Osuuskauppa Keskimaa

Legendaarinen ABC Hirvaskangas uudistuu – uusi ilme ja entistä sujuvammat palvelut

Jaa

Yksi ABC-verkoston suurimmista liikennemyymälöistä ja valtakunnallisesti tunnettu taukopaikka, ABC Hirvaskangas, uudistuu. Uudistukset toteutetaan vaiheittain elokuusta alkaen ja hanke valmistuu joululiikenteen palveluun. ABC Hirvaskangas palvelee 24 h koko projektin ajan.

Vuonna 2007 avattu ABC Hirvaskangas uudistetaan syksyn 2024 aikana. ABC palvelee ympäri 24 h koko projektin ajan.
Vuonna 2007 avattu ABC Hirvaskangas uudistetaan syksyn 2024 aikana. ABC palvelee ympäri 24 h koko projektin ajan. Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa vuonna 2007 avatun ABC Hirvaskankaan syksyn 2024 aikana. Liikennemyymälän ravintolauudistuksien lisäksi myös ABC-market päivitetään vastaamaan uusinta myymäläkonseptia sekä valikoimansa että ilmeensä osalta. Kiinteistön vuokralaisina jatkavat Alko ja Apteekki. Myös Finnmarin sisustusmyymälä säilyy Hirvaskankaalla, ja lisäksi ABC Marketin tiloihin avataan uusi Moomin Arabia -myyntialue.

− ABC Hirvaskangas on toiminut nykyisellä konseptilla jo 17 vuoden ajan. Nyt on aika uudistaa tämä valtakunnallisesti tunnettu ja perinteinen taukopaikka. Uudistuksen aikana liikennemyymälän ilme ja sisustus päivitetään, ja samalla palvelu- ja toimintamalleja sujuvoitetaan muun muassa digitaalisten ratkaisujen avulla. Hirvaskankaan ilme ja palvelumallit tulevat muuttumaan merkittävästi, kertoo Osuuskauppa Keskimaa liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.   

Ravintolassa asiakkaille näkyvimpiä muutoksia tulevat olemaan miljöön ja kalustuksen uudistukset. Ravintolan noutopöytäalue muuttuu ABC-ketjun uusimman konseptin mukaiseksi Buffet-maailmaksi sekä ravintolatuotteiden maksamiseen tulevat pikakassat.

− ABC Hirvaskangas on mukana ABC-ketjun pilotissa, jossa ABC-ravintolassa otetaan käyttöön pikakassat. Uudet pikakassat nopeuttavat asiointia. Etenkin nuoret asiakkaat ovat tottuneita käyttämään pikakassoja ravintoloissa, joten tämä on odotettu uudistus, kertoo ABC Hirvaskankaan liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen.

Sujuvampaa asiointia ja energiatehokas työympäristö

ABC Hirvaskangas on keskeisen sijaintinsa ja kattavan palvelutarjontansa ansiosta valtakunnallisesti suosittu taukopaikka niin vapaa-ajan matkaajille kuin erilaisille ryhmille ja raskaan liikenteen ammattilaisille.

− Meillä pysähtyy henkilöautoilijoiden lisäksi paljon erilaisia ryhmiä ja ammattiautoilijoita. Uudistus on tarpeen sillä haluamme tarjota kaikille asiakkaillemme sujuvan asioinnin sekä hyvät puitteet virkistäytymiseen. Remontin yhteydessä myös ammattiautoilijoiden taukotiloja uudistetaan, kertoo ABC Hirvaskankaan liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen

ABC Hirvaskangas on merkittävä työllistäjä alueella, joten uudistuksella on huomattava vaikutus työntekijöiden työtyytyväisyyteen ja sitä kautta heidän sitoutumiseensa.  

− ABC Hirvaskankaalla työskentelee vakituisesti yli 70 hengen työryhmä, joka lähes tuplaantuu kesäkaudella. Uudistuksen ansiosta työntekijöidemme työergonomia ja -viihtyvyys paranevat, kun toimintatapoja, laitteita ja taustatiloja muokataan toimivammiksi. Tämä parantaa tiimimme työtyytyväisyyttä, ja hyvä työfiilis heijastuu suoraan asiakaspalveluun, Kinnunen ennustaa.

Uudistuksen keskeinen tavoite on kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen. Kiinteistötekniikka päivitetään nykyaikaisiin, energiatehokkaisiin ratkaisuihin, ja kaikki kylmälaitteet vaihdetaan ovellisiin, hiilidioksidilla toimiviin malleihin. Energiatehokkuutta tehostaa myös katolla sijaitseva aurinkovoimala, joka asennettiin vuonna 2019 ja tuottaa osan kiinteistön tarvitsemasta energiasta.

Toimipaikan ulkoilme päivitetään uusimman ABC-brändi-ilmeen mukaiseksi ja myös ABC-mittarikenttä uudistetaan. Piha-alueilla tehdään korjauksia ja päällysteiden uusintoja. ABC-suurteholatausasema valmistuu kesäksi 2025, jolloin myös piha-alueiden uudistustyöt viimeistellään.

− Uudistustyöt alkavat elokuussa, ja sisätilat valmistuvat joulunajan liikennettä varten. Palvelemme kuitenkin Hirvaskankaalla ympäri vuorokauden koko uudistuksen ajan, Kinnunen lisää.

Hankkeen pääurakoitsijana toimii jyväskyläläinen Rakennusliike Seppänen Oy. Muita urakoitsijoita ovat A-Pipe Jyväskylä (putki- ja ilmastointiurakat), Sähköliike Wattiset Oy (sähköurakointi), Honeywell Oy (automaatio) ja Palokan Puutuote Oy (sisustusurakointi). Uudistushankkeen kokonaisinvestointi on noin 3 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen, 010 767 5831, olli.kinnunen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764, heikki.tervanen@sok.fi

Kuvat

Vuonna 2007 avattu ABC Hirvaskangas uudistetaan syksyn 2024 aikana. ABC palvelee ympäri 24 h koko projektin ajan.
Vuonna 2007 avattu ABC Hirvaskangas uudistetaan syksyn 2024 aikana. ABC palvelee ympäri 24 h koko projektin ajan.
Keskimaa
Lataa
Ravintolan noutopöytäalue muuttuu ABC-ketjun uusimman konseptin mukaiseksi Buffet-maailmaksi. Ohessa havainnekuva Buffet-maailmasta.
Ravintolan noutopöytäalue muuttuu ABC-ketjun uusimman konseptin mukaiseksi Buffet-maailmaksi. Ohessa havainnekuva Buffet-maailmasta.
Keskimaa
Lataa
Ravintolan noutopöytäalue muuttuu ABC-ketjun uusimman konseptin mukaiseksi Buffet-maailmaksi. Ohessa havainnekuva Buffet-maailmasta.
Ravintolan noutopöytäalue muuttuu ABC-ketjun uusimman konseptin mukaiseksi Buffet-maailmaksi. Ohessa havainnekuva Buffet-maailmasta.
Keskimaa
Lataa

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Katja Hyötyläiselle tuplapalkinnot – vuoden Ässäpäällikkö sekä Johtajuuden Ässäpalkinto11.9.2024 10:45:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän valtakunnalliset S-Päällikköpäivät pidettiin lauantaina 7.9.2024 Lahdessa. Tapahtuma huipentui perinteiseen Ässäpäällikköjen valintaan. Osuuskauppa Keskimaalta Ässäpäälliköksi valittiin Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Katja Hyötyläinen. Ässäpäälliköitä palkittiin kaiken kaikkiaan 17, joiden keskuudesta valittiin ensimmäistä kertaa Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnon saaja. Katja Hyötyläinen palkittiin Ässäpäällikkö-palkinnon lisäksi historian ensimmäisellä Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnolla.

S-market Mäki-Matin avajaiset torstaina 1.8.2024 klo 931.7.2024 09:02:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa avaa uuden S-market Mäki-Matin torstaina 1.8.2024 Jyväskylän keskustan tuntumaan Voionmaankadulle. Myymäläpinta-alaltaan 800 neliömetrin myymälä on Keskimaan 27. S-market, ja sen valikoima on suunniteltu erityisesti lähialueen asukkaiden ja Hippoksen alueella liikkuvien tarpeisiin. Avajaistilaisuudessa puheet pitävät kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Keskimaan huoneistohotelli Himoksella Sokos Hotels -brändin alle – nimeksi Break Sokos Hotel Himos17.6.2024 15:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on aloittanut Himoksella lomahuoneistojen rakennuttamisen toukokuussa 2024. Himoksen Länsirinteiden juurelle rakennetaan kolmen kiinteistön kokonaisuus, joihin tulee yhteensä 121 huoneistoa sekä ravintola terasseineen. Maanantaina 17.6.2024 rakennuksen peruskiven muuraustilaisuuden yhteydessä hotellin nimeksi julkistettiin Break Sokos Hotels Himos. Tilaisuudessa rakennuksen perustuksiin kätkettiin perinteikkääseen tyyliin aikakapseli.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye