejä onnistumisista. Näitä voi tuoda muun muassa kansallinen menestys urheilun saralla. On arvioitu, että Suomi nousi lopulta syvästä lamasta vuonna 1995 saavutetun ensimmäisen miesten jääkiekon maailmanmestaruuden myötä. Pariisin olympialaiset ovat tätä kirjoittaessani juuri alkaneet ja mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä urheilijoidemme yltävän huippusuorituksiinsa historiallisen upeissa kisoissa. Huippu-urheilijoilla ja kisamenestyksellä on myös kiistaton vaikutus lajin kiinnostavuuteen. Näin on käynyt curlingissa ja jääkiekossa, missä lajin harrastajien määrä on kasvanut reippaasti menestyksen myötä.
Talouden luottamuksen vauhdittamiseen tarvitsemme inspiroivia uutisia ja menestystarinoita myös suoraan yrityksiltä. Tätä kolumnia varten kävin läpi positiivisten alueellisten talousjuttujen määrän ja sisällöt ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Tulos oli 126 artikkelia. Nämä hyvät talousuutiset pitävät sisällään laajennuksia, uusia mittavia tilauksia, uusia yrityksiä ja maailmanluokan innovaatioita.
Mitä jos siis innostuisimme näistä talouden menestystarinoista samalla tavalla kuin saavutuksista urheilun saralla? Voisiko uusi yritysidea, investointipäätös tai laajennus luoda pohjaa laajemmallekin tulevaisuuden uskolle? Tai jopa lisätä kiinnostusta yrittäjyyden hienoon lajiin? Olisiko yritysten menestystarinat sysäys pitkään kaivattuun talouskasvuun? Lopulta yhtälö on hyvin yksinkertainen. Kun yritykset kasvavat ja menestyvät, sillä on suora vaikutus koko kansakuntamme talouteen ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Kannustetaanko siis yhdessä toisiamme huippusuorituksiin?
Kirjoittaja on Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen poikittaiset väylät eivät vastaa elinkeinoelämän tarpeita25.11.2025 15:09:01 EET | Tiedote
Kantatie 54 Hollolasta Riihimäen kautta Tammelaan on poikittainen yhteys idän suunnasta Lahden ja Forssan kautta läntiseen Suomeen. Tie on valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävä logistinen väylä, osoittaa tänään julkaistu selvitys. ”Kantatie 54 on yksi tärkeimmistä Hämeen talousalueen poikittaisväylistä. Yritykset kasvavat, kuljetukset lisääntyvät ja työssäkäynti laajenee – tieverkko ei saa olla kasvun pullonkaula. Parannukset Hämeen poikittaisväylille ovat välttämättömiä, jotta alueen kilpailukyky ja toimitusvarmuus voivat kehittyä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormistolle Kauppakamarin ansioristi24.11.2025 07:07:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari myönsi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormistolle arvostetun Kauppakamarin ansioristin Hämeen kauppakamarin 85-vuotisjuhlagaalassa 21.11. Ansioristi myönnettiin Hämeen kauppakamarin aloitteesta maan elinkeinoelämän tunnustuksena ansiokkaasta työstä talouden vapauden ja Suomen elinkeinoelämän toimintaedellytysten puolesta.
Hämeen kauppakamari valitsi CPE Production Oy:n Vuoden jäsenyritykseksi ja Vuoden kauppakamarilaiseksi Piia Aaltosen24.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamari on valinnut Vuoden jäsenyritykseksi Forssassa toimivan CPE Production Oy:n ja Vuoden kauppakamarilaiseksi Lunni Oy:n Partner Piia Aaltosen. Valinnat julkistettiin Hämeen kauppakamarin 85-vuotisjuhlagaalassa Lahdessa perjantaina 21.11. ”Hallituksemme hyväksymien kriteerien mukaisesti haluamme nostaa esiin alueemme menestyviä, kehittyviä ja aktiivisia yrityksiä sekä kauppakamarilaisia. CPE Production Oy ja Piia Aaltonen ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, millaista kasvua ja elinvoimaa vauhdittavaa toimintaa alueeltamme löytyy”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uusi Suomen kasvun foorumi syntyi Lahteen – Sisu 2.0 Kasvu Summit kokosi päättäjät ja yritykset yhteen14.11.2025 10:37:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetty valtakunnallinen Sisu 2.0 Kasvu Summit kokosi 12.11. Lahden Sibeliustalon täyteen yritysjohtajia, asiantuntijoita ja päättäjiä. “Sisu 2.0 Kasvu Summit sai alkunsa tarpeesta rakentaa yhteistyössä vaikuttava kasvutapahtuma, joka keskittyy konkreettisiin esimerkkeihin ja ratkaisuihin. Halusimme luoda foorumin, jossa kestävän kasvun, teknologisen osaamisen ja vaikuttavan yhteistyön kautta syntyy uusia ratkaisuja ja verkostoja kasvun rakentamiseksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari uudistaa valiokuntatyönsä – tavoitteena entistä aktiivisempi ja vaikuttavampi verkosto13.11.2025 07:47:00 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamari uudistaa valiokuntarakenteensa vuoden 2026 alusta alkaen. ”Uudistuksen tavoitteena on lisätä valiokuntatyön vaikuttavuutta ja vahvistaa uuden strategian täytäntöönpanoa. Valiokuntien kokoonpanot rakennetaan jatkossakin monipuolisesti niin, että mukana ovat laaja-alaisesti toimialat, eri kokoluokan yritykset ja muut kauppakamarille tärkeät sidosryhmät. Lisäksi kokoonpanoissa vahvistetaan Kanta- ja Päijät-Hämeen alueellista kattavuutta”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme