SAK aloittaa muutosneuvottelut
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön hallitus on maanantaina 12.8. päättänyt aloittaa SAK:ssa muutosneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
- SAK:lla on nyt uusi strategia. Lisäksi taloustilanteemme on vuosien varrella muuttunut. Moni jäsenliitto on esimerkiksi muuttanut omaa jäsenmaksurakennettaan ja SAK:n tulot ovat alentuneet. Nyt tarvitaan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Aloitamme henkilöstön kanssa keskustelut niistä, SAK:n hallintojohtaja Marko Piirainen kertoo.
SAK:ssa on noin 70 työntekijää, joista alle 10 henkilöä työskentelee aluetoimistoissa ja loput keskustoimistossa.
- Muutosneuvottelut koskevat kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä. Muutosneuvottelut voivat johtaa irtisanomisiin, lomautuksiin sekä toimenkuvien ja työsuhteen ehtojen muutoksiin. Henkilöstön vähennystarve on alustavan arvion mukaan enintään 20 henkilötyövuotta, Piirainen kertoo.
- Muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa henkilöstövähennyksiin, on haasteellinen tilanne koko SAK:n henkilökunnalle. Uskon, että yhdessä SAK:n henkilöstö ja johto selviävät tästäkin, Piirainen toteaa.
Muutosneuvottelut alkavat ensi viikolla.
Yhteyshenkilöt
Marko PiirainenJohtaja
Puh:040 072 9450marko.piirainen@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n Eloranta vappupuheessaan: palkansaajien tiivistettävä yhteistyötään1.5.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
//Embargo 1.5. klo 11.45// Puheenjohtaja Eloranta vaati vappupuheessaan järjestörajat ylittävää yhteistyötä työntekijöiden edun ajamiseksi. Hänellä oli myös viesti pääministeri Petteri Orpolle.
Vappu 2025: Jarkko Eloranta puhuu Vaasassa, Katja Syvärinen Rovaniemellä28.4.2025 10:56:20 EEST | Uutinen
SAK:laista vappua vietetään tänä vuonna yli 30 paikkakunnalla. Puhujina vappujuhlissa on monia SAK:n ja ammattiliittojen edustajia.
SAK: Veropäätökset osoittavat hallituksen huolen valtion velasta valheeksi23.4.2025 22:53:43 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään miljardiluokan veronkevennyksistä, jotka hyödyttävät erityisesti yrityksiä ja suurituloisia. Veronkevennykset kasvattavat valtion velkaantumista ja johtavat lisäleikkauksiin.
KORJAUS TIEDOTTEESEEN – SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:44:25 EEST | Tiedote
Korjattu tiedotteeseen tämän vuoden palkankorotusprosentti (ei 2,9 vaan 2,5 prosenttia) ja lisätty ensi vuoden palkankorotusprosentti 2,9 prosenttia.
SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:30:50 EEST | Tiedote
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tuomitsee Orpon-Purran hallituksen kehysriihestä julkisuuteen vuotaneen suunnitelman ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme