Väitös: Yleiset kolesterolilääkkeet ja diabeteslääke metformiini voivat pienentää riskiä kuolla eturauhassyöpään
14.8.2024 08:40:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Roni Joentausta selvitti väitöstutkimuksessaan yleisesti käytettyjen diabeteslääkkeiden ja kolesterolilääkkeiden vaikutusta eturauhassyövän ennusteeseen. Lisäksi hän tarkasteli statiinien vaikutusta leikkauksen jälkeiseen erektiohäiriöön. Tutkimushavaintojen perusteella statiinien ja metformiinin käytöllä voi olla suotuisa vaikutus leikattujen eturauhassyöpäpotilaiden ennusteeseen.

Eturauhassyöpä on maailmanlaajuisesti merkittävä syöpäsairastavuuden ja -kuolleisuuden aiheuttaja. Suomessa eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja toiseksi yleisin miesten syöpäkuolleisuuden aiheuttaja. Keskisuuren ja suuren riskin paikallista eturauhassyöpää hoidetaan eturauhasen poistoleikkauksella. Leikkaushoitoon liittyy usein erektiokyvyn heikkeneminen.
Roni Joentausta tutki väitöskirjassaan leikkaushoidettuja eturauhassyöpäpotilaita. Tavoitteena oli selvittää kolesterolilääkkeinä käytettävien statiinien ja diabeteslääke metformiinin vaikutusta eturauhassyövän uusiutumiseen ja ennusteeseen. Lisäksi hän arvioi diabeteslääkkeiden vaikutusta kasvainominaisuuksiin ja statiinien vaikutusta eturauhasen poiston jälkeiseen erektiohäiriöön. Aineistona hän käytti kattavaa kansallista rekisteridataa.
– Nykykäsityksen mukaan diabetesta sairastavilla miehillä on pienempi kokonaisriski sairastua eturauhassyöpään, mutta syöpä on useammin aggressiivisempaa tyyppiä. Kolesteroliaineenvaihdunnan häiriöiden yhteys eturauhassyöpään sen sijaan on epäselvä. Aiemmissa tutkimuksissa statiinien ja metformiinin on esitetty ehkäisevän eturauhassyövän kehittymistä ja etenemistä. Lisäksi statiinien verisuonivaikutusten on ehdotettu parantavan erektiokykyä, mutta asiaa ei juuri ole aiemmin tutkittu eturauhasleikatuilla potilailla, Joentausta kertoo.
Joentaustan tutkimustulosten mukaan insuliinianalogien ja insuliinin eritystä lisäävien lääkkeiden käyttö yhdistyi huonompaan eturauhassyövän ennusteeseen. Metformiinin suhteen tulokset kuitenkin poikkesivat muista diabeteslääkkeistä. Metformiinin käyttö yhdistyi pienempään eturauhassyöpäkuoleman ja taudin uusiutumisen riskiin. Analyysien tulokset tukivat metformiinin pitkäaikaisia edullisia vaikutuksia eturauhassyöpää vastaan.
Kolesterolilääkkeissä statiinien käyttö yhdistyi pienempään eturauhassyöpäkuoleman ja taudin uusiutumisen riskiin, kun käyttäjiä verrattiin ei-käyttäjiin. Leikkaushoidon jälkeisessä statiinien käytössä eturauhassyöpäkuoleman ja taudin uusiutumisen riski vaikutti pienenevän lääkeannoksen kasvaessa. Statiinien ja eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen aloitettujen erektiohäiriöhoitojen välillä ei havaittu yksiselitteistä yhteyttä.
– Vaikka yksiselitteistä yhteyttä ei havaittu, statiinien käyttö ennen diagnoosia yhdistyi lievästi suurempaan erektiohäiriön riskiin niillä potilailla, joilla ei ollut tiedossa sydän- ja verisuonisairauksia. Eturauhassyöpädiagnoosin jälkeen statiineja käyttäneillä miehillä oli hieman lisääntynyt riski aloittaa hoito erektiohäiriöön, mutta riskisuhteet pienenivät pitkäaikaisessa statiinien käytössä, Joentausta sanoo.
Joentausta painottaa, että statiinien ja metformiinin vaikutusten varmistamiseksi tarvitaan vielä satunnaistettuja kokeita.
Roni Joentausta on sisätautien erikoistuva lääkäri ja työskentelee nykyisin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Väitöstilaisuus perjantaina 30. elokuuta
Lääketieteen lisensiaatti Roni Joentaustan urologian alaan kuuluva väitöskirja Prostate cancer death, progression of prostate cancer, and erectile dysfunction after radical prostatectomy among patients with statin and metformin use tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa 30.8.2024 kello 12 Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksen luentosalissa F114 (Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Timo Strandberg Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Teemu Murtola Tampereen yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roni Joentausta
roni.joentausta@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Moottorikelkkasafareilla altistutaan yllättävän korkeille pakokaasupäästöille3.11.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Moottorikelkka- ja mönkijäsafareille osallistuvat voivat altistua erittäin suurille pakokaasuperäisten pienhiukkasten pitoisuuksille, osoittaa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Mittausten perusteella altistuminen voi ajoittain ylittää vilkkaissa kaupunkiympäristöissä mitatut tasot moninkertaisesti.
Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan3.11.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.
Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella2.11.2026 09:45:45 EET | Kutsu
Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.
Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.
Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme