Kustannusosakeyhtiö Siltala

Pirkka-Pekka Peteliuksen muistelmateos vie aikamatkalle sodanjälkeiseen Suomeen

Jaa

Sputnikista höyryvetureihin ja pyhäkoulusta Bonanzaan. Pirkka-Pekka Peteliuksen kirja Ensilento ja Viimeinen mohikaani tarjoaa valloittavia lapsuus- ja nuoruusmuistoja sodanjälkeisiltä vuosikymmeniltä.

Kansi: Tuula Mäkiä. Pirkka-Pekka Peteliuksen kuva: Sabrina Bqain
Kansi: Tuula Mäkiä. Pirkka-Pekka Peteliuksen kuva: Sabrina Bqain

Muistan joulupukin. Isä lähti aina aattona hakemaan joulupukkia ulkoa. Sanoin isälle evästykseksi, että jos et saa pukkia kiinni, niin kamppaa se.

Muistan olkipatjat. Olkipatjoilla nukuttiin 50-luvulla ennen kuin tulivat niin sanotut vaahtomuovipatjat.

Muistan hetulavalaan. Se oli tuotu Kouvolan torille ihmisten nähtäväksi ja ihmeteltäväksi.

 

Pirkka-Pekka Peteliuksen muistelmateos Ensilento ja Viimeinen mohikaani tallentaa lapsuuden herkkiä vaikutelmia ja vie lukijansa nostalgiselle aikamatkalle.

Kirjassa lähestytään mennyttä aikaa syvälle mielen sopukoihin painuneiden yksityiskohtien kautta. Tekstikatkelmat alkavat sanalla "Muistan" ja kiteyttävät tarkasti jonkin yksittäisen asian – usein laajentuen tilanteeksi tai tunnelmakuvaksi maitotonkkien, Brylcreemin ja Tarvajärven aamukahvien Suomesta. Pienestä ja henkilökohtaisesta avautuu jotakin yleistä ja samastuttavaa.

Kuusankoskella ja Kouvolassa varttunut Petelius kirjoittaa taianomaisista lentokokemuksistaan pienkoneilla Utissa, metsäretkistä, joilla heräsi elinikäinen rakkaus luontoon, sekä erilaisista populaarikulttuurin ilmiöistä ajalta, jolloin TV ja popmusiikki olivat vielä uusia ja ihmeellisiä asioita.

"Muistan" on eräänlainen kirjallinen meemi, joka sai alkunsa amerikkalaisen taiteilijan ja kirjailijan Joe Brainardin (1942–1994) muistelmateoksesta I Remember (1970). Ranskalainen kirjailija Georges Perec (1936–1982) hyödynsi tekniikkaa omassa kirjassaan Je me souviens (1978). Menetelmästä ovat sittemmin innostuneet monet muistelijat, kuten ruotsalainen historiantutkija Peter Englund (s. 1957), joka julkaisi vuonna 2016 kirjan Jag kommer ihåg. Englundin teoksesta inspiroituneena Petelius lähti leikkiin mukaan ja sovelsi kirjoitustekniikkaa omiin lapsuusvuosiinsa.

Pirkka-Pekka Petelius (s. 1953) on vaikuttanut poikkeuksellisen monilla julkisilla areenoilla, niin teatterissa, televisiossa, radiossa, elokuvissa, musiikkimaailmassa kuin politiikassa. Näyttelijänä hän nousi koko kansan tietoisuuteen 80-luvun sketsisarjojen myötä, mutta teki samoina vuosina myös vakavampia rooleja Rauni Mollbergin Tuntemattomasta sotilaasta Kaurismäen elokuviin. Petelius on myös käsikirjoittanut ja ohjannut TV-elokuvia ja sarjoja. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki. Petelius oli Vihreiden kansanedustaja vuosina 2019–2023. Pitkän linjan luonnonystävänä hän on puhunut monilla foorumeilla voimakkaasti luonnonsuojelun ja ilmastotyön puolesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Sabrina Bqain
Kuva: Sabrina Bqain
Lataa
Kansi: Tuula Mäkiä
Kansi: Tuula Mäkiä
Lataa

Linkit

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Eino ja Mauno Pekkala – Sosialidemokratian ja kommunismin välissä25.2.2025 15:30:57 EET | Tiedote

Erkki Tuomiojan kirjoittama kaksoiselämäkerta Eino ja Mauno Pekkalasta kertoo veljesten kiinnostavista elämänkäänteistä ja heidän monista rooleistaan Suomen poliittisessa historiassa. Mauno Pekkala (1890–1952) oli Väinö Tannerin hallituksen maatalousministeri ja valtionvarainministeri sotavuosina 1939–1942. Sodan jälkeen Pekkala siirtyi SKDL:ään. Pääministerinä hän toimi vuosina 1946–48. Eino Pekkala (1887–1956) valittiin kansanedustajaksi vuonna 1927 samaan aikaan veljensä kanssa. Jatkosodan jälkeen hän toimi ensin opetusministerinä ja sittemmin oikeusministerinä veljensä johtamassa hallituksessa. *** Eino ja Mauno Pekkala – Sosialidemokratian ja kommunismin välissä -teoksen julkistamistilaisuus on perjantaina 28.2. kello 14–16 Työväenliikkeen kirjastossa (Sörnäisten rantatie 25 A, Helsinki) Erkki Tuomioja esittelee teostaan, kommentoijina dosentti Marjaliisa Hentilä ja professori emeritus Seppo Hentilä. Tervetuloa! (Ilmoittautumista tilaisuuteen ei tarvita.)

Henrik Meinander: Helsinki – Erään kaupungin historia14.2.2025 13:53:55 EET | Tiedote

475-vuotisen historiansa aikana Helsinki on kehittynyt uneliaasta pikkukaupungista yhdeksi Itämeren alueen dynaamisimmista alueista. Minkä vuoksi Kustaa Vaasa ylipäätään perusti kaupungin 1550? Miksi Helsingistä tuli pääkaupunki vuonna 1812, ja miten maailmantalous, kielipolitiikka ja suurvaltapolitiikka ovat vaikuttaneet kaupungin historiaan? Kirja esittelee tavallisten helsinkiläisten elämää, arkkitehtuuria, politiikkaa ja kulttuuria. Meinander nostaa esiin kiehtovia yksityiskohtia Helsingin dramaattisesta historiasta ja palaa usein siihen, kuinka voimakkaasti Helsingin kohtaloa on muovannut kaupungin välitön sijainti meren rannalla. Henrik Meinanderin teos Helsinki – Erään kaupungin historia on elegantti yleisesitys Helsingin historiasta. Se perustuu laajaan tutkimustyöhön ja kirjallisuusaineistoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye